Vuokran korotus
Meillä on tilanne että, ollaan oltu reilu 5 vuotta vuokralla yksyisellä vuokranantajalla. Asunto on kuitenkin ollut myös myynnissä ja vuokranantaja ilmoitti 8.8.2025 että, asunto on myyty ja että, vuokrasopimuksemme puretaan. Irtisanomisaika on 6 kk, eli meillä on tammikuun loppuun asti aikaa etsiä uusi asunto.
Vuokranantaja on useaan kertaan laittanut viestejä joko uusi asunto on löytynyt ja painostanut meitä muuttamaan jo aiemmin pois. Hän on myös soitellut puolisolleni että, emmekö voisi etsiä jotakin väliaikaista asuntoa jotta he saisivat asuntokaupat maaliin. Olemme kuitenkin katselleet rauhassa uutta asuntoa ja olemme kertoneet että, vielä ei ole mieleistä asuntoa löytynyt.
Tänään vuokranantaja ilmoitti että, hän korottaa vuokraa marraskuun alusta alkaen, koska hänen taloudellinen tilanne ei kestä tällaista kuormitusta enää. Hän myös syytti että, venytämme tarkoituksella uuden asunnon etsimistä. Vuokranantaja pyysi ilmoittamaan tarkan päivämäärän milloin lähdemme asunnosta, jotta hän tekee uuden määräaikaisen vuokrasopimuksen isommalla vuokrahinnalla siihen päivään saakka.
Kysymys kuuluu, voiko jo irtisanottua vuokrasopimusta yhtäkkiä muuttaa määräaikaseksi ja vuokraa korottaa näin lyhyellä varoajalla? Tarviiko meidän suostua tähän?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa saa korottaa kerran vuodessa. Ja kyllähän tuo on kiusaa jo teidän puolelta, ostaja on ostanut asunnon ja teillä on ollut aikaa etsiä asuntoa, heti kun sitä alettiin myymään
Vuokraa saa korottaa vaikka 5 kertaa vuodessa jos sopimus ei sitä kiellä.
Valetta:
Vuokranantajalla ei ole yksipuolista oikeutta korottaa vuokraa vuokrasuhteen aikana. Vuokran tarkistamisesta voidaan sopia vuokrasopimuksessa. Vuokrantarkistus-lausekkeessa täytyy mainita peruste (esimerkiksi indeksiehto, prosenttikorotus tai euromääräinen korotus), jonka mukaan vuokraa voi korottaa. Jos perustetta ei ole mainittu, on korotusehto mitätön.
sopimus täytyy irtisanoa ensin ja sitten tarjota uutta sopimusta "ota tai jätä"- periaatteella.
Eli jos ensiksi on sovittu että vuokra on 1000€/kk ja asuminen kestänyt alle vuoden, eli vuokranantajan puolelta irtisanomisaika 3kk.
Jos vuokranantaja haluaa korottaa vuokraa esimerkiksi kymppitonniin kuussa, täytyy vuokranantajan irtisanoa tuo tonnin kuussa soppari ensin ja sanoa että seuraavassa sopparissa vuokra on kymppitonnin, jos haluatte jatkaa.
Niin kauan kuin vuokrasopimus on voimassa, on korotusten määrää rajoitettu.
Voittehan ehdottaa että vuokranantaja kustantaa teille vaikka täyden muuton tai palauttaa parin kuukauden vuokran jos nyt lähtisitte jo aiemmin, ei siihen ilmaiseksi pidä suostua, eikä mikään pakko ole ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa saa korottaa kerran vuodessa. Ja kyllähän tuo on kiusaa jo teidän puolelta, ostaja on ostanut asunnon ja teillä on ollut aikaa etsiä asuntoa, heti kun sitä alettiin myymään
Vuokraa saa korottaa vaikka 5 kertaa vuodessa jos sopimus ei sitä kiellä.
