Traumakemiasuhteen toinen osspuoli

Lopeta lätinät, sekoilu ja aikuistu. Niin kaikki selvinneet ovat joutuneet tekemään, ottamaan lopulta vastuun elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta lätinät, sekoilu ja aikuistu. Niin kaikki selvinneet ovat joutuneet tekemään, ottamaan lopulta vastuun elämästään.

Häh? No niinhän minä yritän. En valittanut, haluaisin vain ymmärtää mikä on se mikä kummatkin tässä pitää. Jos en saa omasta päästäni kuminauhaa katkeamaan, voisiko sen saada toisesta päästä. Miten muuttuisin niin mielenkiinnottomaksi että toinen antaisi olla.

Ap

Olet vakavasti mt-ongelmainen ja kuulut laitokseen!

Usein omat traumat. Olen itse ollut kerran tällaisessa suhteessa. Koin ensinäkemältä että mies on sielunkumppani, että nyt löytyi Se Oikea. Aloin jopa epäillä, että ehkä jutuissa menneistä elämistä on jotain perää, koska tuntui että olen tuntenut hänet aina, vaikka ensi kertaa tässä elämässä tapasin.

No, myrskyisä ja kamala trauma bond suhdehan siitä tuli. Yhteen sopivat meidän traumamme kaukaa lapsuudesta, niin syvälle tiedostamattomaan painetut että sitä ei tiedostanut itse ollenkaan, vaan romantisoi asian lähes yliluonnolliseksi sielunkumppanuudeksi. 

Mutta sitä se vaan oli, että alkoholistiperheen lapsi, auttajapoika mutta myös rooliaan vastaan raivoisasti kapinoiva löysi minut, joka kärsin omista traumoistani jotka sopi hänen tarpeisiin yhteen kuin nyrkki silmään. Hän sai taas autettavan, kuten oli auttanut äitiään lapsena, mutta pian alkoi väkivaltainenkin kapina irti siitä roolista. Minä taas olin oman taustani takia taipuvainen kokemaan olevani täysin häpeällinen, kelvoton ja huono, ja ansaitsevani kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta lätinät, sekoilu ja aikuistu. Niin kaikki selvinneet ovat joutuneet tekemään, ottamaan lopulta vastuun elämästään.

Häh? No niinhän minä yritän. En valittanut, haluaisin vain ymmärtää mikä on se mikä kummatkin tässä pitää. Jos en saa omasta päästäni kuminauhaa katkeamaan, voisiko sen saada toisesta päästä. Miten muuttuisin niin mielenkiinnottomaksi että toinen antaisi olla.

Ap

Etkävittu edes yritä. Uliset tuota jään roikkumaan..taustani vuoksi -skeidaa koko ajan ja kaikkialla. 

Vierailija kirjoitti:

Usein omat traumat. Olen itse ollut kerran tällaisessa suhteessa. Koin ensinäkemältä että mies on sielunkumppani, että nyt löytyi Se Oikea. Aloin jopa epäillä, että ehkä jutuissa menneistä elämistä on jotain perää, koska tuntui että olen tuntenut hänet aina, vaikka ensi kertaa tässä elämässä tapasin.

No, myrskyisä ja kamala trauma bond suhdehan siitä tuli. Yhteen sopivat meidän traumamme kaukaa lapsuudesta, niin syvälle tiedostamattomaan painetut että sitä ei tiedostanut itse ollenkaan, vaan romantisoi asian lähes yliluonnolliseksi sielunkumppanuudeksi. 

Mutta sitä se vaan oli, että alkoholistiperheen lapsi, auttajapoika mutta myös rooliaan vastaan raivoisasti kapinoiva löysi minut, joka kärsin omista traumoistani jotka sopi hänen tarpeisiin yhteen kuin nyrkki silmään. Hän sai taas autettavan, kuten oli auttanut äitiään lapsena, mutta pian alkoi väkivaltainenkin kapina irti siitä roolista. Minä taas olin oman taus

Voi kyynel 😢

Ap on kuin narkomaani joka sanoo että haluaa huumeista eroon mutta niin ettei se ole yhtään epämukavaa ja työlästä 😅

Ei kaksivuotias hylkää äitiään vaikka saisi selkäänsä joka päivä. Sama lapsi aikuisen kehossa.

