Perussuomalaiset aikoo vaikeuttaa tilaamista kiinalaisesta Sheinistä ja Temusta
Kiinasta tuodaan käytännössä tullien ohi tavaraa, joka ei täytä tuoteturvallisuutta tai ympäristöä koskevia määräyksiä, Jani Mäkelä toteaa.
Vilhelm Junnila (ps) viestittää HS:lle, että Kiinasta ja Intiasta tulevien pakettien määrä on edelleen valtavassa kasvussa, mikä vaikuttaa suomalaisten pk-yritysten kilpailuasemaan.
Kaikki sallitut toimet ilmiön hallintaan ovat tietenkin tervetulleita, Junnila kirjoittaa.
Perussuomalaisten Junnila on Aalto-Setälän kanssa samaa mieltä siitä, että EU-komission toistaiseksi kaavailemat ratkaisut ovat riittämättömiä.
Siellä puuhaillaan paketeille pientä kahden euron maksua, joka tulisi ehkä voimaan 2028 mennessä, Junnila viestittää.
Volyymit ovat niin valtavia ja edelleen kasvussa, että meidän on välttämätöntä reagoida tilanteeseen myös kansallisesti ja tätä nopeammalla aikataululla.
Kommentit (139)
Vastustajat ovat isojen kauppaketjujen kätyreitä jotka tietenkin pitävät leipänsä maksajan puolta. Olisihan se aivan kauheaa kun temu laajentaisi tänne meidän markkinoille ja laajentaisi samalla paikallista kilpailua joka saattaisi alentaa hintoja. Se ei missään nimessä käy. Suomalaisen pitää maksaa kalliisti elämisestään.
Vierailija kirjoitti:
Mistä Purra saa mekkonsa jos Shein kielletään?
Niin. On vaikeampi vahingossa ostaa kiinalaista sekundaa, kun sitä ei enää työnnetä joka paikkaan rahanahneuksissa seurauksista välittämättä.
Oliko sinulla muita huolia tähän aiheeseen liittyen?
Vierailija kirjoitti:
Kiinasta ei tavaroita harrastamiseen tilata! ÖYH! (paitsi Riikka saa tilata mekkonsa sieltä)
Mutta kyllä aviomiehen voi tilata Afrikasta, ja niiden perheen tuoda mukanaan. Kuten Sebu! 😊
"Älä tee ninku mä teen, tee niinku mä sanon"
Saako kokaiinia kuitenki vetää ministerinä?
No, jotain järkevää siitäkin puolueesta joskus ulostuu.
Tämä on aika koominen tilanne. Kaikkihan alkoi kun länsimainen kapitalisti keksi keinon kasvattaa voittojaan käyttämällä hyväksi aasialaista halpatuotantoa. Hiljalleen hän siirsi kaiken tuotannon ja työpaikat aasiaan ja rahasti länsimaisia kuluttajia häpeämättömästi. Kiina opetteli tiedot, taidot ja tekniikan ja alkoikin jättämään sen länsimaisen kapitalistin välistä pois. No se kapitalisti sitten suuttui kamalasti kun rahaa ei enää tullutkaan kun kiinalainen myi suoraan sen kapitalistin asiakkaille jättäen hänet nuolemaan näppejään. Nyt kapitalisti yrittää miettiä keinoja joilla se kieltäisi kuluttajalta samat oikeudet joita se itse on käyttänyt rikastuakseen. On siinä miettimistä.
Persut aina ja kaikessa kansaa vastaan.

Mjoo, näinhän se on. Suomen tuhoa tuskin voi enää mikään estää, ei edes persujen epätoivoiset viimeiset teot.
Viime kuussa ja tässä kuussa tilasin 400 eurolla tavaraa Temusta. Sain ihan hyvälaatuista tavaraa, kaikenlaista mitä en välttämättä edes tiennyt tarvitsevani ja joka helpottaa tai somistaa arkea ja nostaa elämänlaatua. Suomalaisilta kiskurifirmoilta meni nyt ikävä kyllä nämä rahat sivu suun. Olenko nyt epäisänmaallinen pienituloinen? Ei minullakaan ole töitä nimittäin.
PS voi suksia kuuseen, siinä on yksi puolue jota en äänestä enää koskaan. Kirjoitin äskettäin aika pitkän mielipidekirjoituksen Temusta, mutta en tiedä mahtuisiko sen merkkimäärä tähän.
Vierailija kirjoitti:
Kieltäkää vain, mutta ei se lisää ainakaan omaa ostamistani Suomesta yhtään, koska samaa tavaraa ei saa järkihintaan tai sitä ei ole. Ostan jatkossakin Suomesta vain aivan pakollisen ruuan ja minimivaatetuksen, loput rahat jää itselleni säästöön/sijoituksiin. Temusta on löytänyt edullisesti kaikenlaista harrastustarviketta, pitää kai vain ostella nyt varastoon kaikkea jos jatkossa ei enää saa. Paniikinlietsonta nyt siis lisää vain ylikuluttamista.
Sama täällä, yhtään ylimääräistä rahaa ei tipu suomen kauppiaille eikä valtion kassaan.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Loppuu se krääsän haaliminen.