Valetta:
Vuokranantajalla ei ole yksipuolista oikeutta korottaa vuokraa vuokrasuhteen aikana. Vuokran tarkistamisesta voidaan sopia vuokrasopimuksessa. Vuokrantarkistus-lausekkeessa täytyy mainita peruste (esimerkiksi indeksiehto, prosenttikorotus tai euromääräinen korotus), jonka mukaan vuokraa voi korottaa. Jos perustetta ei ole mainittu, on korotusehto mitätön.sopimus täytyy irtisanoa ensin ja sitten tarjota uutta sopimusta "ota tai jätä"- periaatteella.
Eli jos ensiksi on sovittu että vuokra on 1000€/kk ja asuminen kestänyt alle vuoden, eli vuokranantajan puolelta irtisanomisaika 3kk.
Jos vuokranantaja haluaa korottaa vuokraa esimerkiksi kymppitonniin kuussa, täytyy vuokranantajan irtisanoa tuo tonnin kuussa soppari ensin ja sanoa että seuraavassa sopparissa vuokra on kymppitonnin, jos haluatte jatkaa.
Niin kauan kuin vuokrasopimus on voimassa, on korotusten määrää rajoitettu.
Ei se nyt ihan noinkaan mene. Jos tarjoaa yli 15% korotusta eikä asuntoa ole esim. remontoitu niin voi haastaa oikeuteen kohtuuttomasta vuokrankorotuksesta ja sopimuksen laittomasta irtisanomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa saa korottaa kerran vuodessa. Ja kyllähän tuo on kiusaa jo teidän puolelta, ostaja on ostanut asunnon ja teillä on ollut aikaa etsiä asuntoa, heti kun sitä alettiin myymään
Vuokraa saa korottaa vaikka 5 kertaa vuodessa jos sopimus ei sitä kiellä.
Valetta:
Vuokranantajalla ei ole yksipuolista oikeutta korottaa vuokraa vuokrasuhteen aikana. Vuokran tarkistamisesta voidaan sopia vuokrasopimuksessa. Vuokrantarkistus-lausekkeessa täytyy mainita peruste (esimerkiksi indeksiehto, prosenttikorotus tai euromääräinen korotus), jonka mukaan vuokraa voi korottaa. Jos perustetta ei ole mainittu, on korotusehto mitätön.sopimus täytyy irtisanoa ensin ja sitten tarjota uutta sopimusta "ota tai jätä"- periaatteella.
Eli jo
Tuossakin 6 kk irtisanomisaika kun asuneet vuosia, puolen vuoden päästä voi teoriassa tarjota kalliimpaa vuokrasopimusta.
Kuten ylempänä sanottu niin voitte sanoa ettette hyväksy korotusta ja tällöin tulee se 6kk irtisanomisaika. Jos oikeasti ottaa päähän VA niin käytännössä voisitte olla maksamatta koko loppuajan vuokraa koska laillinen häätöprosessi kestää sen vuoden :D..
Vierailija kirjoitti:
Onneks en omista sijoitusasuntoja kun näistä hyyryläisistä ei ole muuta kun harmia. Kyllähän jokainen täysjärkinen säästää itteelleen omistuskämpän mutta jos elämäntarkotus on loisia yhteiskunnan tuilla niin sitte kaiketi ei säästä.
Sinun kohdallasi onni varmasti on molemminpuolinen.
Erikoinen tilanne. Yleensä asunto myydään vuokrattuna ja omistusoikeus vaihtuu kaupanteossa, jolloin vuokrasopimus siirtyy uudelle omistajalle. Miksi myyjä on neuvotellut itsensä tuohon tilanteeseen?
Vuokrankorotukset menevät sen mukaan mitä vuokrasopimuksesssa sanotaan eikä siellä varmasti lue että vuokraa voidaan mielivaltaisesti korottaa viikon varoitusajalla. Asutte rauhassa irtisanomisajan loppuun, maksatta tältä ajalta nykyistä vuokraa ja voitte vapaasti jättää "vuokrankorotuksen" huomiotta, sillä ei ole mitään arvoa.
