Kaveri irtisanoi itsensä ja lähti verkostomarkkinoimaan vitamiineja. Nyt ihmettelee kun mies vihainen kun joutui yksin perheen elättäjäksi
Kaveri sanoi itsensä irti vakituisesta, hyväpalkkaisesta etätyöstä jossa oli säännölliset työajat. Kaipasi ns vapautta ja suuria unelmia ja johtajuutta. Nyt on sitten elämä yhtä humua ja glitteriä, esiintymistilaisuuksia ja HUIPPUA ja UPEAA. Verkostomarkkinapulju on yhtä perhettä ja kannustaa mitä muut ei kuulemma tee. Kaikki on vaan kateellisia ja negatiivisia, puolisonsakaan ei ole valmis kasvamaan ja kehittymään. Kaveria vaan arvostellaan lähipiirissä eikä mitään tukea tule.
Nyt koko monihenkisen lapsiperheen talous lepää yksin miehen harteilla, kun kaveri viilettää hurmostilaisuudesta toiseen. Muakin yritti rekrytoida mukaan. Samalla on tullut aggressiivisuus ja ylimielisyys kuvioon; muut ei ole valmiita kehittymään, mutta onneksi on Soluni-perhe (entinen Arctic Nutrition ja Ecoway). On niiiiin upeeta teknologiaa jossain hemmetin aktiivisuusrannekkeessa jota kovalla tohinalla tuputetaan kaikille, suomalaisten yliopistojen yhteistyössä kehitettyjä vitamiineja jne.
Kaverista on tullut kertakaikkisen vastenmielinen koijari, en tunnista koko ihmistä enää. Paraneeko tuo koskaan enää ennalleen?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verkostomarkkinointi on sinänsä ihan ok tapa aloittaa yritystoimintaa. Harva pystyy aloittamaan noin pienillä aloituskustannuksilla ja niin, että tuote yms materiaalit valmiina.
Ongelmallista tämä on lähinnä silloin, jos liikaa tyrkytetään myymään läheisille. Läheiset inhoaa sitä. Toisaalta se, jos siinä tuotteessa on jotakin ilmeistä vikaa. Kuitenkin esim Tupperware ollut aiemmin verkostomarkkinointi tuote ja laadukkaita olivat.
Jos tämmöiseen päättää lähteä, täytyy se tehdä päätyyn ohella - kuten mikä tahansa yritystoiminta, on alku hidas eikä tienestejä kauheasti tule. Ja toiminnan tuottavuutta pitää laskea sen mukaan voiko kannattaa ilman rekrytointia.
Näissä pärjää juurikin sillä, että röyhkeästi käyttää kaikki ihmissuhteensa myydäkseen ja värvätäkseen alemmille portaille myyjiä.
Ja että on tarpeeksi aikaisin mukana
Niin siis se on rikos. Petos. Ihan samanlainen kuin nigerialaiskirjeet, hei äiti -tekstarit ja niin edelleen.
Itse en ikinä aio lähteä mukaan näihin verkostomarkkinointeihin, joista olen kuullut (nuorena minut saatiin kutsuttua yhteen tilaisuuteen, mutta en liittynyt enkä tykkää noista yhtään), mutta vaikka pidän niitä epämiellyttävinä ja ihmissuhteiden kannalta huonoina, en pidä asiallisena verrata niitä tilanteisiin, joissa ei ole edes periaatteessa kyse mistään laillisesta toimesta vaan suorasta huijauksesta (nigerialaiskirjeet tms.).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että Oriflamen meikit on ihan hyviä.
No on, periaatteesta vaan en tykkää verkostomarkkinoinnista.
Mä en laske Oriflamea samaan sarjaan, koska siellä ei tarvitse maksaa mitään liittymismaksuja tai ostaa aloituspaketteja.
Saako myyjät siis ilmaiseksi näytemateriaalin, jolla esittelevät tuotteita?
Mutta joo, olen joskus Oriflamea ostanut, koskaan ei ole yritetty värvätä myyjäksi.
Sama Tupperwaren (R.I.P.)kanssa (siellä piti ostaa valtava esittelymateriaali, että pääsi alkuun), yks ystävä järjesti kutsuja, osallistuin kannatuksen vuoksi, koskaan ei yritetty värvätä mukaan, mutta tuotteiden ostaminen oli erittäin suotavaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ternimaitokapselit, anyone?
Ne markkinointitilaisuudet oli suoranaisia hurmostilaisuuksia. Aiheesta tehty dokkari jätti lähinnä hämmentyneen fiiliksen.
Kansalainen Jussila?
Yritin katsoa sitä, mutta vaikka hyppäsin yli jotain mesoamista, niin eihän sitä pystynyt todellakaan katsomaan! Huhuh. Ja upposi hänen asiakkaisiin kyllä kuitenkin.