Onpas täällä ilkeää porukkaa. Hyvä kun joillain on itseluottamus ja omanarvontunto kuosissa, ette jää roikkumaan huonoihin suhteisiin. Kaikki vaan ei saa yhtä kivoja eväitä elämään ja sitten onkin vähän vaikeampaa taapertaa täällä. Kiitos teille muutamalle vastaajalle asiallisesta keskustelusta, huomaan että teillä on kokemusta.

Enkä minä ole täällä päivästä toiseen ulissut samasta asiasta, joskus johonkin ketjuun olen vastannut kyllä. Voitteko uskoa, että tämmöisiäkin ongelmia voi olla useammallakin ihmisellä kuin yhdellä. 

Terkuin ap.

Kyllä se kuminauhakin katkeaa ihan ihmisvoimin, kun tarpeeksi kovaa vetää. Kerran saattaa kirpaista, kun se sieltä näpeille lävähtää, mutta lopulta se kipukin sieltä katoaa. 

Se on molemmille osapuolille koukuttavaa ja kumpaakin osapuolta se suhde vetää puoleensa. Ei toista ilman toista jne. Kun suhde aaltoilee hyvästä huonoon ja aina vaan voimakkaammalla aaltoliikkeellä pohjalle ja aallonharjalle, niin ihan jo se peruselementti koukuttaa kumpaakin osapuolta

Täällä on paljon ketjuja aiheesta. Tekisi mieli aina kuitenkin pitää esillä sitä, että siinä on se moraalinen ulottuvuus. Aina se, joka on henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen toimii väärin. Se, jonka oma rikkinäisyys mahdollistaa kaltoinkohtelun ei ole mikään 50/50 vastuullinen siinä kuviossa.

Aina jos siitä lähtee, se toinen löytää uuden eikä yleensä muutu mihinkään. Sen huomaaminen auttaa tajuamaan, ettei ole minkäänlainen sielunkumppani toiselle vaan täysin korvattavissa oleva väline. 

Ja ap varmaan toivot että joku vastaa, että koska toisen pohjimmiltaan rakastaa, mutta niin se ei yleensä kyllä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta lätinät, sekoilu ja aikuistu. Niin kaikki selvinneet ovat joutuneet tekemään, ottamaan lopulta vastuun elämästään.

Häh? No niinhän minä yritän. En valittanut, haluaisin vain ymmärtää mikä on se mikä kummatkin tässä pitää. Jos en saa omasta päästäni kuminauhaa katkeamaan, voisiko sen saada toisesta päästä. Miten muuttuisin niin mielenkiinnottomaksi että toinen antaisi olla.

Ap

Tuo on kyllä ihan aloittelijan virheitä, että elätellään toivetta suhteen toisen osapuolen käytöksen muuttumisesta. Vain omaan toimintaan ja käytökseen voi vaikuttaa!

Toisen käytöstä ei voi muuttaa, mutta omaa voi. Se ei silti tarkoita, että moraalisesti kumpikin on yhtälailla vastuussa siitä, mitä tapahtuu, jos toinen on väkivaltainen. Tämä tuntuu olevan kummallisen vaikea ymmärtää. 

Olin itse suhteessa, jossa mies esitti kuolevansa sydänkohtaukseen, kun sanoin hänelle vastaan, koska tiesi minun menettäneen läheiseni äkillisesti aiemmin. Kun se julmuus ja manipulointi on tätä tasoa, syntyy sellaisia traumasidoksia jota ei normaalista ympäristöstä käsin voi ymmärtää.