Lue keskustelun säännöt.
Kannustaisitko 30-vuotiasta opiskelemaan korkeakoulututkinnon jos tahtoa on?
21.10.2025 |
Olen valitettavasti elämässäni ollut niin vaikeissa paikoissa, etten ole pystynyt muuhun kuin ammattikoulun tasoiseen työhön. Kapasiteetti on jäänyt niin vähäiseksi ja olen ihan vääränlaista elämää itselleni elänyt.
Kun sitten kasvoin itsekseni ymmärsin, että minussa onkin potentiaalia paljon enemmän kuin koskaan aiemmin halusin uskoa.
Haaveilen nyt opiskelusta. Minua kiinnostaisi kovasti opiskella psykologiaa.
Kommentit (46)
Mä valmistuin AMK:sta keväällä 46-vuotiaana. Mietin hakemista yliopistoon maisteritutkintoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, kerron taas, omasta elämästäni:
Olin 31v., kävin sitten kysymässä entiseltä pomolta, että entä jos täydentäisin osaamista/koulutusta (yliopistolla), oisko paremmat mahikset päästä teille töihin tai yleensäkin? Vastasi siihen, että ei, olet liian vanha. Siis täh?, 31v. liian vanha?
Hän tarkoitti sitä, että ois mennyt 2-3 vuotta täydennykseen, sitten vielä toiset 2-3 lisuriin ja vielä 2-3 erikoistumiseen, siinä ois mennyt yhteensä n. 10 vuotta, sitä työuraa ei tulisi kovin paljon (ennen eläkettä). Suutuin ja tuumasin, et pidä jätkä tunkkis. Muutin sitten kotiin, puoleksi vuodeksi; sain työpaikan muualta, se kesti 8kk. Sitten toinen pomo, hierarkissa samalla tasolla kuin tuo, soitti mulle: nyt ois töitä tarjolla, tuletko? Sain asunnon, otin tarjouksen vastaan ja muutin. Tein sitä hommaa yli 7 vuotta.
Pointti: riippuu alasta, onko työpaikka turvattu? Kun työkkärissäkin myönsivät mulle, että se olisi vaan koulu
Varmasti kannattaa mutta, kuten sanottu kyse on usein paljossa vain koulutuksesta sillä (koulutuksella) on meistä -itseni mukaan lukien- muitakin arvoja kuin mahd.työpaikka
Pelkästään koulutus, ei ainakaan korkeakoulutus lupaa suoraviivaisesti sitä, että sen jälkeen voisi odottaa, että välittömästi sen jälkeen pääsee sinne tai tänne töihin.
Maailma muuttuu tällä hetkellä niin lujaa tai hidasta vauhtia, että on hyvin haastavaa sanoa yhtään mitään varmaa siitä, nillaisessa Suomessa elämme vaikka 5 tai 15 vuoden päästä -Silloinkin Ap on "vasta" 45 ja eläkeikään hyvinkin 20 vuotta....
Suomi on ja on ollut vuosia hyvin koulutus uskovainen maa. Ei ole välittömässä näköpiirissä, että tilanne tulisi muuttumaan, vaikka toisaalta jo nyt osa joutuu tekemään töitä, missä eivät pääse hyöytymään omadta osaamispotentiaalistaan kuin murto-osan.
Mutta työllistyminen tuskin helpottuu sillä, että jos oma muodollinen koulutus on jäänyt hyvin vähäiseksi.
Ellei sitten omaa mm todella hyviä suhteita tai uskaltaudu yrittäjäksi.
Aina tietysti mahtuu joukkoon poikkeuksia mutta poikkeuksien joukkoon pääseminen on kokonaam ihan oma asiansa
Pätkätöihin tuomittu maisteri
Vierailija kirjoitti:
No, kerron taas, omasta elämästäni:
Olin 31v., kävin sitten kysymässä entiseltä pomolta, että entä jos täydentäisin osaamista/koulutusta (yliopistolla), oisko paremmat mahikset päästä teille töihin tai yleensäkin? Vastasi siihen, että ei, olet liian vanha. Siis täh?, 31v. liian vanha?
Hän tarkoitti sitä, että ois mennyt 2-3 vuotta täydennykseen, sitten vielä toiset 2-3 lisuriin ja vielä 2-3 erikoistumiseen, siinä ois mennyt yhteensä n. 10 vuotta, sitä työuraa ei tulisi kovin paljon (ennen eläkettä). Suutuin ja tuumasin, et pidä jätkä tunkkis. Muutin sitten kotiin, puoleksi vuodeksi; sain työpaikan muualta, se kesti 8kk. Sitten toinen pomo, hierarkissa samalla tasolla kuin tuo, soitti mulle: nyt ois töitä tarjolla, tuletko? Sain asunnon, otin tarjouksen vastaan ja muutin. Tein sitä hommaa yli 7 vuotta.
Pointti: riippuu alasta, onko työpaikka turvattu? Kun työkkärissäkin myönsivät mulle, että se olisi vaan koulu
Hieno homma, että uskallat tehdä oman tuntemuksen mukaan.
Miten tämä liittyy opiskeluun?