En minä osta Suomestakaan jos sitä kuvittelet.
Löytyy paljon muita firmoja esim Aliexpress, Amatzon, Sellpy mistä löytyy hyvin yhtä halpaa tavaraa kuin Temusta.
Vierailija kirjoitti:
Kieltäkää vain, mutta ei se lisää ainakaan omaa ostamistani Suomesta yhtään, koska samaa tavaraa ei saa järkihintaan tai sitä ei ole. Ostan jatkossakin Suomesta vain aivan pakollisen ruuan ja minimivaatetuksen, loput rahat jää itselleni säästöön/sijoituksiin. Temusta on löytänyt edullisesti kaikenlaista harrastustarviketta, pitää kai vain ostella nyt varastoon kaikkea jos jatkossa ei enää saa. Paniikinlietsonta nyt siis lisää vain ylikuluttamista.
Totta. En ole Suomen valtiolta mitään koskaan saanut.
Kerran hain sairauspäivää, hylättiin. Korvaukset kanssa hylättiin hoitovirheestä koska hyväveli systeemi.
Ostan vain ruuat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aika koominen tilanne. Kaikkihan alkoi kun länsimainen kapitalisti keksi keinon kasvattaa voittojaan käyttämällä hyväksi aasialaista halpatuotantoa. Hiljalleen hän siirsi kaiken tuotannon ja työpaikat aasiaan ja rahasti länsimaisia kuluttajia häpeämättömästi. Kiina opetteli tiedot, taidot ja tekniikan ja alkoikin jättämään sen länsimaisen kapitalistin välistä pois. No se kapitalisti sitten suuttui kamalasti kun rahaa ei enää tullutkaan kun kiinalainen myi suoraan sen kapitalistin asiakkaille jättäen hänet nuolemaan näppejään. Nyt kapitalisti yrittää miettiä keinoja joilla se kieltäisi kuluttajalta samat oikeudet joita se itse on käyttänyt rikastuakseen. On siinä miettimistä.
Mjoo, näinhän se on. Suomen tuhoa tuskin voi enää mikään estää, ei edes persujen epätoivoiset viimeiset teot.
Viime kuussa ja tässä kuussa tilasin 400 eurolla tavaraa T
Et ole pienituloinen jos sulla on rahaa laittaa parissa kuukaudessa 400 euroa tavaraan jota et edes tiennyt tarvitsevasi.
Vierailija kirjoitti:
Mistä Purra saa mekkonsa jos Shein kielletään?
Ei ole venäjän oligarkki rahaa käytössä niinkuin marinilla .eli joutuu ostamaan ihan suomalaisesta kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Mihin me enää suomalaista kauppaa tai työntekijöitä tarvitaan kun voimme ostaa kaiken Temusta?
Sanopa se. Eikös Temu uhonnut aloittavansa ruokakaupankin täällä? Rupeaa äkkiä K/S-mafioiden puntti tutisemaan jos kiinalaiset ovat vähänkään tosissaan heidän maailmanvalloitusaikeidensa kanssa.
"Siellä puuhaillaan paketeille pientä kahden euron maksua, joka tulisi ehkä voimaan 2028 mennessä, Junnila viestittää."
Yle uutisoi vähän aikaa sitten, kuinka tänä vuonna arvioidaan tulevan 50 miljoonaa pakettia Kiinasta Suomeen. Eli tekisi kahden euron maksulla 100 miljoonan euron tulot. Tuosta summasta olisi mielestäni oikeus ja kohtuus jakaa rahaa suomalaisille yrittäjille.
On tämä melkoinen hölmölä, jos jättää tuollaiset rahamäärät keräämättä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeistolle ei vapaa markkinatalous kelpaa.
Markkinatalous ja kaupankäynti kommunistisen diktatuurin kanssa on kierre, joka johtaa lopulta markkinaralouden luhistumiseen, koska diktatuurit eivät kannata vapauksia ja ihmisoikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
"Siellä puuhaillaan paketeille pientä kahden euron maksua, joka tulisi ehkä voimaan 2028 mennessä, Junnila viestittää."
Persun käsi heti suomalaisen kuluttajan taskulla!!!!
Persut ja EU on vassarille sama asia?
Kerrankin olen persujen kanssa samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aika koominen tilanne. Kaikkihan alkoi kun länsimainen kapitalisti keksi keinon kasvattaa voittojaan käyttämällä hyväksi aasialaista halpatuotantoa. Hiljalleen hän siirsi kaiken tuotannon ja työpaikat aasiaan ja rahasti länsimaisia kuluttajia häpeämättömästi. Kiina opetteli tiedot, taidot ja tekniikan ja alkoikin jättämään sen länsimaisen kapitalistin välistä pois. No se kapitalisti sitten suuttui kamalasti kun rahaa ei enää tullutkaan kun kiinalainen myi suoraan sen kapitalistin asiakkaille jättäen hänet nuolemaan näppejään. Nyt kapitalisti yrittää miettiä keinoja joilla se kieltäisi kuluttajalta samat oikeudet joita se itse on käyttänyt rikastuakseen. On siinä miettimistä.
Länsi on ampunut itseään jalkaan jo monta kertaa.