Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ikäeroista ja haaveilusta.. heinämamma..

13.04.2007 |


Löytyykö muita äitejä, joilla pieni käärö sylissä ja jo haave masuasukista..? Itselläni heinäkuussa 2006 syntynyt pikkutytär ja kuume hivuttautuu sydänalaan.. Ois niin kiva saada pienelle kaveri lyhyellä ikäerolla, mutta raskiiko sitä vielä alkaa suunnittelemaankaan kun toinen on ihan mini-ihminen vielä..? Nautin kyllä tästä heinäihmeestäni hurjasti. Aivan ihana ja ainutlaatuinen kullannuppu! Viime päivät onkin menneet muistellessa raskautta, synnytystä, ensimmäisiä viikkoja...



Mutta ois kiva kuulla jos teitä löytyy! :) Ja ajatuksianne!

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meille syntyi myös heinäkuussa 2006 poika ja kyllä se vauvakuume on jo noussut. Miehen kanssa juteltiin asiasta ja ajateltiin että vasta syksyllä/talvella annettais mahdollisuus toiselle tulla. Olisi se kuitenkin aika rankkaa, jos tulisi vauva ja poika olisi kuitenkin vielä syliteltävänä. Sitäkin ajateltiin, kuinka poika ymmärtäisi vauvan tulon, kun olisi vielä niin pieni. Tai siis lähinnä mieheni toppuutteli/takoi järkeä minun päähäni. Minä itse olisi valmis vaikka heti! :)



Tosin kyllä miehelläkin taitaa pieni kuumeen poikanen olla. Ystäväperheessä kaksi poikaa pienellä ikäerolla ja ovat parhaimpia kaveruksia. Mieheni joskus ajatellut kuinka kiva olisi pojalle pikkuveli, jonka kanssa saisi leikkiä.



On se hassua tuo vauvakuume, hetkessä unohtuu valvotut yöt ja päivät, jolloin ei jaksaisi. :)

Vierailija
2/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä kanssa heinävauva ja jo toinen mielessä :) Ihan samat mietteet täälläkin, oma vauva on maailman ihanin mutta sisarusta ollaan jo harkitsemassa....vaikka inhosin raskautta :) Vauva taisi kuitenkin korvata niin hyvin että harkinnassa jo toinen kerta.

Mulla se johtuu myös vähän työkuviosta ja perheen tilanteesta. Asumme ulkomailla ja elämäntilanteeseen sopisi jatkaa kotonaoloa mainiosti nyt. Eikä tuo ikäkään vähene.....



Mutta olisi tosiaan kiva kuulla " sen jo tehneiltä" että tekisitkö uudestaan vai onko kahden ihan pienen kanssa superhankalaa?



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä (ensimmäin lapsi)poika 8/06 ja alkaa kuumetta pukkaan,mutta kun toinen on vielä vauva niin antaa toisen ensin olla se vauva=)



olen myös miettinyt että minkälaista se on kun on sitten 2,kuinka rankkaa..

Kun kumpikin olis pieniä,että olis ihan hyvä odottaa että toinen tajuaa vähän paremmin että hän ei ole enää se vauva, ja osaisi sanoa mikä hätänä ettei sitten ole kahta pientä lasta joista kumpikaan ei vielä puhu..

Ja kun tämä ensimmäinen on niin kiltti ja rauhallinen poika että jos se seuraava oliskin sit ihan toiselta laidalta....



Mutta totta turiset että seuraa niistä kyllä olisi toisilleen!! taas toisaalta,kun itselläni on pikkuveli ja -sisko jotka on 5 ja 4-vuotiaat niin kyllä se on sitä tappelua aika usein!!ja kun sattuvat olemaan vielä villin puoleisia!

Miehen kanssa ei olla puhuttu asiasta sen kummemmin mutta tuntuu että molemmat ollaan kuitenkin sitä mieltä ettei se tähän yhteen jää..