Dokumenttihan paljasti koko homman, hypetyksestä romahdukseen. Ja Jussilakin kuoli lopussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tietenkään löydy yhtäkään edustajaa kommentoimaan
Onhan täällä nyt Solunin edustaja vastaillut. Minäkin olen sellainen. Ei verkostomarkkinointi ole kusetus, kunhan ei lupaa liikoja. Se perustuu siihen, että normaalisti kauppiaalle menevät katteet maksetaan edustajille.
Katteet on monesti aika suuret, kun niitä edustajia on monessa portaassa ottamassa siivuja samasta katteesta. Esim. Zinzino käytti ja myi Lysin kalaöljyjä, joita saa apteekeista huomattavasti halvemmalla.
Vaikka apteekeissa myyntikatteet ei ole pienimmästä päästä.
Eikö Jussilallaki ollu miljoonien velat niskassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kokemuksia millaiset ihmiset hairahtuvat näihin useimmiten?
Matalasti koulutetut.
Tai ylipäätään sellaiset jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan. Voi olla matalasti kouluttamaton tai vaikka vain peruskoulun käynyt mutta silti fiksu, älykäs ja kriittisesti ajatteleva.
Minä olen tämän palstan älykkääin.
Omassa (toisen puolen) suvussa on näitä höynäytettäviä, huhheijaa. Verkostomarkkinointihuijauksesta toiseen ja missään vaiheesa ei lamppu syty päässä. En jaksa yrittää selittää, yritän vain pitää oman lähimmän perheeni pois näistä. Tietävät, että tälle ikävälle ihmisellä on turha yrittää mitään kaupitella.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin paranee. Mulla on yks kaveri Oriflamen joku tiimi director ja koko ajan kutsuu tuttaviaan brand partnereiksi, lupaa matkoja yms. Sinänsä jotkut Oriflamen tuotteet on ok, on vaan sietämätöntä tuo tapa myydä niitä.
Yksi työkaveri myy Oriflamea ja hän tuo töihin kuvaston. Siinä lähinnä hänen panostus asiaan. Varmasti myös antaa kuvastoja ihmisille, mutta ei painosta eikä yritä muita myyjiksi. Joskus harvoin tekee whatsappiin meille usein tilaaville väliaikaisen ryhmän missä esittelee tuotteita, jos on joku iso ale kampanja tms. menossa. Ei tuo häiritse koska se on vain parin päivän ajan ja itsekin tehnyt löytöjä tuolla tavalla. Tarvittaessa ryhmästä voi poistua tai mykistää sen.
Näitä verkostomarkkinointiin hurahtaneita on myös esim. Facen etätyöryhmissä. Aina kovalla panostuksella tekstiin kaikkea hurmosta, mutta koskaan ei voi kertoa mistä kyse vaan pitää kun kommentoi, että mistähän kyse niin tulee vastaus laitan yv. Todella ärsyttävää, kun mainostetaan liirumlaarumilla, mutta ei ole munaa kertoa mistä todellisuudessa kyse. Jossakin ryhmässä jotkut jo esitti toivetta, että tuollaiset ryhmästä pois, jos ei kerran voi kertoa heti aloituksessaan kunnolla mistä työssä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Näissähän on se, että varmaan ainakin osa tuotteista on ihan semivälttäviä ja tekevät jotain. Esim. heidän ykköstuotteessaan Flow-juomassa on ihan järjetön määrä kofeiinia, joten varmaan se piristää. Toisaalta saman tekee kahvi tai Red Bull huomattavasti halvemmalla. Ongelmaksi tämä muodostuu siinä vaiheessa, kun tuotteilla annetaan ymmärtää olevan jotain vaikutuksia, joita niillä ei ole tai ainakaan niitä ei ole pystytty osoittamaan ja tämän Arctic Nutrition tai mikä se nykyään onkaan tekee erittäin hyvin. Varmaan muissakin vitamiinilisissä sun muissa on suurinpiirtein sitä, mitä lupaillaan, mutta tuskin mitään sellaista, mitä ei saisi murto-osalla hinnasta vaikka Pirkka monivitamiinista.
Jos menee esim. Flow-juoman sivuille, siellä lukee monessa kohtaa isolla "RASVANPOLTTOA", mutta missään ei lue "Flow-juoma edistää rasvanpolttoa" tms. Lisäksi he kertovat todella paljon suomalaisten marjojen erityisominaisuuksista, mutta eivät itseassa kerro, mistä heidän marjansa tulevat, vaan sanovat "Flowssa käytetyt marjat tulevat luonnon alueelta, joka on katsottu yhtiön toimintaperiaatteiden mukaisesti parhaimmaksi alueeksi sen ravintoainerikkauden perusteella."