Niin tai se oman tien hakeminen ja löytäminen tässä onkin varmaan se pointti.
Minä kannustan opiskelemaan. Töitä ehtii tehdä. Mieluisa työ auttaa jaksamaan.
Päihdetyön tiimoilla on TAKUULLA töitä.
Omasta jaksamisesta kannattaa huolehtia ykkösenä. On varmaankin raskas ala.
Kannattas opiskella, jos kerran halua ja nyt jo kykyäkin löytyy.
mitta psykologiaa opiskelemalla ei pätevöidy sairaanhoitajaksi. Edes psykiatrian sairaanhoitajaksi.
Opiskelu kannattaa aina ja 30v on vielä nuori. Jos psykka kiinnostaa kannattaa tehdä kursseja avoimessa alkuun. Voi olla että opinnot eivät ole lainkaan mitä kuvittelet. Mm. tilastomatikkaa on paljon.
Lisäksi psykka on yksi vaikeimmista koulutuksista päästä sisään. Suosittelen miettimään muitakin vaihtoehtoja, psykan voit aina pitää sivuaineena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko työllistyneet mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jo tahtoa itseltä löytyy niin mitä muiden tsemppi enää antaa?
No ei sillä todellisuudessa niin merkitystä olekaan päätökseeni mutta ainahan se on kiva saada kannustavaa keskustelua aikaiseksi ja kuulla, että toisetkin ovat toimineet ja maaliin päässeet.
Lähihoitajatutkinto on, pohdin psykiatrisen sairaanhoitajan työtä ja mahdollisesti tahtoisin työskennellä päihderiippuvaisten parissa. - ap
No tuolla haluamallasi alalla on ainakin töitä. Tosin psykologia ei ole tie tuohon, vaan sairaanhoitaja ja erikoistuminen haluamaasi suuntaan. Ja hyvä pohja sulla on jo tähän. Reippaasti vaan selvittelemään mitä vaatii ja keväällä hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, en dissaa mitenkään AMK:ta/tutkintoa, mun aikaan ei vaan "Teku-inssit" päässeet julkiselle sektorille; toki se on voinut muuttua (ja luultavasti on). Ottakaa selvää tollasista asioista (just tuo entinen pomo, joka sanoi, että olen liian vanha), sanoi, että hänelle soittelee "kavereita" (työnhakijoita), kokemusta ja osaamista olisi, mutta kun ei voida ottaa (koska koulutusvaatimus, yo:sta).
Useimmiten julkisella vaaditaan korkeakoulututkinto ja AMK-tutkinto riittää siihen.
Itsellä samat pohdinnat olleet päällä, täytän ensi vuonna 30. Toisaalta toivoa on, omista vanhemmistani toinen meni lääkikseen vasta 30vnä ja sanomattakin selvää että päivääkään ei työttömyyttä valmistumisen jälkeen ollut. Mutta tuo on onkin sellainen tosi ns varma tie, työllistyy varmasti eikä kukaan tule kyselemään mitä olet ennen lääkistä tehnyt. Moni kokeneempi lääkäri on jopa sitä mieltä että lääkäriksi kannattaakin lähteä lukemaan vasta vähän myöhemmällä iällä kun on elämän kokemusta ja mahdollisesti muutakin yleissivistävää opiskelua ja työkokemusta alla. Ne vasta lukiosta tulleet on ihan untuvikkoja vielä. Myös juurikin psykologia, tai ainakin terapeuttikoulutukset on vähän saman kaltaisia, ikä ja elämänkokemus on ennemmin hyödyksi kuin haitaksi.
Eli kiikarissa olisi hyvä olla joku sellainen ala missä osaamisella ja tutkinnolla olisi väliä , eikä iällä. Toisaalta psykologiaa on aika haastava päästä lukemaan, tiedän monta jotka vuosia yrittäneet eivätkä koskaan päässeet ja lopulta luovuttivat. Lääketiedekään tuskin on realistinen vaihtoehto kaikille. Itseä kiinnostaisi eniten humanistiset alat, kasvatus, äidinkieli ja kirjallisuus mutta ne tuntuu aika riskivaihtoehdoilta enää kolmikymppisenä, työllistyykö nuoremmatkaan noilla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota medisiinisi ja mene nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti! Ei iällä ole mitään merkitystä, opiskelevathan esim.60-vuotiaatkin.
Mä olin 56 v kun valmistuin tradenomiksi. Kokopäivätyön ohessa tein kokopäiväiset 3,5 vuoden opinnot. Aikoinaan menin lukion jälkeen opistotason opintoihin ja siitä töihin. Töitä on ollut koko ajan mutta halusin päivittää osaamiseni tähän päivään siltäkin varalta että jäisi työttömäksi. En ollut edes porukan vanhin ja oli samassa ryhmässä muutama maisterikin, jotka halusi ja tarvitsi liiketalousosaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jo tahtoa itseltä löytyy niin mitä muiden tsemppi enää antaa?
No ei sillä todellisuudessa niin merkitystä olekaan päätökseeni mutta ainahan se on kiva saada kannustavaa keskustelua aikaiseksi ja kuulla, että toisetkin ovat toimineet ja maaliin päässeet.
