Siis mitä hittoa: Helena Koivu soitti etäyhteyden avulla Kakskerran talon kaiuttimista Spotifystä musaa aamuvarhain häiriten Mikkoa ja muita
Helena Koivun väitetään soittaneen kolmea musiikkikappaletta ex-miehensä Mikko Koivun kotona etäyhteyden välityksellä ja aiheuttaneen pelkoa Mikolle ja tämän nykyiselle puolisolle Natalie Koivulle. Helena Koivun rikossyytteitä käsitellään tänään tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Helena Koivua syytetään muun muassa kotirauhan rikkomisesta. Syyttäjän mukaan Helena Koivu on soittanut musiikkia suurella voimakkuudella puolentoista tunnin ajan Mikon ja Natalien kesäasunnolla kaiuttimesta. Syyttäjän mukaan Helena Koivu ei ollut tuolloin itse paikalla Kakskerrassa.
Mikko Koivun avustajan Juha Mannerin mukaan kotirauhan rikkomisessa erityistä on myös se, että Helena Koivu valitsi soitettaviksi kappaleiksi sellaisia kappaleita, jotka aiheuttivat pelkoa Mikko ja Natalie Koivulle. Musiikkia soitettiin aamuaikaan.
Oikeudessa esitettyjen videotodisteiden mukaan Helena Koivu olisi soittanut ainakin pop-yhtye Imagine Dragonsin kappaletta Thunder.
Mikko Koivu mainitsi myös kappaleet Highway to Hell ja Guess Whos Back. Ensimmäisenä mainittu on rock-yhtye AC/DC:n, jälkimmäinen räppäri Eminemin kappale.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/735815b1-56e4-4902-9dc3-33db8c…
Kommentit (505)
Ylilaudalla käyn joskus katselemassa niitä Helenan videoita, ja niistä huokuu sellainen viha, kauna, katkeruus että sen täytyy syödä sielua ja todella vääristää persoonaa.
Ei ne ole mitään semmoista: kyllä nyt -ituttaa ja onpa tuo exä sen muijansa ärsyttäviä. Vaan ihan sellaista mustaa syöpää joka kasvaa koko ajan.
Mitään muuta hänen päähän ja elämään ei ole vuosikausiin mahtunut. Kaikki fokus on ollut exän ja vaimonsa vihaamisessa. Tähän valjastettiin lapset kaikin voimin, vaikkakin sitä naamioitiin johonkin kivoihin tässäpä-lapset-laittaa-illallista-äidin-luona-viedoihin. Ei ne olleet mitään rauhallisia ja tasapainoisia äidin kanssa vietettyjä hetkiä, vaan vihasta kihisevän raivopään miinakentällä tasapainoilua ja hänen videoissaan mannekiininä toimimista.
Jos olisi ollut jotenkin mahdollista ilman kiinnijäämisen mahdollisuutta tehdä joku myrkytys- tai tulipalo- tai ryöstö-episodi niin semmoisen olisi H varmasti järjestänyt. Niin paljon se vihaa M ha N.
Helenan kannalta tämä oikeudenkäynti on huono tulevan huotjuusoikeudenkäynnin kannalta. Nämä otetaan siinäkin huomioon. Helena mokas. Ei halunnut salata videoita, jossa lapset. Lisäksi ei kommentoinut ja nyt nämä asiat ovat kaikkien tiedossa ja oikeudesta tulee päätös. Tuomiolla ei ole väliä.
Mikko saa yksinhuoltajuuden ja täyden päätösvallan lapsiinsa. Luultavasti helenalla jatkuu valvotut lasten tapaamiset.
Mikko otti puheeksi vainoamisen, onkohan se seuraava ja lähestymiskielto ja yhteydenottokielto.
Helenan laittaminen viron kansalaisena viroon asumaan, kun on jatkuvasti lain kanssa ongelmissa.
Ihmetyttää, että ei vaan pääse yli exästään Ja edes se, että lapset joutuvat tuota sekoilua vuodesta toiseen katsomaan, ei estä Helenaa. Hyvin tyypillinen narsisti. Egoa on loukattu niin pahasti että mikään kosto ei riitä. Ihme kun lastensuojelu antaa tuon vielä nähdä lapsiaan. Vaarallinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä pitää paikkansa? Jos ei ollut paikalla Kakskerrassa, niin miten se bluetoothin kantavuus edes riittää? Vai onko siellä joku tietokone, johon hakkeroitui spotifyihin ja se on kytkettynä kaiuttimiin? Oli järjestelmä mikä tahansa, niin eikö ole voinut vaihtaa salasanoja, jotta ei pääse niihin enää? Kuulostaa melko käsittämättömältä.
On kuulemma ollut paikalla, vaikka instassa esittikin muuta.
Ikävä sanoa, mutta onhan siellä voinut olla tunnarit, mutta kaipa lapsillakin on pääsy laitteisiin omien tilien kautta. Eihän siinä tarvitse sitten muuta kuin ottaa lapsen kännykkä ja alkaa luukuttamaan.
Mikkohan kertoi esitutkinnassa ja oikeudessa, että hän näki puhelimeltaan, että järjestelmän käyttäjä oli Helena.
