Miltä vauvakuume tuntuu?

Siis *"kaduttanut"

Ou jee! 🥳🤠🥸

Ei ollut varsinaista vauvakuumetta.

Se alkoi tuntua siltä, että elämästä puuttui jotain ja tiesin mikä se on.

Kunhan et hanki lapsia FOMO:n takia koska muuten voi tulla fomovauva joka kaduttaa.

Jos et halua lasta 100%, sitä ei kannata hankkia, edes "varmuuden vuoksi" koska kyse on ihmisestä eikä esineestä.

Koko kroppani pään lisäksi huusi halua saada oma vauva. Ei sitä pysy sanoin kuvaamaan. Lasta yritettiin yli 2v ajan ja jokaisen menkat oli niin kova isku vasten kasvoja. Tunsin suurta henkistä tuskaa kun lasta ei kuulunut. 

Nyt jälkikäteen kun lapsia on tullut useampia, en enää pysty palaamaan tuohon tunteeseen takaisin. En siis muista enää tarkalleen millaista se oli. Ei ole vauvakuumetta.

N36

Vierailija kirjoitti:

Kunhan et hanki lapsia FOMO:n takia koska muuten voi tulla fomovauva joka kaduttaa.

Jos et halua lasta 100%, sitä ei kannata hankkia, edes "varmuuden vuoksi" koska kyse on ihmisestä eikä esineestä.

Miltä se tuntuu, kun haluaa lapsen 100 prosenttia? Omat lapseni ovat jo siis 11 ja 14, mutta tuo ei kuulosta tutulta asialta

.

Kysymys ei ole, haluatko vauvan. Kysymys on, haluatko perheen.

Lähinnä mietin, että mistä sen tietää, että haluaa lapsen/lapsia? Tyhmä kysymys ehkä. Mut jos ei tule selvää vauvakuumetta, niin mistä sen voi tietää?

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, että mistä sen tietää, että haluaa lapsen/lapsia? Tyhmä kysymys ehkä. Mut jos ei tule selvää vauvakuumetta, niin mistä sen voi tietää?

Haluatko oman perheen? Sehän se juttu on.

Mulla vauvakuume on edelleen kova vaikka lapsia kolme ja vaihdevuodet menossa. Ihan itkettää välillä kun näkee vauvoja ja tietää että enää ei meille sellaista tule. Ihan lapsesta asti oon leikkinyt nukeilla ja hoitanut niitä yhtä hyvin kun oikeaa vauvaa. Nuorena jo tiesin että lapsia haluan ja ensimmäisen sain 18v. Olin tätä ennen jo työskennellyt harjoittelijana päiväkodissa.  Oon aina hoitanut paljon sisaruksiani ja naapurin lapsia noin 10v alkaen. Se vauvakuume on itselläni ollut todella kova tarve hoivata lapsia ja oon aina ollut sitä mieltä että yksinkertainen elämä on mulle sopivaa, että lapsi ei mun elämää millään tavalla rajoita, vaan mun arki voi hyvin pyöriä tietyllä rutiinilla päivästä toiseen.

Kolmekymppisten lähestyessä aloin vakavasti miettiä, haluanko lasta, ja totesin että haluan. Puolisoni olisi halunnut jo aiemmin, joten toki sitä ajatustyötä olin tehnyt jo pidempäänkin. Lupasin puolisolleni takarajan, milloin viimeistään aletaan yrittää, koska halusin ettei hänkään joudu roikkumaan löysässä hirressä jossitteluni kanssa. Tiesin siis siinä vaiheessa että haluan lapsen sitten joskus mutta mikään kiire mulla ei ollut kun elämä oli hyvää ilmankin. Ennen tuota takarajaa mulle tuli kuitenkin juurikin se järkyttävä vauvakuume. Se siis tuntui siltä että on vain pakko saada vauva, oli tavallaan kova ikävä jotain mitä ei vielä ollut olemassakaan ja tuntui ihan fyysistä kaipuuta ja melkein kipeää ikävää. Mietin asiaa pari viikkoa, jonka jälkeen ilmoitin puolisolleni että olen nyt valmis yrittämään ja ehkäisy jätettiin sitten pois. En siis osaa sanoa miltä tuntuisi lapsen kanssa jos vauvakuumetta ei olisi tullut, mutta olen toisaalta hyvin varma että olisin pitänyt tuosta itseasettamastani takarajasta kiinni ja lapsi olisi saanut tulla joka tapauksessa. Jos siis lapsen haluaa niin en jäisi vauvakuumetta odottamaan, tuskin se kaikille tuleekaan.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, että mistä sen tietää, että haluaa lapsen/lapsia? Tyhmä kysymys ehkä. Mut jos ei tule selvää vauvakuumetta, niin mistä sen voi tietää?

