Miksi Anneli Auerin lapset aikuistuttuaan peruivat aiemmat syytökset?
No tietysti sen vuoksi, että Anneli olisi syyttömänä saanut miljoonakorvaukset, jos olisi istunut aiheettomasti. Rahat olisivat sitten menneet lapsille jakoon vaikkapa ennakkoperintönä.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Koska lapset keksivät juttuja. Omatkin vanhempani olisivat olleet vankilassa, jos joku olis meidän lasten jutut uskoneet. 50-luvulla tiedettiin, että lapset kertovat satuja, koska silloin heille niitä luettiin ja itsekin lukivat.
🤯
Juuri tällaiset vähättelijät ovat pedojen sankareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsi kertoi, että hänelle on tehty "valkoisia naarmuja".
Vammoja etsittiin tutkimuksessa UV-valolla.
Lapsi kertoi itse tehneensä naarmuja vatsaan ja sen jälkeen hän oli korjannut, että ne teki Anneli, eli hänen äitinsä."
Aikamoisia juttujahan nämä on.Mistä lapsi tiesi, että naarmut ovat tulevaisuudessa valkoisia? Naarmut ovat punaisia hetken aikaa.
Arpiahan tutkittiin vasta jälkeenpäin. Olivat ilmeisesti jo tuolloin valkoisia, kun lapsi niistä kertoi.
Lapset on kasvaneet ja heidän muistot on maalanneet äidistään ruusuisemman kuvan. Oikeasti lapset yleensä puolustaa vanhempiaan, unohtamalla ja ovat olleet äitinsä vaikutus piirissä, sen jälkeen vasta alkoivat perumaan puheita kun äitinsä kanssa olivat tekemisissä

Manipulointia? Luvattu rutkasti rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Koska lapset keksivät juttuja. Omatkin vanhempani olisivat olleet vankilassa, jos joku olis meidän lasten jutut uskoneet. 50-luvulla tiedettiin, että lapset kertovat satuja, koska silloin heille niitä luettiin ja itsekin lukivat.
🤯
Lapset ei keksi tuollaisia asioita päästään. Ei kukaan lapsi keksi päästään että alapäähän tungetaan haarukoita ja muita tavaroita

Aivan varmasti äiti luvannut jakaa potin lasten kanssa

Keksii. Ne keksii paljon uskomattomampiakin juttuja.

