Älkää imettäkö jos ei suju! Miksi taistella tuulimyllyjä vastaan?

Minua jotenkin säälittävät ne kaikki tunnolliset äidit, jotka pyrkivät väkisin imettämään lapsiaan myös tilanteissa, joissa imetys ei kertakaikkiaan suju. On jotenkin niin surkuhupaisaa nähdä, miten moni äiti taistelee itku silmässä imetyksen jatkamiseksi, vaikka maito ei riitä, rinnat ovat tulehtuneet, rinnanpäät verillä, lapsi saa rintaraivareita, äiti ei saa nukkua, masennus iskee, muut lapset jäävät huomiotta jne.

Ei millään haluta antaa korviketta, vaikka se olisi lapsen edun mukaista ja äidinkin stressi lievenisi.

Olen monta kertaa törmännyt siihen, että kun suurista imetysvaikeuksista kärsivä tuore äiti vihdoin antaa itselleen luvan luovutaa ja siirtyy korvikkeille, hänestä tulee hetkessä tyytyväisempi ja lapseenkin saa ihan toisella tapaa oikeanlaisen, iloisemman kontaktin.

Äidinmaito on toki lapselle parasta, mutta mielestäni vain silloin kun imetys sujuu melko hyvin ilman isompia ongelmia.

Jos imetys ei syystä tai toisesta suju, on suorastaan epäinhimillistä, että nämä täydellisyyteen pyrkivät epävarmat äidit väkisin yrittävät jatkaa imetystä tai osittaisimetystä.

Minusta ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan, jos esimerkiksi maito ei suhteellisen helpolla tavalla rupea riittämään muutamassa viikossa synnytyksen jälkeen. Jo pariin kuukauteen menessä näkee varmasti, tuleeko hommasta mitään vai ei.

Haluan tällä vain lievittää niiden äitien tuskaa, jotka miettivät, uskaltavatko he siirtyä korvikkeille vai ei. Korvikkeilla kasvaa ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin äidinmaidollakin, jopa parempia, jos äidillä ei maito riitä ja äidinmielenterveys on sen vuoksi koetuksella.

Kyse on kuitenkin vain muutamasta kuukaudesta. Tärkeintä on, että lapsi saa sopivasti ruokaa ja hellyyttä. Kiinteätkin voi aloittaa neljän kuukauden iässä, ei kaikkien tarvitse odottaa puoleen vuoteen saakka.

Armahtakaa äidit itsenne ja lapsenne! Imettäkää toki te, joilta se sujuu ilman kyyneliä!

Terveisin

" Terveydenhoitoalan ammattilainen"