Silloin lapsi on vaan valinta perustaa perhe ja jatkaa sukua, ei mikään haave, mutta toimiva ratkaisu se silti voi olla, yleensä aikuinen ihminen pystyy sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja toimia siinä parhaansa mukaan.

En tiedä, mutta jonkin vuosi sitten sairastin myyräkuumeen. Voin sanoa, että vttumainen syksy. Oman myyrän löytäminen on yllättävän vaikeaa. Onneksi kuume meni ohi, sillä myyrää ei mulla vieläkään ole

Vierailija kirjoitti:

Mulla vauvakuume on edelleen kova vaikka lapsia kolme ja vaihdevuodet menossa. Ihan itkettää välillä kun näkee vauvoja ja tietää että enää ei meille sellaista tule. Ihan lapsesta asti oon leikkinyt nukeilla ja hoitanut niitä yhtä hyvin kun oikeaa vauvaa. Nuorena jo tiesin että lapsia haluan ja ensimmäisen sain 18v. Olin tätä ennen jo työskennellyt harjoittelijana päiväkodissa.  Oon aina hoitanut paljon sisaruksiani ja naapurin lapsia noin 10v alkaen. Se vauvakuume on itselläni ollut todella kova tarve hoivata lapsia ja oon aina ollut sitä mieltä että yksinkertainen elämä on mulle sopivaa, että lapsi ei mun elämää millään tavalla rajoita, vaan mun arki voi hyvin pyöriä tietyllä rutiinilla päivästä toiseen.

AP täällä. Mä olen kans koko lapsuuteni hoitanut nukkeja, isompana naapurien lapsia. Nykyäänkin lasten kanssa oleminen tuntuu luonnolliselta ja nuo karvaiset "lapseni" hoidan erittäin hyvin ja tunnollisesti. Siltikään en varsinaisesti kaipaa perhettä tai lasta juuri nyt. Pelkään vaan, että havahdun perheen kaipuuseen sitten kun on liian myöhäistä...

Lähipiirissäni on tosiaan useita lapsia iällä vauva- 5v. Lähes kaikkien elämä on kellontarkkaa ja erittäin suunniteltua, se on tuntunut ahdistavalta seurata vierestä. Onko lapsiarjen pakko olla semmoista? Toki säännöllisestä syömisestä ja riittävästä unesta on huolehdittava, mutta meneekö lapsi jotenkin pilalle jos vaikka tänään saa ruoan klo 10:30 ja huomenna klo 12? 

Varsinkin esikoislapsia on myös viihdytetty mielestäni "liikaa" äitien toimesta. Tarkoitan sitä, että nyt jo isompinakin nämä lapset vaativat ihan koko ajan ohjelmaa ja actionia. Jos niitä ei tarjota, alkaa päätön riehuminen. Tuntuu, että ovatko kaikki lapset semmoisia ja miten ihmeessä kukaan jaksaa koko ajan olla viihdyttäjän ja ohjelmatoimiston roolissa. Itsellä tulee hiki kun edes katson sitä touhua pari tuntia. Eikö lapsia voi opettaa olemaan ihan rauhassa välillä? 

