Elämää tarkkailuluokka-Suomessa, minkälaistakohan se mahtaa olla?
Keskustellaan tässä ketjussa, minkälaista elämä olisi kun Suomi joutuu/joutuisi tarkkailuluokalle? Muistuttaako kansakunnan elämä viimeistään silloin elämää 1990-luvun lama-Suomessa?
Tarkkailuluokalla olon huomaisi varmaan katukuvassa siitä, ettei viimeisimpään muotiin pukeutuisi yhtä moni kun normaaleina taloudellisina aikoina. Olen itse elänyt 1990-luvun laman ja ainakin opiskelevat nuoret aikuiset joutuivat kehittämään hyvinkin luovia vaatetusratkaisuja, jos ei ollut omia vanhempia antamassa vaaterahaa. Silloin tuli valittua boheemi tyyli, joka ei ollut kevään eikä syksyn muodista kiinni. Se ei edes haitannut, koska moni muukin opiskelukaveri alkoi käydä kirpputoreilla ja sitä ei enää pidetty yhtä häpeällisenä ja epäilyttävänä kuin aiemmin pidettiin. Itse panostin kunnollisiin kenkiin, koska kävelin kesät talvet joka paikkaan.
Katukuva muistutti pahimpina vuosina hieman Neuvostoliiton Pietarin katukuvaa, mutta se ei pahemmin sen ajan Suomessa haitannut. Enemmän sai aamuisin opiskelupaikkaan mennessä varoa humalaisia, jotka ilmeisesti kotiviinijatkoilta palaillessa olivat äreällä päällä kaduilla kulkiessaan.
Ruoka oli todella yksinkertaista ja oma ruokatalouteni peruspilari oli peruna, jota keitin ja paistoin seuraavina päivinä. Siihen aikaan tonnikala ja ananas olivat suhteessa paljon halvempia kuin nykyään ja siten ne kuuluivat opiskelijan keittiöön. Näkkileipä, kaurahiutaleet ja margariini olivat myös perusvarusteita. Ylipaino-ongelmaa ei ollut. Ruokaa kokkailtiin yhdessä viikonloppuna kavereiden kanssa, koska yhdessä saatiin ostettua monimutkaisemman reseptin ainekset. Kävin kerran opiskeluaikani pizzalla ja kerran kebab-paikassa syömässä valkosipuliperunoita.
Voi olla, että tarkkailuluokka-Suomessa elämä muuttuu etenkin opiskelijoilla yhtä kurjaksi. Silloin oli onnea, että omisti edes toimivan radion. Onneksi ei tarvinut omistaa itse mitään ICT-välineistöä!
Kommentit (3)
90-luvun lamassakin suurin osa kansasta jatkoi elämäänsä kuten ennenkin. Työttömillä ja etenkin konkurssin tehneillä yrittäjillä meni huonommin. Omilla vanhemmillani säilyi työpaikat, joten lama lähinnä vaurastutti heitä, kun vaihtoivat pienellä välirahalla kalliimpiin asuntoihin.
Itse pääsin silloin lukiosta, kävin armeijan ja pääsin opiskelemaan. Niinpä lama alkoi olla lopuillaan, vaikka minäkin valmistuin työttömäksi.
En ostanut uusia vaatteita, enkä mitään kestokulutustavaroita. Ruoka tehtiin alusta saakka itse. Ei puhettakaan eineksistä tai ravintoloista. Kotiolut- ja -viinipöntöt pulputtivat ja sätkiä käärittiin. Ravintoloissa ei käyty vaan pidettiin kotibileitä.
Vaan ei se minua häirinnyt, kun ei rahaa ollut ennenkään ollut. Lukiolaisena kesätyö- ja viikkorahoilla ei juhlittu, eikä juhlittu armeijan päivärahoillakaan.
Enkä usko, että tulevaisuus tuosta kurjemmaksi tulee tälläkään kertaa muuttumaan.
Ihmiset alkavat taas varastella virsikirjoja sätkäpaperin korvikkeeksi. Pyykit saatetaan varastaa narulta talon pesutuvan kuivaushuoneesta.
Onko Melkkoa enää olemassa? Suomalaiset verestävät taas kotiviinin- ja oluentekotaitonsa. Terveellisemmän elämän kannattajat taitavat laittaa pöntöt pulputtamaan kombuchaa, jos oma työpaikka on vaakalaudalla ja tili ei salli ostaa kolmen euron kombuchapullollista. Lounasravintoloiden tarjonta voi painottua vahvemmin suomalaisista juureksista tehtyihin ruokiin. Terveystietoiset voivat olla iloisia kun porkkanaraaste ja lantturaaste palaa salaattipöytään ryminällä. Peruskouluissa voi olla toki ties mistä maasta lähtöisin olevia perunoita jne lapsille. Sääliksi käy kyllä köyhien lapsia, joilla maailma kapenee kun eivät pysty harrastamaan yhtään mitään eivätkä tutustumaan muihin kuin koulukaverehinsa. Heidän osakseen jää kotona digilaitteiden kanssa mätäneminen.
Holtiton rahanjakelu yrityksille vähenisi ellei loppuisi kokonaan. Ulkopuolinen taho näkee varmasti paremmin mistä Suomi voisi saada parhaiten tuloja. Rikkaat eläkeläiset joutuisivat mukaan talkoisiin tai persedellä Thaikkuihin ilman paluulippua.