Lähihoitajatutkinto on, pohdin psykiatrisen sairaanhoitajan työtä ja mahdollisesti tahtoisin työskennellä päihderiippuvaisten parissa. - ap
No tuolla haluamallasi alalla on ainakin töitä. Tosin psykologia ei ole tie tuohon, vaan sairaanhoitaja ja erikoistuminen haluamaasi suuntaan. Ja hyvä pohja sulla on jo tähän. Reippaasti vaan selvittelemään mitä vaatii ja keväällä hakemaan.
Kiitti kaikille kannustajille ja onnea teillekin opinnoissa, että työelämässä!
Kerroin, että psykologia kiinnostaa. Olen pohtinut mikä minua kiinnostaa ja ehdottomasti ihminen psykofyysisena kokonaisuutena. Minulla on paljon kokemusta erilaisista elämäntilanteista. Tässä suhteessa onneksi lähihoitajantutkinto pohjana, joten siitä on aika luontevaa päästä opiskelemaan sairaanhoitajaksi sekä haluamalleen suuntautumisalalle eli psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Siitä sitten vielä toivottavasti eteenpäin tulevaisuudessa ja tahdon myös lisäksi avoimen yliopiston kursseja täydentämään ammattillista osaamistani. Sitten kun olen nähnyt tuon alan ja työn, miten se toimii ja minusta tulee todellinen ammattilainen, niin toivottavasti pääsisin opiskelemaan vaikka kymmenen vuoden päästä terapeutiksi. - ap
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samat pohdinnat olleet päällä, täytän ensi vuonna 30. Toisaalta toivoa on, omista vanhemmistani toinen meni lääkikseen vasta 30vnä ja sanomattakin selvää että päivääkään ei työttömyyttä valmistumisen jälkeen ollut. Mutta tuo on onkin sellainen tosi ns varma tie, työllistyy varmasti eikä kukaan tule kyselemään mitä olet ennen lääkistä tehnyt. Moni kokeneempi lääkäri on jopa sitä mieltä että lääkäriksi kannattaakin lähteä lukemaan vasta vähän myöhemmällä iällä kun on elämän kokemusta ja mahdollisesti muutakin yleissivistävää opiskelua ja työkokemusta alla. Ne vasta lukiosta tulleet on ihan untuvikkoja vielä. Myös juurikin psykologia, tai ainakin terapeuttikoulutukset on vähän saman kaltaisia, ikä ja elämänkokemus on ennemmin hyödyksi kuin haitaksi.
Eli kiikarissa olisi hyvä olla joku sellainen ala missä osaamisella ja tutkinnolla olisi väliä , eikä iällä. Toisaalta psykologiaa on aika haastava pääs
Teiltä on tullut niin paljon mielenkiintoisia viestejä, kiitos niistäkin!
Sinulle toivon kovasti, että löydät oman tiesi. Varmasti löydätkin. Kyllä kannattaa nyt ainakin alkaa opiskelemaan. Tartutaan kiinni kun meillä kuitenkin jonkinlainen suuntavaisto on. Tietenkin itsellä on hieman ristiriitaa sairaanhoitajakoulutuksen suhteen enkä nauti kaikesta mikä siihen liittyy mutta siedettävää sentään. Kuitenkin päämäärä on pidemmällä ja tahdon päästä tavoitteeseen koska tiedän, että minusta olisi alalla hyötyä ja nauttisin itsekin, mikäli voin omalla tietotaidolla olla hyödyksi. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset haaveilee korkeakoulutuksesta ja työttömät korkeakoulutetut että jos vaikka lähihoitajaksi. Pitää ottaa huomioon sekin että vaikka ns. päätä riittäisi, saattaa tiivis opiskelu iisimmän työelämän jälkeen tuntua kuormittavalta. Moti pitää riittää, ja rahat.
Mä luin itseni tradenomiksi työn ohessa n. kolmivitosena ja nyt haaveilen YAMK:sta (ikää 50).
Kannattaa opiskella, jos aihe kiinnostaa, ja oman tietämyksen lisääminen on järkevää. Mistään töistä ei kannata haaveilla, niitä ei kuitenkaan tule olemaan. Kaikki päätyvät työttömiksi, mutta se on sitten sen ajan murhe.
Työn takia EI kannata opiskella, paitsi silloin, jos on jo töissä ja työnantaja järjestää/maksaa koulutuksen.
Yliopistossa tekemässä kolmatta korkeakoulututkintoa ja ikää 51 vuotta. Työuraa vähintään 16 vuotta jäljellä.
Luin jostain joskus vastaavan mietteen myöhäiselämän opinnoista:
Jos olet nyt kolmekymmentä ja valmistumiseen menee viisi vuotta, olet kolkytviis valmistuttua. Toisaalta olet kolkytviis joka tapauksessa viiden vuoden kuluttua. Jos lähdet opiskelemaan, olet kolkytviis ja maisteri, jos et, olet vain kolkytviis.
Kyllä kannattaa opiskella! Ehdottomasti