Kiusallista luettavaa. Hoitakaa eronne yksityisesti hyvät ihmiset. On sitä muutkin eronneet. Ei anna hyvää kuvaa kenestäkään tämä keskustelu.
Vierailija kirjoitti:
Helena: mene töihin,hanki oma elämä. Älä elä ex-miehesi varoilla.
Aika noloa kun itse ei saa mitään aikaisrksi ja vinkuu ex-miehen rahojen perään. "En päöse Viroon kun et maksa"... Aikuinen ihminen. Aivan kuin olisi oikeutettu Mikon rahoihin edelleen. Itseäni ainakin hävettäisi olla noin riippakivi.mutta ehkä se on tätä päivää...
Helenalla on varakkaat vanhemmat Virossa. Äiti omistaa yli miljoonan maksavan majatalon, jossa antiikkiset huonekat. Isänsä liikemies jolla useampia firmoja ja museoautoja.
Kuka muka antaisi oikeudet etäohjaukseen tuollaiseen järjestelmään 10-, 9- ja 5-vuotiaalle lapselle, älytön ajatus.
Yleensä musiikkia on mahdollisuus hiljentää tai katkaista virta koko laitteistosta.
Eipä silti, typerää on toisia häiritä järjestämällä shokkihoitoa musiikin avulla.
Vierailija kirjoitti:
Pystiskö joku lyhyesti kertomaan suomeksi minkälaiset sanat biiseissä on?
Kuka tässä sanoja jaksaa kuunnella. Tuo dragon kappale on kuitenkin ärsyttävä ränkytys ja ac/dc:n lienee kaikki kuulleet tuhat kertaa. Räppikappaleesta en tiedä eikä edes kiinnosta. Ärsyttäisi herätä tuollaiseen roskaan aamuyöstä.
Vierailija kirjoitti:
Pystiskö joku lyhyesti kertomaan suomeksi minkälaiset sanat biiseissä on?
Imagine Dragonsin biisissä puhutellaan wannabe -henkilöä, joka vaikuttaisi haluavan ottaa laulajan paikan. Eminemin biisissä muun muassa kerrotaan kuinka laulaja on se originaali ja muut pelkkiä kopioita, toistellaan että "arvaas kuka palasi taas. Shady on palannut." AC/DCn kertsissä toistellaan kuinka salama iski sinuun.
Sorry, huonot käännökset, mutta ajatus on varmaan selvä.
LÄÄNE ELU virolainen lehti. Juttu Helenan äidistä Ulle Kipperistä.
Kääntää suomeksi
https://online.le.ee/2016/04/27/villa-nova-laks-miljoniga-muuki/
Vierailija kirjoitti:
LÄÄNE ELU virolainen lehti. Juttu Helenan äidistä Ulle Kipperistä.
Kääntää suomeksi
https://online.le.ee/2016/04/27/villa-nova-laks-miljoniga-muuki/
Jutussa myös kuvia
Villa Nõva myi miljoonalla
27. huhtikuuta 2016 klo 06.47
Kuuntele artikkeli minuuteissa ja sekunneissa
0:00 / :
3 kuvaa näytettynä, kuvia galleriassa: 14
Nõva Villa. Kuva: Urmas Lauri
Nõvan kunnassa Vaisin kylässä sijaitseva upea Villa Nõva on ollut myynnissä kolme viikkoa hintaan 980 000 euroa.
Villa Nõvan myyntiä hoitavan Uus Maan kiinteistönvälitystoimiston välittäjä Dmitri Makarov sanoi, että halvat kiinteistöt eivät usein ole kiinnostuneita. Hän lisäsi, että kuka tahansa kiinnostunut voi tehdä oman tarjouksensa. "Omistajalla ei ole kiirettä myydä", Makarov sanoi.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Makarov näkee ostajana sijoittajan, joka olisi kiinnostunut kehittämään huvilaa. Hän sanoo huvilan kassavirran olevan hyvä. "Hää-, seminaari- ja muita kokoontumisia varten on varauksia kesän loppuun asti", Makarov sanoi.
Makarovin mukaan tontin ja rakennuksen sijainti tekevät Villa Nõvasta kalliin. Ostaja saa sisätilat rakennuksen mukana, joka on pääosin antiikkia, Makarov esitteli. Lisäksi tontin koko on 22,6 hehtaaria, josta noin puolet on metsämaata. Huvilan ympärille on kaivettu puolitoista metriä syvä vallihauta. Saunan vieressä on kolme metriä syvä lampi.
Lähes miljoona euroa maksavaan huvilaan kuuluu myös saunarakennus takkahuoneineen ja neljällä makuuhuoneella. Päärakennus on kaksikerroksinen, ja siellä on seminaarisali ja 11 makuuhuonetta. Lisäksi pihalla on autotalli, kellari ja mylly.
Mylly on muutettu neljän hengen käyttöön. Siellä on myös myllynkiviä, mutta niillä ei enää jauha jauhoja.
Yksi Villa Nõvan omistajista, Ülle Kipper, selitti myyntihaluaan sillä, ettei hänellä ole varaa ostaa suurta huvilaa. Talon toimiminen vaatii investointeja, Kipper sanoi.