Mites lahjavero? Ei nyt voi noin vaan antaa jaettavaksi rahaa. Lisäksi lasten pitää palauttaa ne korvaukset, jotka he saivat silloin kun Auer ja Kukka tuomittiin.
Tuskin on niinkään rahasta kyse. Ehkä enemmän oikeudesta ja maineen puhdistamisesta. Helpompi elää, kun on saanut tunnustaa valehdelleensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska lapset keksivät juttuja. Omatkin vanhempani olisivat olleet vankilassa, jos joku olis meidän lasten jutut uskoneet. 50-luvulla tiedettiin, että lapset kertovat satuja, koska silloin heille niitä luettiin ja itsekin lukivat.
🤯
Lapset ei keksi tuollaisia asioita päästään. Ei kukaan lapsi keksi päästään että alapäähän tungetaan haarukoita ja muita tavaroita
Keksii. Ne keksii paljon uskomattomampiakin juttuja.
Mistä tiedät? Oletko häiriintynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anneli voi jatkossa syödä kaviaaria vaikka joka päivä, me muut joudutaan lapsinemme käymään leipäjonossa.
Herranjestas, kehtaat vielä olla kateellinen, varmaan Anneli Auer mielellään vaihtaisi osaa kanssasi, olisitko ollut mielellään vankilassa??? Kyllä olet tyhmä.
Sehän ansaitsikin istua vankilassa,varmaan nitisti ukkonsa mutta sitä ei pystytty todistamaan.Olisi joutanut istumaan pidempäänkin.
Ei hän kyllä murhaa tehnyt. Onhan se käyty läpi oikeudessa.
Koska todeisteita oli sotkettu eikä pystytty todistamaan murhaajaksi oikeudessa.Se ei tarkoita ettei hän olisi tehnyt .
Niin että syyllinen on, niin kauan kuin itse pystyy aukottomasti todistamaan syyllisyytensä.
Jos näin on, niin sinäkin olet syyllinen seksuaalirikoksiin. Todista, ettet ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska lapset keksivät juttuja. Omatkin vanhempani olisivat olleet vankilassa, jos joku olis meidän lasten jutut uskoneet. 50-luvulla tiedettiin, että lapset kertovat satuja, koska silloin heille niitä luettiin ja itsekin lukivat.
🤯
Lapset ei keksi tuollaisia asioita päästään. Ei kukaan lapsi keksi päästään että alapäähän tungetaan haarukoita ja muita tavaroita
Mainitsinko mitään juttujen sisällöstä. Sitäpaitsi monet jutut ovat nimenomaan heille kerrottuja ja sitten kertovat ne omina kokemuksinaan. Ihan asioihin perehtyneenä ammattilaisena puutuin keskusteluun.
Anteeksi, taas erehdyin keskutelijoiden älykkyystasosta.
Veri on vettä sakeampaa.
Tuo Auerin muija on jotenkin kylmäävä. Lapset varmasti alitajuisesti pelkäävät häntä. Ja hänen vihaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä KRP selvittää sen, ettei talossa voinut olla muita murhayönä, joten ainoa syyllinen on AA tosin manipuloi tytönkin tökkimään sakseilla, kuten tyttö myöhemmin sanoi. Niin törkeää äidin taholta että pitä saada oikea elinkautinen, elämän loppuun.
https://www.mikkoniskasaari.fi/node/310
Tämä häkenauhaväärennös on ainakin yksi asia mikä pitäisi tutkia. Onkohan KRP jäävi siihen?
Lopeta jo jankutus häkenauhan väärennöksestä. Kukaan muu ei ole väärennöksestä jauhanut kuin Niskasaari, Berg ja Auer. Todistaako tuossa Berg Aueria vastaan, kun väittää alunperin -uole- sanan kohdalla tytön kysyneen "ketä siel on?"
Tyttö on puhelimessa tuossa kohtaa, mikäli Auerin puheet tapahtumien kulusta paikkansa pitää ja kysymyksen kuulua suoraan luurin kautta Häkeen, ei mistään taustalta, mikäli tyttö puhelimessa on, kuten kerrottu.
-Asiaesittelyssä muistutetaan, että Jens Kukka haki korkeimmalta oikeudelta tuomioiden purkamista jo vuonna 2014 ja Anneli Auer vuonna 2016.
Syyttäjä kertoo, että Anneli Auer ja Jens Kukka olivat ottaneet vuonna 2017 yhteyttä asianajaja Markku Fredmaniin kysyäkseen, olisiko tuomioiden purkamiseksi vielä jotain tehtävissä.
Fredman oli vastannut, että mitään ei olisi tehtävissä, elleivät lapset aikuistuessaan kerro, miten he suhtautuvat asiaan nykyään.
Fredman oli antanut Auerille käyntikorttejaan välitettäväksi lapsille.
Lapset olivat lopulta yksi kerrallaan ottaneet yhteyttä Fredmaniin. Asianajaja oli kuullut lapsia ja videoinut nämä kuulemiset.- YLE
Eipä tähän juuri ole lisättävää. Jollakin konstilla Auer ja Kukka saaneet lapset taivuteltua perumaan puheensa. En usko, että lapset oma-aloitteisesti ovat ratkaisuun päätyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska lapset keksivät juttuja. Omatkin vanhempani olisivat olleet vankilassa, jos joku olis meidän lasten jutut uskoneet. 50-luvulla tiedettiin, että lapset kertovat satuja, koska silloin heille niitä luettiin ja itsekin lukivat.
🤯
Lapset ei keksi tuollaisia asioita päästään. Ei kukaan lapsi keksi päästään että alapäähän tungetaan haarukoita ja muita tavaroita
Mainitsinko mitään juttujen sisällöstä. Sitäpaitsi monet jutut ovat nimenomaan heille kerrottuja ja sitten kertovat ne omina kokemuksinaan. Ihan asioihin perehtyneenä ammattilaisena puutuin keskusteluun.
Anteeksi, taas erehdyin keskutelijoiden älykkyystasosta.
Jos olet ammattilainen -varmasti tiedät, ettei tuollaisia lasten puheita voi ohittaa pelkällä olankohautuksella, vaan otetaan selvää, mistä lapsi tuollaisia "satuja" on kuullut/lukenut.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska lapset keksivät juttuja. Omatkin vanhempani olisivat olleet vankilassa, jos joku olis meidän lasten jutut uskoneet. 50-luvulla tiedettiin, että lapset kertovat satuja, koska silloin heille niitä luettiin ja itsekin lukivat.
🤯
Lapset ei keksi tuollaisia asioita päästään. Ei kukaan lapsi keksi päästään että alapäähän tungetaan haarukoita ja muita tavaroita
Keksii. Ne keksii paljon uskomattomampiakin juttuja.
Mistä tiedät? Oletko häiriintynyt?
Ehkä olen sitten häiriintynyt, mutta huostaanotettuna olen itsekin ollut. En tiedä onko se traumaperäistä, mutta sitä kehitteli uskomattomia tarinoita, joita kerroin kavereille ja opettajille ja aloin uskoa niihin itsekin vaikka tiesin tavallaan ettei asiat olleet totta. Nämä ei liittyneet nyt mihinkään seksuaalirikoksiin, että sillä tavalla eriasia, mutta muistan miten itse uppoutui niin syvälle tarinaan, että se tuntui todelta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset valehtelivat ja/tai puhuivat totta joko/tai aiemmin tai nyt. Kukapa sen tietää?
Minusta tämä ei ole kovin mystistä. Vanhin lapsista ja naapurin lapset ovat koko ajan sanoneet, ettei seksuaalista hyväksikäyttöä ole ollut. Nyt pienemmätkin sanovat samaa.
Eikö ne lapset jo aiemmin saanet korvauksia? Nythän joutuisivat palauttamaan ne jos A ja J todetaan syyttömiksi. Eivät siis ehkä rahan perässä kuitenkaan? Vaan rehellisyyden?
Minkä ikäinen oli lapsi joka sanoi mitään ei ole hänelle tehty. Missä vaiheessa on kuultu sijaisvanhempia ? Ne teot on hirveitä. Jos ei totta , niin päässä viiraa jos rupeaa lapsille puhumaan tuollaista.