Hurrikaani Melissa iskee Jamaikalle! Kat. 4-5?
Hitaasti liikkuu ja keräilee voimaa. Iskee maihin maanantaina. Taitaa tulla tosi paha?
Ei kai kukaan ole menossa nyt tuonne?
Kommentit (33)
Rikkaat livistää, köyhät jää mudan alle. Näin se taas menee.
miks myrskyt on aina naisia, kertooko se jostain?
Vierailija kirjoitti:

Ei pidä enää paikkaansa.
"Hurrikaaneja on aiemmin nimetty vain naisten mukaan, koska vanhan uskomuksen mukaan ne olivat arvaamattomia kuin naiset, ja tämän perinteen on katsottu myös pohjautuvan merimiesmytologiaan ja romaanikirjallisuuteen. Vuodesta 1979 lähtien on alettu käyttää sekä naisten että miesten nimiä ja nykyään nimeämisessä noudatetaan Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) ylläpitämiä kansainvälisiä nimilistoja." ITL
Jopa 750mm vettä tulee muutamassa päivässä!
Ei hyvä.
Ilmeisesti iskee maihin tiistaina, mutta sataa vettä valtavasti monta päivää.
Uutisen mukaan useimmat haastatelluista paikallisista haluaa vaan itsepäisesti pysyä kotonaan, vaikka suojiakin olisi tarjolla ja sinne on kehotettu siirtymään. Jokainen heistä oletettavasti kuitenkin odottaa, että muut on valmiita uhkaamaan oman henkensä heidät pelastaakseen kun joutuvat pulaan.
Hurrikaani Melissaa on verrattu voimakkuudeltaan hurrikaani Katriinaan, joka teki aikanaan valtavasti tuhoa USA:ssa, joka on kuitenkin yksi maailman rikkaimmista valtioista. Taitaa itse asiassa olla voimakkaampi kuin Katriina aikanaan, ellei jollain ihmeellä ehdi laantua ennen siirtymistä Jamaikaan, mikä olisi toivottavaa.

Katrina teki niin paljon tuhoa New Orleansissa koska kaupunki on merenpinnan alapuolella ja tulvavallit pettivät. Mutta tietysti tämä Melisaa voi myös aiheuttaa tulvia tuulituhojen lisäksi.
Katsoin videoita tubessa perheestä Jamaikalla. Elivät luonnossa ja kevyessä talossa. Upea puhdas puro tai joki vieressä. Oli aiemmin asuneet USAssa ja talo palanut, äiti vaaleahipiäinen ja mies Jamaikalta kai alunperin. Miten mahtaa käydä.
Taisi jäädä tyhjäksi tussahdukseksi tuokin hirmumyrsky, kun mitään ei kuulu vaikka se kai meni jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hurrikaani Melissaa on verrattu voimakkuudeltaan hurrikaani Katriinaan, joka teki aikanaan valtavasti tuhoa USA:ssa, joka on kuitenkin yksi maailman rikkaimmista valtioista. Taitaa itse asiassa olla voimakkaampi kuin Katriina aikanaan, ellei jollain ihmeellä ehdi laantua ennen siirtymistä Jamaikaan, mikä olisi toivottavaa.
Katrina teki niin paljon tuhoa New Orleansissa koska kaupunki on merenpinnan alapuolella ja tulvavallit pettivät. Mutta tietysti tämä Melisaa voi myös aiheuttaa tulvia tuulituhojen lisäksi.
Vaikea uskoa, että Jamaikalla on yhtään sen parempia tulvavalleja. Vaikka myrskyihin ovatkin usein joutuneet varautumaan Melissa on voimakkuudeltaan huomattavasti ainakin viimeaikaisia aiempia rajumpi. Jamaikalla on korkeuseroja, mutta esim. myrskyn takia suljettu lentokenttä on kerrotusti vain 3 metriä merenpinnan yläpuolella.
Iltapäivällä meidän aikaa on ennustettu tulevan. Arveltu veden voivan nousta jopa neljä metriä ja aallot siihen vielä päälle.
Jotain ulkomaalaista turistia haastateltiin ja totesi rehellisesti olevansa peloissaan. Mikäli ymmärsin oikein eivät näe televisiota, koska sähköt poikki. Hotellissa ikkunat laudoitettu ja kaikkia pyydetty siirtämään patjat sängyistä ikkunoiden eteen ja pysymään kylpyhuoneissa.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin videoita tubessa perheestä Jamaikalla. Elivät luonnossa ja kevyessä talossa. Upea puhdas puro tai joki vieressä. Oli aiemmin asuneet USAssa ja talo palanut, äiti vaaleahipiäinen ja mies Jamaikalta kai alunperin. Miten mahtaa käydä.
Kevyt talo ei selviä mitenkään, ja kevytrakenteisiahan useimpien asumukset tuolla taitaa olla. Toivottavasti ovat seuranneet uutisia ja noudattaneet kehotuksia evakuoitua suojiin.