Ap

Joo kyllä tuntuu nykyään tulevan ADHD lapsia ihan vaan kasvatuksen perusteella 

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on tosiaan useita lapsia iällä vauva- 5v. Lähes kaikkien elämä on kellontarkkaa ja erittäin suunniteltua, se on tuntunut ahdistavalta seurata vierestä. Onko lapsiarjen pakko olla semmoista? Toki säännöllisestä syömisestä ja riittävästä unesta on huolehdittava, mutta meneekö lapsi jotenkin pilalle jos vaikka tänään saa ruoan klo 10:30 ja huomenna klo 12? 

Varsinkin esikoislapsia on myös viihdytetty mielestäni "liikaa" äitien toimesta. Tarkoitan sitä, että nyt jo isompinakin nämä lapset vaativat ihan koko ajan ohjelmaa ja actionia. Jos niitä ei tarjota, alkaa päätön riehuminen. Tuntuu, että ovatko kaikki lapset semmoisia ja miten ihmeessä kukaan jaksaa koko ajan olla viihdyttäjän ja ohjelmatoimiston roolissa. Itsellä tulee hiki kun edes katson sitä touhua pari tuntia. Eikö lapsia voi opettaa olemaan ihan rauhassa välillä? 

Ap

Esikoisen kanssa olin hyvin tarkka aikataulujen kanssa, seuraavien en. Näin jälkikäteen naurattaa kun suutuin jopa välillä kun mies ei noudattanut minun luomaa aikataulua sillä välin kun olin töissä :) jokainen perhe rakentaa arjen toimivaksi. Oli se sitten hyvin kello tarkka tai vapaa

-neljän äiti 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mutta jonkin vuosi sitten sairastin myyräkuumeen. Voin sanoa, että vttumainen syksy. Oman myyrän löytäminen on yllättävän vaikeaa. Onneksi kuume meni ohi, sillä myyrää ei mulla vieläkään ole

🤣🤣 lol

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on tosiaan useita lapsia iällä vauva- 5v. Lähes kaikkien elämä on kellontarkkaa ja erittäin suunniteltua, se on tuntunut ahdistavalta seurata vierestä. Onko lapsiarjen pakko olla semmoista? Toki säännöllisestä syömisestä ja riittävästä unesta on huolehdittava, mutta meneekö lapsi jotenkin pilalle jos vaikka tänään saa ruoan klo 10:30 ja huomenna klo 12? 

Varsinkin esikoislapsia on myös viihdytetty mielestäni "liikaa" äitien toimesta. Tarkoitan sitä, että nyt jo isompinakin nämä lapset vaativat ihan koko ajan ohjelmaa ja actionia. Jos niitä ei tarjota, alkaa päätön riehuminen. Tuntuu, että ovatko kaikki lapset semmoisia ja miten ihmeessä kukaan jaksaa koko ajan olla viihdyttäjän ja ohjelmatoimiston roolissa. Itsellä tulee hiki kun edes katson sitä touhua pari tuntia. Eikö lapsia voi opettaa olemaan ihan rauhassa välillä? 

Ap

Varmaan riippuu lapsesta, yleensä 10.30 syövä lapsi voi olla aikamoisen nälkäkiukun vallassa klo 12. Joku suhteellisen säännöllinen rytmi on hyvä pitää, mutta ei se lapsi poikkeuksista mene rikki. Meillä huonosti nukkuva lapsi kyllä "kosti" aina huonoilla yöunilla. Alle 5-vuotiasta voi toki opettaa olemaan rauhassa, mutta sillä energialla on tapana purkautua jossain vaiheessa. Itse olen kokenut helpompana järjestää jotain aktiivisempaa puuhaa vaikka ennen jotain ravintolakeikkaa tms. En ole oikeastaan järjestänyt ohjelmaa, mutta mitä pienempi lapsi, sitä enemmin on kiinni vanhemmissa. Meidän kouluikäiset nykyään keksii itselleen puuhaa, joudun jopa patistelemaan tekemään jotain kivaa äidin kanssa.