Huvilan ylläpitokustannukset ovat korkeat. "Sähkölämmityksen laskut ovat melko korkeat", Kipper sanoi. Hän lisäsi, että rakennuksessa on myös takkoja, mutta ne eivät tuota paljon lämpöä.
Kipper ei usko pyytävänsä tontista kohtuutonta hintaa. "Paikka on arvokas ja hintansa väärti", hän sanoi.
Kipper osti huvilan vuonna 2006. 1990-luvulla Villa Nõva kuului liikemies Jaak Veikelle, joka kuoli Tallinnassa vuonna 1998. Villa Nõva on Läänemaan toiseksi kallein myynnissä oleva kiinteistö. Ensimmäisellä sijalla on Haapsalussa Kiltsi tee 3:ssa sijaitseva 7,9 hehtaarin tontti, josta pyydetään 2,3 miljoonaa euroa.
Hellu luukutti myös Hirvensalon omien poikien, eli Matin ja Tepon klassikkoa: "Mä joka päivä töitä teen" aamusta iltaan; paikallinen sukurutsaan sairastunut asuntokeinottelija minulle tämän Börsin yökerhossa kertoi.
Helenan vanhemmilla on myös valtava omakotitalo ja iso tontti virossa. Ties mitä kaikkea muuta. Köyhiä eivät ole!
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa nää Koivujen erotarinat? Ja miksi Mikko ei laittanut vaan kaiuttimista virtaa veke?
Sinua?
Vierailija kirjoitti:
Helenan vanhemmilla on myös valtava omakotitalo ja iso tontti virossa. Ties mitä kaikkea muuta. Köyhiä eivät ole!
Silti Mikin olisi pitänyt maksaa heille laivaliput. Aika kuppaamista ollut kaikki vuodet koko suvulla. Eikä mitään kiitollisuutta.
Hellun Lellu se taas kirjoittelee instaansa itselleen kommentteja, kuinka ihana the Äiti on. Onneksi omassa tuttavapiirissä ei ole yhtä vaarallista/kamalaa ihmistä. Tästä Hellun Lellun touhusta saisi kyllä kovan/tosipohjaisen kauhuelokuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä Helena Koivu taitaa olla pahasti henkisesti sairas tai joku persoonahäiriöinen. Mikko Koivu tuntuu olevan jotenkin munaton tämän exänsä toimista. Eikö ole jo hankittu lähestymiskieltoa joka koskee myös asuinpaikkaa. Mitä ihmeen avaimia tuolla Helenalla voi enää olla. Miksi lukkoja ei sarjotettu uudelleen. Jos joku lukkoseppä tulee aukaisee oven tälle Helenalle niin ei muuta kuin rikosilmoitus ko. lukkosepästä. Jos murtautuu sisään Mitenkä tahansa tai minne tahansa niin heti vaan rikosilmoitus. Eikö tuollaista etäsoiton Bluetooth kaiutinta saa muka on/off hiljennettyä että mikään etäsoitto ei ole mahdollista tai käyttäjä estettyä. Eikö Mikko osaa käyttää?
Exä on kaheli ja Mikko munaton.
Voi herraisä sentään! Nyt Mikko vähän valoja päälle. Ota rennommin ja ala tekemään jotain kivaa vaimosi kanssa. Olet nelikymppinen. Ja rikas. Mahdollisuuksia on monia. Vaimosi suupielet koko ajan alaspäin, nyt ei taida olla enää kivaa hänelläkään. Tee jotain romanttistam lentäkää Pariisiin, Lontooseen, Roomaan tai what ever. Kunhan alatte nauttimaan elämästä ja lopetatte noi lapselliset syytteen lasten äitiä kohtaan. Antaa sen riehua! Olkaa te edes AIKUISIA jo vihdoinkin. Äläkä Mikko avaa enää suutasi, paljastat vaan miten pöllö olet.
Ehkä Helenan kannattaisi laittaa ne valot päälle? Kuusiko vuotta siitä erosta nyt on ja vieläkin on noin kova kauna entistä puolisoa ja tämän vaimoa kohtaan. Ehkä kannattaisi nyt etsiä itselle uusi kumppani niin elämä maistuisi taas paremmalle, kuitenkin nuori ihminen vielä kyseessä. Sitten voi lennellä romanttisesti sinne Pariisiin uuden kullan kanssa, eikä tarvitse luukuttaa musiikkia lasten isän kämpässä katkerana.
Ne tunnarit on myös voinut löytää sieltä lapsen puhelimesta tai kysyä lapselta. Varsinkin sillon alkuun lapset varmasti halusi miellyttää, kun eivät olleet nähneet äitiään pitkään aikaan. Ja Helena varmasti käytti tätä hyväkseen. Mutta eivät varmaan ole myöskään pitäneet jonkun Wi-Fin salasanaa minään salaisuutena. Ja Bluetooth-kaijuttimeen ei kyllä ole edes mitään salasanaa. Helena on voinut yhdistää puhelimensa niihin sillon, kun oli luvatta päätalossa ja sen jälkeen on voinut yhdistää etänäkin.