Olen aikuinen, jonka äiti on lapsuudessani vieraannuttanut minut isästäni

Kun olin 3-vuotias, äitini jätti isäni ja muutti hänestä kauan. Hän piti heti eron jälkeen minua erossa isästä rajusti. Hän salli isän tulla käymään kerran kuukaudessa meidän luo muutamaksi tunniksi. 

Ilmeisesti oikeuden päätöksen jälkeen hän päästi minut kahtena viikonloppuna kuukaudessa isäni luo. Minulla ja isälläni oli lämmin suhde, muistan kuinka olisin halunnut olla enemmän isäni luona. 

Äitini hankki uuden miehen ja pian muutimme hänen luo. Aistin että tästä uudesta miehestä oli ok pitää, mutta isästäni ja hänen suvustaan ei. Äitini jopa käski minua kiukuttelemaan isäni luona. 

Sitten olimme muka perhe, ja uutta miestä kuului kutsua isäksi. Tämä uusi mies oli muuten lapseton, ja hän otti mielellään isän roolin. Äiti kertoi pahoja juttuja oikeasta isästäni. En oikein tiennyt, mitä uskoa. Jos kerroin miten hauskaa ja hyvä minulla oli ollut olla isän kanssa, äitini muuttui vähän kiukkuiseksi eikä tykännyt kuulla siitä. 

Aloin astia, että äitini ei tykkää jos lähden isän luo. Hän sanoi että ei sinun ole sinne mikään pakko mennä. Kun äitini mieliksi kieltäydyin lähtemästä isäni luo, äiti palkitsi minut siitä viemällä minut huvipuistoon. 

Vierailut isän luona harvenivat ja etäännyin hänestä. Äitini alkoi sanoa että ei sun tarvi olla tekemisissä sen kanssa,jos et halua. Ja aloin tuntea jopa selittämätöntä vihaa isäni kohtaan. Aloin uskoa että hän on paska. Katkaisin välini häneen. 

Nyt olen 25-vuotias, ja olen alkanut miettimään että ehkä äitini valehteli ja vieraannutti minut isästäni. Isäni kuoli ollessani 15-vuotias, enkä ollut edes hautajaisissa. Olen nyt ollut yhteydessä isäni lähisukuun, jotka ovat kertoneet että isäni oli hyvä ja rakastava. Ja että hän oli tehnyt kaikkensa, käynyt oikeutta saadakseen olla elämässäni. Hakenut apua viranomaisilta, jne. Ja että hän ajatteli minua joka päivä. Mahdollisesti suru sairastutti hänet, ja lopulta vei varhaiseen hautaan.