Jos ilmoitus on tullut 8.8., niin eikös teillä ole silloin helmikuun loppuun asti oikeus asua siinä?
Mitä sananvaltaa sillä entisellä omistajalla enää on? Uuden omistajan kanssa joka on teidän vuokranantaja pitäisi asiat keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneks en omista sijoitusasuntoja kun näistä hyyryläisistä ei ole muuta kun harmia. Kyllähän jokainen täysjärkinen säästää itteelleen omistuskämpän mutta jos elämäntarkotus on loisia yhteiskunnan tuilla niin sitte kaiketi ei säästä.
Sinun kohdallasi onni varmasti on molemminpuolinen.
Jaahas, olet siis hyyryläinen. Muista lähdettäessä irtisanoa vielä sähkösopimus että omistaja joutuu maksaan uuden avauksesta mutta kiusahan se on pienikin kiusa. Hel vetti teitä hyyryläisiä!!!
Vierailija kirjoitti:
Jos ilmoitus on tullut 8.8., niin eikös teillä ole silloin helmikuun loppuun asti oikeus asua siinä?
Olin tulossa sanomaan samaa. Jos irtisanotaan 8.8., irtisanominen alkaa 31.8. ja päättyy 28.2.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneks en omista sijoitusasuntoja kun näistä hyyryläisistä ei ole muuta kun harmia. Kyllähän jokainen täysjärkinen säästää itteelleen omistuskämpän mutta jos elämäntarkotus on loisia yhteiskunnan tuilla niin sitte kaiketi ei säästä.
Sinun kohdallasi onni varmasti on molemminpuolinen.
Jaahas, olet siis hyyryläinen. Muista lähdettäessä irtisanoa vielä sähkösopimus että omistaja joutuu maksaan uuden avauksesta mutta kiusahan se on pienikin kiusa. Hel vetti teitä hyyryläisiä!!!
Olen kylläkin - toivoakseni - hyvä vuokranantaja. Sinä et varmasti ole.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sananvaltaa sillä entisellä omistajalla enää on? Uuden omistajan kanssa joka on teidän vuokranantaja pitäisi asiat keskustella.
Se on tämmöistä kun yrittää tehdä provoja asiasta mistä ei oikeasti tiedä tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vuokrankorotus on mainittu sopimuksessa. Sopimus on irtisanottu päättymään 6 kk päästä. Jos löydätte asunnon aikaisemmin, joudutte maksamaan vuokraa siihen asti ellette pääse sopuun.
Vuokraa ei saa korottaa noin lyhyellä varoitusajalla, se on laitonta. Jos vuokraa haluaa korottaa niin vuokralaisella pitää olla aikaa muuttaa ennen kuin vuokrankorotus tulee täytäntöön. Pitkään asuneilla vuokralaisilla on automaattisesti oikeus asua asunnossa 6kk irtisanomisajan jälkeen, vuokranantaja ei voi sitä aikaa itse lyhentää. Toki yhdessä voi sopia että jos vuokralainen haluaa muuttaa aiemmin niin asia silloin erikseen eikä vuokralaisen mitään vuokraa tarvi maksaa hölmö. Itse olen ollut tilanteessa että olin asunut samassa asunnossa 2 vuotta ja vuokranantajille tuli avioero ja toinen puolisoista halusi asunnon kiireellä itselleen. Minulle oli kertynyt irtisanomisaikaa jo 6kk mutta vuokranantaja ehdotti että maksaa minulle 5kk vuokranan takaisin jos muutan kuukauden sisällä. No, se sopii minulle kun uusi asunto löytyi helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa saa korottaa kerran vuodessa. Ja kyllähän tuo on kiusaa jo teidän puolelta, ostaja on ostanut asunnon ja teillä on ollut aikaa etsiä asuntoa, heti kun sitä alettiin myymään
Irtisanomisaika- aina muistakaa se, sopimus laki jne.
Se ole vuokralaisen ongelma.