Pienet on ilot. Talvitakki.
Ostin talvitakin ekan kerran 15 vuoteen, tuo koko aika mennyt 15 vuotta sitten ostetulla untsikalla. Olisi ollut jopa varaa ostaa aiemminkin, mutta yrittänyt sinnitellä tuolla vanhalla. Tämä uusi on kuitenkin täysin vedenpitävä ja tuulenpitävä, varaudun etelä-suomen räntätalveen. Ja lämmin. Ja olen ollut nyt jo pari päivää niin otettu asiasta, että on uusi lämmin talvitakki, joka pysyy kuivana. Pitkästä aikaa. Pienet on näköjään ilot eikä elämässä paljon tapahdu. Mikä on sinun tämän viikon pieni ilo?
Kommentit (34)
Terveysasoiden eteenpäin meneminen itselläni ja perheenjäsenillä. Sain lääkärinajan itselleni.
Onneksi olkoon, olet ansainnut uutta.
Ostin divarista kirjan: Kuinka kapteeni Cook keitettiin. Lyhyitä tarinoita historiasta mukavasti kerrottuna. Helppolukuinen pieninä pätkinä kerrottuna.
Minä voin onnekseni iloita sopivan kokoisesta talvitakista. Liian pieni keljuttaisi jo senkin vuoksi ettei varaa uuteen. Semmoisia ostelevat vain porhot, rikkaat ja äveriäät. Ja löttövoittajat.
Löysin eräästä verkkokaupasta adventtikynttilän joka muistuttaa lapsuudenkodissani ollutta. Se on valkoinen ja siinä on vihreää havukuviointia.
Lapsuudenkodissani oli monina vuosina ilmeisesti pelastusarmeijalta (?) ostettuja adventtikynttilöitä jotka oli tuollaisia, ja olen etsinyt samanlaista tai edes sitä muistuttavaa jo kauan. Tilaan löytämäni kynttilän heti ensi kuun alussa. Toivottavasti niitä on vielä jäljellä.
Huomasin ärtymyksekseni että adventtikynttilöitä myydään yhä useammin neutraloidulla nimellä kalenterikynttilä. Tuo ihana minkä löysin on onneksi perinteisellä adventtikynttilä-nimellä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Pandan suklaarasia. Se perinteinen halpa.
Kilo sokeria ajaa saman asian.
Saunoin kiireettömästi. Vaihdoin petivaatteet. Söin riittävästi. Postinjakaja toi kotiovelle pikkupaketin, joka ei mahtunutkaan postilaatikon aukosta sisään. (Oli kirjekokoa ja postitettu "jaetaan postilaatikkoon").
Ostin uutta shampoota, jossa oli yllättäen tosi hyvä metsäinen tuoksu.
Sain ostettua ja paketoitua ensimmäiset joululahjat lapsille, jee! Yleensä olen niin myöhässä ja viime tipassa..
Ostin oman Victorinoxin linkkarin. Se mitä MacGyverikin käytti. En muista, milloin olen ollut näin innoissani näin pienestä ostosta.
Ihanaa kun joku muukin iloitsee takistaan . Minäkin ostin kunnon veden / tuulen pitävät takin ja housut . Oli kiva tulla pyörälenkiltä vaikka satoi kaatamalla , alla olevat vaatteet pysyivät hyvin kuivina . Olin ihan onnessani .
Pitkästä aikaa vapaa viikonloppu.
Kissan kanssa päikkärit sohvalla ilahduttaa päivittäin.