Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämä väkivaltaisen suhteen jälkeen
03.10.2025 |
Elin vuosia väkivaltaisessa suhteessa. Miehen käytös oli kuin narsistin oppikirjasta suhteen kaikkine vaiheineen. Ero oli myös vain estot joka paikassa ilman mitään selityksiä.
Minua kohdeltiin vuosia kuin roskaa, elin tätä miestä varten ja unohdin oman elämäni ja itseni. Itsetuntoni oli eron jälkeen niin huono, että en uskonut edes ansaitsevani elää. Mitä minulla enää on kun mieskään ei enää ole elämässäni.
Erosta on nyt muutama vuosi ja omassa elämässäni on tapahtunut paljon kaiken tämän jälkeen. Jostain syystä mies on taas noussut vahvasti mieleen ja jonkinlainen kaipuu häntä kohtaan. Koin hänen olleen elämäni rakkaus enkä ole löytänyt ketään hänen jälkeen. En kyllä ole etsinytkään.
Milloin tämä helpottaa ja miten edes menen eteenpäin? Olen tämän eron jälkeisen ajan vain keräillyt itseäni ja yrittänyt selvitä päivästä toiseen.
Kommentit (24)
Joku mainitsi Youtuben. Katso Youtubesta ja Tiktokista kaikki narsismia, väkivaltaa ja traumasidettä koskevat videot. Jonkun 20 videon jälkeen alat hahmottaa mistä on kyse. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen päässyt nuorempana eroon niistä myös ajatuksissa. Vei aikaa, prosessit. Oli vääriä. Huonotkin puolet tajusi niistä.
Miksi osa naisista hankiutuu elämässään vaikeuksiin kerta toisensa jälkeen? Eikö virheistä voisi myös oppia?
Alue: Aihe vapaa
Mulla myös. Päälle kaksi vuotta kun viimeksi näin häntä. Enemmän vaan väkivaltainen sekopää kuin oppikirja narsisti. Sehän siitä tekikin vaikeaa, kun se taisi oikeasti katua jälkikäteen ja ne yhteiset kivat hetket oli oikeasti kivoja.
Mutta. Jos vakavasti miettisin, että palattais yhteen niin se on ei, ei, ei. Se teki liikaa vahinkoa, en ollut sille sen arvoinen että se muuttuis, se valitsi muuta. Siis ihan tietoisesti valitsemalla valitsi, teki asiat tietoisesti ja halusi musta eroon kun mä olin kai syypää sen huonoon oloon. Miten mä muka olisin nyt kaiken tallomisen jälkeen mitenkään arvokas. Se halveksuis mua entistä enemmän.
On ikävä joo. Mutta jos joku sanoisi että meidän pitää puhua kasvotusten, niin mä ottaisin armeijan taakseni.
Ootko kuullut läheisriippuvuudesta? Kyllähän me tiedetään että ei tää tervettä ole. Mikä meiltä puuttuu?