Ajattelin kuitenkin vielä odottaa vuoden ennenkuin toista alan yrittään,mut eihän sitä koskaan tiedä vaikka aikaisemmin;D

Vierailija
4/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja ikäeroa esikoiseen 1v8kk. Itse halusimme lyhyen ikäeron lapsille. En kuitenkaan ihan suorilta lähde suosittelemaan näin pientä ikäeroa kaikille muille. Onhan siinä ihanat puolensa jos saa pian uuden nyytin, mutta ensinnäkin rankkaa tämä on ollut - rankinta ehkä ollut vasta vauvan ollessa noin puolivuotias - ja ainakin tämän toisen kohdalla haluan nauttia pidempään niistä ajoista kun hän on se pienimmäinen.



Ehkä se on harmittanut itseäni eniten, että kun esikoinenkin oli vasta niinkin pieni, oli jo toinenkin jakamassa huomiotani eikä hän saanut olla niin kauaa huomion keskipisteenä ja perheen pienimmäisenä. Jotenkin suretti se pikkuinen josta tulikin jo niin pian perheen " isompi lapsi" varsinkin kun huomion jakaminen kahden pienen kesken ei ole ainakaan itselleni aina kauhean helppoa. Jokainen tekee tietysti niin kuin itse haluaa, mutta jos on kovin hellämielinen äiti niin ehkä kannattaa nauttia niin kauan siitä pienimmäisestä aina kun hän on hieman itsenäisempi ja omatoimisempi ennenkuin alkaa sisaruksia hankkimaan. En sitten tiedä mikä on lasten kannalta paras ikäero, mutta jos ensimmäinen lapsi on saanut alkunsa helposti niin toisen " hankkiminen" heti perään ei ole ainakaan vanhemmille se helpoin vaihtoehto.

Vierailija
5/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli ei ihan hirveän vähän kuitenkaan :)

Esikoinen oli superhelppo vauva,mutta toinen oli koliikkivauva joka huusi ja heräili koko ensimmäisen elinvuotensa.Se oli kamalaa aikaa.

Esikoista kävi sääliksi kun en jaksanut mitään hänen kanssaan, olin vain pahantuulinen ja väsynyt.

Oikeata ikäeroa ei varmasti olekaan, paljon on lasten luonteesta kiinni miten kaikki sujuu.

Kannattaa ehkä kuitenkin muistaa että aina tuleva lapsi ei olekaan terve ja vaatii vielä ylimääräistä huolenpitoa.

Mutta ,ah, on ne vauvat niiin ihania :)



t. viiden lapsen äidiltä

Vierailija
6/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen tehnyt kahteen otteeseen pienellä ikäerolla eli ekan ja tokan ikäero on 1v2kk ja kakkosen ja kolmosen ikäero on 1v8kk. Esikoinen oli siis 2v10kk tullessaan toisen kerran isoveljeksi.



Minä sanoisin, että jos todella siltä tuntuu, että haluaa pienen ikäeron ja vauva on tervetullut, niin tilausta vaan vetämään. Eihän sitä ikinä tiedä, tärppääkö heti vai vuoden päästä, millainen vauva tulee, miten esikoinen suhtautuu, miten itse jaksaa. Tarkoitan, että etukäteen ei oikeasti kannata spekuloida, mutta oma asenne on tuikitärkeä. Kahden pienen kanssa pärjää kyllä, kolmenkin pienen.



Minusta on aina jännä tämä " antaa vauvan olla huomion keskipiste" . Tottakai vauva tarvitsee huomion, mutta entäs kaksoset? Entäs viisilapsisen perheen 4 muuta lasta? Miksi on niin tärkeä antaa ekan olla huomion keskipiste, muiden kohdalla sitä ei enää ajatellakaan. Minusta se huomion jakamattomuus ei ole tärkeintä, mitä lapselleni annan. Päinvastoin pienellä ikäerolla isompi saa AUTOMAATTISESTI huomiota ja hoivaa, koska on pieni. Meillä tuo 1v2kk ikäero oli aivan loistava, vaikka tottakai on sanomattakin selvää, että hommaa riitti. Nyt pojat ovat 3v6kk ja 2v4kk ja ovat parhaat kaverit niin hyvässä kuin pahassakin. Esikoinen ei ikinä tajunnut olla mustis, koska sai aivan saman palvelun kuin ennenkin. Isommalle tulee herkemmin sanottua, että " teepä itse, pue itse, syö itse, nyt sinä olet iso tyttö/poika" . Isoksi pitää kasvaa vauvan synnyttyä, mutta pieni saa olla pieni =)



Sisaruus on yksi ihanimmista asioista mitä olen lapsilleni antanut. Kuten kaikkiin ihmissuhteisiin, siihenkin kuuluu negatiivisia asioita, mutta varmasti se antaa enemmän kuin ottaa. Minä liputan enemmän me-ajatusta meidän perheessä kuin että antaisin maailmannapa-tunnetta yhdelle kovin pitkään. Mutta näihin asioihinhan ei aina voi itse vaikuttaa, millaisella aikavälillä sisarukset tulee.



