Rikkaan ja menestyvän naisen mieheksi
Jotenkin kiehtoo ajatus löytää rikas, menestyvä ja korkeastikoulutettu nainen joka tekisis merkittävää uraa ja matkustaisi useimmiten business luokassa jne.
Itsehän tuntisin itseni aika pieneksi tuollaisen naisen rinnalla. Todennäköisyys sille että tuollainen nainen haluaisi minunlaisen miehen on aika mitätön, hän haluaisi jonkun oman tasoisensa miehen todennäköisesti jota kehtaisi myös esitellä vertaisenaan. Toisaalta taas jos naista kiihottaisi se miten korkea hänen asemansa olisi minuun verrattuna voisi minulla olla mahdollisuus pysytellä kotimiehenä.
Sellaisessa suhteessa olisin aikalailla täysin alisteisessa asemassa eikä sellainen olisi varmaan minulle hyväksi. Silti haaveilen sellaisesta fantasiana.
Sellainenkin vaihtoehto saattaa olla, että tuollainen nainen ei haluaisi toista uraohjusta suhteeseen vaan haluaisi toisen keskittyvän uran sijaan häneen. Siinä taas ei olisi mitään alisteista vaan se olisi aika kaunista. Ehkä tämä on sellainen nainen josta salaa haaveilen.
Joku tapailusuhde eli susiparihomma voisi toimia.