Suuret firmat rakentaneet loistohuviloita Lappiin
Kaksi laajaa kelohonkaista lomakylää on noussut Lappiin Saariselälle ja Luostotunturin kupeelle. Miljoonamökeiksi ristittyjä majoja on ihmetelty ja moitiskeltu mm. luonnonsuojelun ja kalleuden takia.
Majoja rakentaneet yhtiöt ja laitokset kuitenkin pitävät kohua turhana ja sanovat majojensa olevan osa suomalaisen yritystoiminnan henkilöstöpolitiikan heräämistä. Majat ovat yleensä työntekijäin käytössä.
Poikkeuksen tekee Orion, jonka maja on tarkoitettu pelkästään johtoportaalle. Sen sijaan mm. Alko on kieltänyt johtajiaan käyttämästä majaansa.
Saariselälle on pystyttänyt majansa mm. Suomen Pankki. Luostolla majoja on jo viitisenkymmentä ja lisää on tulossa.
Rakentajien suurimman ja kauneimman titteliä pitää Kansaneläkelaitos, jonka 30 yösijaa käsittävä 400 neliön maja valmistui elokuussa. Kelan lisäksi Luostolla majailevat mm. Alko, Kemira, Neste ja Orion.
Kommentit (35)
postillakin 6 kelo huvilaa joissa jatkuvasti kokki ja talonmies päivysti. vieläkin 3. 3 myytiin tuttavan kaupoilla kavereille. ja suomen hyväuskoinen kansa rahoittanut. riittää kun kerran vuodessa julkaistaan tutkimus suomi korruptio vapaa maa jossa kansa onnellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenhän ysärillä näillä firmojen ja henkilöstön ja liittojen mökeillä oltiin, mutta se on historiaa kuten kaikki sen ajan henkilöstöedut ja edustuskulut.
Jonnet ei vaan tiedä miten ennen henkilöstöä kestittiin.
Ysärillä oli nousukausi ja firmojen piikit auki Lapin hiihtokeskuksissa. Se oli aikaa. Itse ei tarvinnut maksaa. Se ei tule enää koskaan takaisin.
Sama elostelu jatkuu edelleen. Mutta se rajoittuu vain johtajistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boomerithan näitä rakenteli kosteita lounaitaan varten. Röyhkeitä olivat jo silloin.
Suomeksi ns. suuret ikäluokat jotka on ollut eläkkeellä ja haudassa jo pitkään.
Ei tosiaan ole. Ovat 75-80-vuotiaita.
Olen työntekijänä kokenut sekä hulppeaa wanhan ajan kestitystä mutta myös sellaista että ei koskaan edes lounasta tarjottu ja näin meni monta vuotta. Tietysti loppujen lopuksi ihan muut asiat ratkaisee kun ilmaiset lounaat.
Baarituttu myyntimies tuli taksilla hakemaan firman kelomökin pihasta ravintoaan kun joka ilta napsasi. Se oli raskas viikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenhän ysärillä näillä firmojen ja henkilöstön ja liittojen mökeillä oltiin, mutta se on historiaa kuten kaikki sen ajan henkilöstöedut ja edustuskulut.
Jonnet ei vaan tiedä miten ennen henkilöstöä kestittiin.
Ysärillä oli nousukausi ja firmojen piikit auki Lapin hiihtokeskuksissa. Se oli aikaa. Itse ei tarvinnut maksaa. Se ei tule enää koskaan takaisin.
Sama elostelu jatkuu edelleen. Mutta se rajoittuu vain johtajistoon.
Kuulemma nykyajan johtajisto joogaa ja harrastaa mindfulnessia nykyään. Kuivan kelin oravilta näyttävät kuvissa. Elostelijat on kuolleet maksakirroosiin.
Vierailija kirjoitti:
Jätit (tahallaan?) lähteen mainitsematta:
Kelohonkainen lomamaja Lapissa
HS 50 vuotta sitten 21.10.1975
No juuri meinasin kysyä aloittajalta, että mihinköhän päin on rakennettu Luostolla kun just pari kuukautta sitten olin siellä eikä sinne mitään uusia kelomökkejä ole kyllä rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
Ei tosiaan ole. Ovat 75-80-vuotiaita.
Vuosina 1945-50 syntyneet ovat eläkkeellä. Ja melkein puolet syntyneistä on kuollut.
Saariselkä on kyllä muutenkin vähän sellainen paikka, että en oikeastaan tiedä ketään siellä asuvaa, joka ei olisi töissä nimenomaan Saariselän turistibisneksessä ja siksi asuu siellä. Ei siellä juuri kukaan muu "perustallaaja" asu tai halua rakentaa, kun siellä ei ole edes kunnollista ruokakauppaa. Koko paikka elää laskettelukeskuksesta ja juurikin noista huviloista.
Muu porukka asuu ylempänä Ivalossa, tänne taas ei oikein kukaan halua rakentaa huvilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätit (tahallaan?) lähteen mainitsematta:
Kelohonkainen lomamaja Lapissa
HS 50 vuotta sitten 21.10.1975
No juuri meinasin kysyä aloittajalta, että mihinköhän päin on rakennettu Luostolla kun just pari kuukautta sitten olin siellä eikä sinne mitään uusia kelomökkejä ole kyllä rakennettu.
Hyvä käytännön esimerkki siitä miten täällä voi vedättää. Tämä nyt oli kohtalaisen harmiton aihe mutta niin alkoivat ensimmäiset kommentoijat kritisoimaan niin kuin olisi kyse tämän päivän tilanteesta. Ja itse uutinenhan oli sanatarkasti lainausta "valtamediasta", jotain vain jäi kertomatta...
Näinkin meitä huijataan.

Ettei olisi kommentoijat sama kuin ap? Voi käydä niin että trolli alkaa väitellä itsensä kanssa....
Kelohonka on yliarvostettu materiaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VUONNA 1975.
Tuo on lainaus HS 50 vuotta sitten -jutusta!
Eikö noita ole ollut myynnissä jo parikymmentä vuotta.
Suurin osa jo myyty. Osa yksityisille ja osa yrityksille. Näissä myös kausi työntekijöiden majoitusta yms. Joitakin purettu pois. Turha Provo koska jätetty vuosiluku pois. Nykyisin varsinkin Levillä ja Ylläksellä äärettömän kalliita huvila rakennuksia. Ei voi verrata millään mitalla näihin vanhoihin.
Ysärillä oli nousukausi ja firmojen piikit auki Lapin hiihtokeskuksissa. Se oli aikaa. Itse ei tarvinnut maksaa. Se ei tule enää koskaan takaisin.