Vällyt vaan pöllyämään, kun uusi vauva on tervetullut ja itse on asennoitunut pitämään huolta kahdesta pienestä aarteesta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


On ihan tutkittu juttu, että ensimmäinen kova vauvakuume tulee juuri tää vaiheessa, kun vauva ei ole enää ihan vauva, mutta ei taaperokaan- eli ei kävele, on yleensä ihanan aurinkoinen, oppii koko ajan uutta jne. On siis vielä aika helppo tapaus vrt. 1-1,5-vuotiaaseen tai uhmaikäiseen. Kannattaa siis hetki toppuutella ja katella sitä taaperovaihetta- se on nimittäin ihan eri juttu! (puhumattakaan uhmaiästä..:)) Semmosen 1-vuotiaan kanssa ei enää istuskellakaan rauhassa syömässä/kahvilla...niille ei riitä maissinaksu ja kumiankka köteen viihdykkeeksi. ne haluaa juosta, kiipeillä, koko ajan räpälätä jotain kiellettyä...niiden perässä pitää mennä vahtia...ja voin sanoa, että raskaana se EI ole kovin kivaa! Meillä on ikäeroa tosin 2v1kk, mutta koin raskauden vilkkaan pojanklopin kanssa todella vaikeaksi.

Tosin, missä vaiheessa uusi raskaus sitten olisi paikallaan, sitä ei voi kukaan sanoa. Ehkei aika ole koskaan ' se otollisin aika' .



Sulla on kuitenkin vielä tosi pikkunen se sun vauveli- nauti siitä, sen tuomista iloista ja suruista. Kyllä sisaruksia ehtii tehdä myöhemminkin ja sellaisella ikäerolla, että niistä on seuraa toisilleen. tämä on vaan mun neuvo, kuuntelet tietenkin omaa sydäntäsi.



e&e 0706/0504

Vierailija
8/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

pumpuli77:

Minusta on aina jännä tämä " antaa vauvan olla huomion keskipiste" . Tottakai vauva tarvitsee huomion, mutta entäs kaksoset? Entäs viisilapsisen perheen 4 muuta lasta?

Kommentoin tuohon vähän, kun meillä on iso perhe. Vauva ja alle 3v-lapsi kaipaa vielä paljon perushoitoa ja hoivaa. Vaikka perheessä olisi paljon lapsia, niin isommat (esim. kouluikäiset) eivät niin voimakkaasti jää paitsioon kun heillä on omat menot ja ystävien merkitys on suuri. Jälkikäteen omia lapsiani ajatellen, kyllä ihan sääliksi kävi miten pieni ihminen olikin yhtäkkiä iso sisarus ja odotukset sen mukaiset. Toisaalta kun ensimmäisestä raskaasta vuodesta selvittiin, niin sitten olen itse päässyt helpommalla kun lapsilla on aina ollut seuraa ja turvaa toisistaan.

Onhan täysin luonnon sanelema juttu, että uusi vauva kiinnittää sen suurimman huomion ja isompi sisarus menettää paikkansa perheen pieninpänä. Siinäpä onkin taitoa ja voimia vaativa tehtävä pyrkiä jakamaan huomiota jokaiselle kunkin tarpeen mukaan =)