He ovat selkeästi jumpanneet nämä asiat juristiensa kanssa kanssa, miten he voivat lupailla asioita itseasiassa lupaamatta mitään, mistä voisivat joutua juridiseen vastuuseen. Tämä on mielestäni selkeä merkki, että kyseessä on huijausfirma ja että he tekevät sitä täysin tarkoituksellisesti.
Tämä.
Yksi kaveri oli hurahtanut Zinzinoon eli jotain möllerin tapaista öljyä yms., jotka 10 x hinnalla muihin verrattuna.
Ja järjettömän hintainen "aloituspakkaus" sekä koottava oma myynti-tiimi, jonka tarkoituksena ostaa myös se kallis aloituspakkaus.
Kaverilla on joka tilanteeseen tuote x, joka VOI auttaa!
On käynyt jossain myyntikoulutuksissa, joista on jäänyt päälle tuo "tämä VOI auttaa!"
Eihän kukaan niitä tuotteita osta eikä ole tarkoituskaan. Tarkoitus on kerätä perustajille rahaa aloituspakkauksilla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö Jussilallaki ollu miljoonien velat niskassa?
Joo, oli pakko kroolata itsensä upoksiin...
Kyseessä business kultti. Siinä ei järki päätä paina kun hillutaan hurmoksessa
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä business kultti. Siinä ei järki päätä paina kun hillutaan hurmoksessa
Pääsee kätevästi rahoistaan eroon eikä edes voi uskoa sitä todeksi...
Onhan tuo verkostomarkkinointi pyramidihuijausta, joko 'avoimesti' tai sitten peitellysti yritetään pysytellä niukasti ehkä lainsäädännöllisten rajojen sisällä.
Tuotteet joko ihan kuraa tai sitten normaalihintoja korkeampia. Rahojen käärijöinä homman kulloisetkin aloittajat pyramidin huipulla kun on ensin saatu taas uuden kokemattoman sukupolven helpon rahan himoisilta heidän siihen astiset säästönsä vikiteltyä pyramidiin.
Rahan HIMO kaiken pahan alku ja juuri. Mieltä houkuttavat "lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus (mitkä eivät ole Isästä vaan maailmasta").
Eivät nuo pyramidien alemman tason ainakin aluksi innokkaat myyjät ole varmaan lukeneet sellaista kirjaa kuin "Numerotaidottomuus" (John Allen Paulos).
Mäkin erehdyin kerran menemään tollaseen tilaisuuteen ja oli kauheaa pakkomyyntiä. Mitään en ostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan joku persu/incel noihinkin haksahtaa.
En ole persuja koskaan äänestänyt mutta ärsyttää suunnattomasti kun on ketjun aihe mikä tahansa niin aina siihen tulee joku kommentoimaan "persu sitä, persu tätä".
Kyllä muakin nuo "persu sitä, persu tätä" hokemiset ärsyttää siinä määrin että tekisi mieli ensi vaaleissa äänestää ensimmäistä kertaa perussuomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan joku persu/incel noihinkin haksahtaa.
???
Vierailija kirjoitti:
Arctic Nutrition eli SOLUNI tekee yhteistyötä Oulun Yliopiston kanssa ja tuotteet on kehitetty heidän kanssaan .Marjat on kylmä puristettu joten kaikki vitamiinit saadaan talteen.Xelo ranneke on tehty myös yhdessä Oulun Yliopiston kanssa ja se mittaa solujen kiihtyvyyttä joten se osaa ohjaa oikeisiin elintapoihin .Kyse on mullistuksellisesta nanoteknologiasta !
Nyt suut suppuun kateelliset ihmiset!
Voisitko kenties yksilöidysti mainita sen tieteellisen julkaisun/ne tieteelliset julkaisut jo(i)ssa kerrotaan noista mullistukselliseen nanoteknologiaan perustuvista tieteellisistä käytännön sovellutuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amwayta myyvä muori kerran yritti vaimoani saada koukkuun. Vaimoni oli jo rimpuillut irti Partylitesta. Melkein kävin kääkkään käsiksi, että sain hänet heitettyä pihalle. Partylitesta on aikaa jo 15 vuotta, vieläkin on komerot täynnä haisukynttilöitä
Partylitessä oli juurikin tuollaista yhteisöllisyyttä, erilaisia arvonimiä ja iltapukugaaloja.
Ressukat ostivat itse puuttuvan myynnin täyteen päästäkseen rubiineiksi ja safiireiksi.
Mikä tämä Partylite olikaan? Ai jotain juhlavaloja ja kynttilöitä piti myydä😂
Puolisoni säälistä tuki jotain näihin hurahtanutta kaveriaan ennenkuin tapasimme ja nyt meillä on kaapit täynnä näitä migreeniä aiheuttavia löyhkäkynttilöitä.
Monta kertaa olen pyytänyt, saanko heittää haisut roskiin, mutta ei kuulemma saa.
Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä.
Minä liityin mukaan partyihin ja paranin syövästä!