Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ei koskaan ole kuuluneet mihinkään?
28.09.2025 |
Olen nyt keski-iässä ja surullinen, koska en koskaan elämässäni ole oikein kuulunut mihinkään. Olen ollut ulkopuolinen omassa lapsuuden perheessä, koulussa, opiskeluissa, kaveripiireissä, kaikilla työpaikoilla. Minua yleensä siedetään ja jotkut varmasti pitävätkin, mutta en koskaan oikein kuulu kuitenkaan joukkoon. Onhan minulla toki myös ystäviä, mutta en ole kenellekään mikään paras ystävä, vaan enemmän semmoinen tuttavan ja ystävän välissä oleva henkilö. Onko muita kaltaisiani. Miten olette tämän tunteen kanssa pärjänneet ja mistä se voi johtua.
Kommentit (31)
Lapsena olin partiossa pari tuntia kunnes joku komensi kiipeämään pihkaiseen puuhun. Lähdin kotiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua kuulua mihinkään. Ovat rasitteita.
Ihmisen perustarpeita:
- Kuulua johonkin.
- Kuulua jollekin.
- Tehdä jotakin.
Sinun tarpeitasi ehkä, mutta selvästi ei "ihmisten", kun niin moni ei näitä tarvitse. Olemme erilaisia.
Täälläkin yksi omissa oloissaan viihtyvä ainainen ulkopuolinen. Minulla joku "ryhmäytyminen" kuulostaa oudolta ja vastenmieliseltä, en tiedä miten ryhmäytyä, ja ensinnäkin millä perusteella tuppautuisin johonkin ryhmään, että nyt minä tulen teidän ryhmään, halusittepa tahi ette?
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli kaikki me kuulutaan maan alle lopulta. Rikas,köyhä,sairas ja terve.Meillä sama pääte piste riippumatta sinne kuljetusta tiestä.
Tämän pitäisi siis auttaa elämän pituiseen yksinäisyyden tunteeseen kuinka?
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi omissa oloissaan viihtyvä ainainen ulkopuolinen. Minulla joku "ryhmäytyminen" kuulostaa oudolta ja vastenmieliseltä, en tiedä miten ryhmäytyä, ja ensinnäkin millä perusteella tuppautuisin johonkin ryhmään, että nyt minä tulen teidän ryhmään, halusittepa tahi ette?
Muistan monta asiaa koulussa ikuisesti kun opettaja käskenyt ryhmäytymään yms, kerran oli juttu että ammattikoulun pihassa pyörinyt aseen kanssa joku ja opettaja tokas "pitäkää huolta toisistanne,älkää liikkumisen yksin", kuulosti mun korvaan pottuilulta koska olin aina yksin, ei yhtään ketään. Aikuisiälläkään en ole koskaan kuulunut mihinkään tai ollut ns sopiva porukoihin eikä kyse ole ollut ainakaan luonteesta, olen aina ollut perus kohtelias js ystävällinen, mut unohdettu vieraana ollessa syntymäpäivillä, ristiäisissä yms juhlissa, siskokin kutsunut pelkästään velvollisuuden tunnosta jouluisin koska tietää ettei mulla ns mitään elämää.
En ole koskaan kuulunut mihinkään enkä klikkiytynyt, mulle kans kaikki tälläiset tapahtumat, konsertit yms on outoja ja tuntuu just että muille tarkoitettu, työelämässä olen ja eipä sieltäkään kans ketään saanut kaveriksi, mut moni unohtaa helposti, en ole mitenkään silmiinpistävä, en erotu massasta, ne ainoat vähäiset kontaktitkin olen onnistunut karkottamaan "outoidellani" Eli etten ole vaan tuntenut kuuluvani mihinkään, yritin noihin uskovien ryhmiin kun ajattelin että ne on erilaisia mutta ihan samalla kuppikuntia, eikä kukaan kutsunut mihinkään, en koe että jumalakaan mua huomaa koska ei ole vastannut rukoukseen paitsi yhteen ja sekin liittyi uskovaan tuottavaan, eli tottakai Jumala hänelle soi siunauksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olen hetken aikaa ryhmässä niin väsyn. Juhlien, tapahtumien, kaikenlaisten kinkereiden jälkeen. Ihan loppu. Uupunut. Kuoleman väsynyt.
Mietin loputtomiin mitä on tapahtunut, mitä joku sanoi, miltä näytin, miten käyttäydyin, miten minuun suhtauduttiin. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja täysin yksinäiseksi
Ja toipuminen kestää monta päivää.
Et ilmeisesti ole kovin sosiaalinen? Sitä voi olla, vaikkei kuuluisikaan porukkaan. Joka tapauksessa, yllättyisit, jos tietäisit, miten yleistä tuo on. Sielläkin joukossa hyvin moni kokee koko ajan, ettei kuulu joukkoon. Ei ole kuin muut, vaan on jollain tavalla erilainen tai erityinen. Jokainen on...
Muista, että tuo on vain pään sisäinen tunne. Olet siellä, missä kroppasi on. Vaatii harjoittelua, että oppii elämään ajassa ja olemaan myös läsnä siellä, missä keho on. Kun siihen oppii, ei enää ole niin pihalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu. Lapsena en saanut mennä kun kouluun, mutta mihinkään missä oli muita lapsia. Ei harrastuksiin, ei synttäreille, ei koulun diskoihin, ei "kylille" hengaamaan..
Olin kiltti oppilas ja kiusattu jo alaluokilla, erittäin kiusattu kolme viimeistä vuotta.
Täysi-ikäisenä kotoa pois muuttaneena kävin töissä, ei työkavereista tullut ystäviä, ei edes tuttuja. En varmaan osannut enää edes yrittää, tai sitten eristäytyneisyys näkyi jotenkin ulospäin, vaikka halusin olla porukassa.
Nyt jo kohta 6-kymppiä lähestyy, eikä ole mitään asiaa minnekään kenenkään kanssa. Harrastaa olisi kiva, mutta ei ole ketään, jota pyytää ja yksin en uskalla tai halua mennä, koska olen outo yksinäinen, joukkoon kuulumaton.
Kaikki harrastukset, menemiset ja kivat jutut koen olevan vain muille, ei minulle. Jotain kansalaisopiston juttuja esitteestä katselen, mutta aina tu
Kiitos sinulle myötätunnosta.
En jaksa uskoa mihinkään ihmeeseen, mutta toivossa eletään, päivän kerrallaan.
Jäi kertomatta, että olen yrittänyt osallistua vapaaehtoistyöhönkin (spr) mutta ei ketään kiinnosta läsnäoloni, olin ihan ilmaa sielläkin. Olin ajatellut ystävätoimintaa, siis siten, että olisin itse ystävä jollekin yksinäiselle, mutta ei siihenkään otettu kantaa, vaikka ilmoittauduin kiinnostuneeksi.
Kyllä tämä oman porukan etsiminen on ihan toivotonta ollut. Niin paljon on pettymyksiä tullut, kun on viimein uskaltautunut jonnekin ihmisten ilmoille, ja toivonut, että NYT onnistun.
_sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua kuulua mihinkään. Ovat rasitteita.
Ihmisen perustarpeita:
- Kuulua johonkin.
- Kuulua jollekin.
- Tehdä jotakin.
-kuulua Jumalan seurakuntaan
-kuulua Jumalalle
-palvella Jumalaa
ps. Jumalan voi vaihtaa Kosmokseksi, maailmankaikkeudeksi, Pyhäksi hengeksi tai Luonnoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omituisten otusten kerho
Ihan kuin mun kynästä, samaistun.