Saaga ja muksut 10v, 9v, 3v ja 5kk

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ensimmäinen lapsi on tullut hoidoilla vuosien yrittämisen jälkeen. On erittäin toivottu ja rakastettu lapsi, mutta oli myös vauvana äärimmäisen raskashoitoinen laajojen ja vaikeiden allergioiden vuoksi. Oli kuitenkin selvää, että oma lapsi on jotain todella ainutlaatuista ja niinpä annoinmmekin toiselle luvan tulle milloin vain, vaikka tosiaan emme ehkä uskoneet tähän mahdollisuuteen. Nyt olen kuitenkin onnellisesti raskaana ja lapsille tulee ikäeroksi 1 v 5 kk. Kyllä minä murehdin rakkaan poikani puolesta. Riittääkä minulta aikaa ja syliä hänelle tarpeeksi. On hyvin mahdollista, että myös toinen lapsemme on allerginen ja näin paljon huomiota vaativa. Minä olen juuri tuollainen hellämielinen äiti, joka ei ole antanut lastansa muiden hoitoon hetkeksikään. Sylittelen lastani tosi paljon ja perhepedissä nukumme. Toinen lapsi on varmasti iso mullistus tähän kuvioon, mutta kyllä me selviämme. Onhan sisarus kuitenkin pääsääntöisesti positiivinen asia. Eiköhän se ole tärkeintä, että oma jaksaminen riittää.

Vierailija
10/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän toinen lapsi tai sitä seuraavat saa ikinä YKSINÄÄN kaikkea huomiota vaan joutuvat sen jakamaan.



Huomion, hoivan ja muun tärkeän jakaminen kahden pienen kanssa ei ole mahdotonta. Kirjoitin edellisen viestin nopeaan, joten ehkä ajatus jäi jotenkin auki. Nimenomaan kun ikäero on pieni, pienen isosisaruksen ei tarvitse kasvaa isoksi yhdessä yössä, koska pieni tarvitsee yhtä paljon tai lähes yhtä paljon perushoivaa kuin vauva. Huomio toki pitää jakaa, mutta vanhemman hoivaa hän ei menetä kuten esim. 3-vuotias, joka jo osaa niin paljon itse ja häneltä voi jo odottaa isona olemista helpommin kuin 1-vuotiaalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä nimenomaan haluan että lapsille tulee pienet ikäerot, on sen verran hyviä kokemuksia itsellä siitä.



Meillä esikoinen on vasta 4 kk ja ollaan jo puhuttu perheenlisäyksestä... Mulla ei kyllä vielä ole ees kuukautiset alkaneet raskauden jälkeen, mutta miehen kanssa ollaan samoilla linjoilla että ei hommata ehkäiyä, lapsi saa tulla jos on tullakseen. Mulla itsellä on pienet ikäerot molempiin sisaruksiin (isoveli 1v8kk vanhempi ja pikkusisko 2v2kk nuorempi) ja mulla on kyllä siitä tosi lämpimät muistot. Tietysti me tapeltiin ja huudettiin mutta varmasti paljon enemmän rakastettiin ja leikittiin. Kyllä vähän hirvittää jos tosi nopeasti tulee raskaaksi uudestaan mutta lähipiirissä on paljon perheitä joilla lapsilla on pienet ikäerot ja uskon kyllä että pärjätään ihan hyvin.

Vierailija
12/12 |
13.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma esikoiseni on nyt jo 3,5v., mutta muistan, kuinka raju vauvakuume iski juuri tuossa vaiheessa, kun ensimmäinen vauva oli 8kk. Olen myös kuullut jälkeenpäin, että juuri tuo vaihe on tyypillisesti otollinen uudelle vauvakuumeelle, kun vauva jo viihtyy jonkun verran itsekseen ts. katselee lelujaan esim. syöttötuolissa, mutta ei vielä kaipaa siitä heti juoksemaan ja tutkimaan muita paikkoja.



Meillä vauva heräili tosi paljon ekat 1,5v., joten se totaalinen väsymys oli suurin jarru. Mutta jos olisin saanut yksin päättää, niin olisin varmaankin toivonut uutta vauvaa jo tuolloin. Mieheni puhui minulle järkeä, ja onneksi uskoin. Kun vauva varttui pari kuukautta ja lähti kunnolla liikkeelle (ja jatkoi yöheräilyjään), tajusin itsekin, etten jaksaisi sitä kaikkea raskausaikana. Myös lapsen oma tahto tuli kovasti esiin jo heti 1-vuotissynttäreitten aikana.