HS uutisen mukaan vain n. 2000 ihmistä on hakeutunut suojiin maan eteläosissa, jonne myrsky ensimmäisenä rantautuu. Moni ei ehkä ole niistä edes tietoinen ja niistä on levitetty myös väärää tietoa, että ovat maksullisia, mutta suuri osa ilmeisesti pitää tärkeämpänä yrittää suojata omaisuuttaan mahdollisilta ryöstelijöiltä. Olisitko valmis suojelemaan omaisuuttasi henkesi uhalla? Mitä ihmettä sillä todennäköisesti muutenkin enemmän tai vähemmän tuhoutuneella omaisuudella tekee, jos menettää henkensä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin videoita tubessa perheestä Jamaikalla. Elivät luonnossa ja kevyessä talossa. Upea puhdas puro tai joki vieressä. Oli aiemmin asuneet USAssa ja talo palanut, äiti vaaleahipiäinen ja mies Jamaikalta kai alunperin. Miten mahtaa käydä.
Kevyt talo ei selviä mitenkään, ja kevytrakenteisiahan useimpien asumukset tuolla taitaa olla. Toivottavasti ovat seuranneet uutisia ja noudattaneet kehotuksia evakuoitua suojiin.
HS uutisen mukaan vain n. 2000 ihmistä on hakeutunut suojiin maan eteläosissa, jonne myrsky ensimmäisenä rantautuu. Moni ei ehkä ole niistä edes tietoinen ja niistä on levitetty myös väärää tietoa, että ovat maksullisia, mutta suuri osa ilmeisesti pitää tärkeämpänä yrittää suojata omaisuuttaan mahdollisilta ryöstelijöiltä. Olisitko valmis suojelemaan omaisuuttasi henkesi uhalla? Mitä
Tämä on yksi köyhyyden kirouksista. Vaihtoehtoja ei suostuta millään näkemään etenkään pitkäjänteisesti vaikka niitä tarjottimella tuotaisiin, vaan mennään sinnikkäästi putkinäkö päällä tilanteessa kuin tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin videoita tubessa perheestä Jamaikalla. Elivät luonnossa ja kevyessä talossa. Upea puhdas puro tai joki vieressä. Oli aiemmin asuneet USAssa ja talo palanut, äiti vaaleahipiäinen ja mies Jamaikalta kai alunperin. Miten mahtaa käydä.
Kevyt talo ei selviä mitenkään, ja kevytrakenteisiahan useimpien asumukset tuolla taitaa olla. Toivottavasti ovat seuranneet uutisia ja noudattaneet kehotuksia evakuoitua suojiin.
HS uutisen mukaan vain n. 2000 ihmistä on hakeutunut suojiin maan eteläosissa, jonne myrsky ensimmäisenä rantautuu. Moni ei ehkä ole niistä edes tietoinen ja niistä on levitetty myös väärää tietoa, että ovat maksullisia, mutta suuri osa ilmeisesti pitää tärkeämpänä yrittää suojata omaisuuttaan mahdollisilta ryöstelijöiltä. Olisitko valmis suojelemaan omaisuuttasi henkesi uhalla? Mitä
Eläisitkö mieluummin köyhänä vai kuolisitko rikkaana? Niinpä!
Tämä kausi onkin ollut aika rauhallinen Karibialla.
No nyt tuolla kaikki pakenevat, jotka vaan pystyvät.
Vettä tulee kuin esterin p-stä ja mutavyöryjä luvassa tuulten lisäksi.
3 miljoonaa asukasta Jamaikalla. Tämä on näiden paratiisien yksi nurja puoli.