Keskenmeno sitten pidensi lastemme ikäeron hiukan yli kolmeen vuoteen, mutta tällä noin 5kk:n kokemuksella voin sanoa, etten itse haluaisi lapsia yhtään pienemmällä ikäerolla! Tokihan 3v. jo leikkii itsekseen eri tavalla kuin 1-2v. mutta kaipaa usein kuitenkin apua pukemisessa ja vessahommissa, vaikka ne pääosin hienosti jo sujuvatkin.



Olen myös niitä kanaemoäitejä, jotka repivät syyllisyyttä vähän turhastakin välillä. Vaikka etukäteen mietin tosi paljon kaikkia kuvioita, joita sitten kahden kanssa on, niin riittämättömyydentunne on silti yllättävän suuri. Toinen vauva heräilee myös paljon öisin ja äitiä väsyttää kiitettävästi. Onneksi molemmat lapset ovat perusterveitä, mutta kun esikoista välillä alkaa itkettää siksi kun vauva itkee, ja kun vauva lopettaa syömisen heti, jos joku möykkää tai ääntelee hiljaisemminkin lähellä, niin hankalia hetkiä toki riittää. Monella tavalla koen tämän noin. 3v. ikäeron tosi hyväksi, kun isompi esim. jo kävelee moneen paikkaan ja osaa hiukan välillä odottaakin sekä pystyy selittämään asioita sanoin. Huolta on tietysti pidettävä siitä, ettei esikoinen joudu liian suurien vaatimusten eteen, sillä pienihän hänkin vielä on, vaikka osaakin jo kaikenlaista.



Niin, tämä riippuu niin monesta asiasta: Kuinka paljon unta äiti tarvitsee, kuinka isä osallistuu päivittäisiin puuhiin, millaista apua on saatavilla (meillä ei ole lainkaan osallistuvia isovanhempia eikä tätejä tai setiä, eli 99,5%:sti hoidamme lapsemme itse), millaisia lapset ja äiti ovat temperamenteiltaan ja miten esikoinen suhtautuu vauvaan (toiset yrittävät jopa vahingoittaa toistuvasti, toiset rakastuvat vauvaan ensisilmäyksellä) ja ennen kaikkea, miten lapset nukkuvat. Jos saisin joka toisen yön nukkua hyvin ja saisin joskus lastenhoitoapua, olisin varmasti jaksanut hoitaa hyvin kaksi pientä. Kauhulla ajattelin jälkeenpäin, miten meidän perhe olisi voinut, jos lasten ikäero olisi ollut esim 1v5kk, kun esikoinen tosiaan alkoi nukkua täysiä öitä tai haräsi vain kerran tai kaksi 1v6kk:n iässä.



Miettikää tarkoin ja kuunnelkaa itseänne. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Emme voi tietää, millainen pakkaus juuri meidän perheeseemme syntyy. Joku nukkuu täydet yöt jo synnärillä, toinen ei ennen 5-vuotispäivää. Mieheni sanoi viisaasti kerran, että " Ei pidä ns. tehdä lapsia pienellä ikäerolla siksi, että lasten pikkulapsiaika olisi pian ohi, vaan pitää opetella nauttimaan jokaisesta pikkulapsiajankin päivästä." Tämä oli vastaus kerran, kun perustelin hänelle vauvakuumeessani, että " Jos uusi vauva tulisi pian, pikkulapsiaika olisi sitten äkkiämmin ohi." Lasten oikeus on syntyä rakastettuina ja saada parasta mahdollista hoivaa, joten myös vanhempien jaksamisella on keskeinen rooli. Meille oli lopultakin onni, että lasten ikäeroksi tuli hiukan enemmän, kuin alkujaan toivoin. Se, tuleeko lapsistani läheisiä, riippuu mielestäni ikäeron ohella oleellisesti heidän luonteistaan ja siitä, kuinka me kasvatamme heidät ja millaisia mielenkiinnonkohteita heillä on. Sukupuolen en usko vaikuttavan siihen niin paljon, että automaattisesti kaksi tyttöä/poikaa olisivat aikuisina läheisemmät kuin poika & tyttö.



Tulipa sepustus, mutta kun olen näitä asioita niin pyöritellyt.



- tiukkis