US: Suomen ALV tulot romahtaneet - Orpon hallitukselta jää satoja miljoonia saamatta
Hallitus on saamassa miljoonia euroja vähemmän verotuloja kuin aiemmin oletettiin. Varsinkin arvonlisäveroa on kertynyt odotuksia vähemmän.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/f0ce9522-8fd8-40d9-8ba2-0ddabd43dd3d
Kommentit (156)
Kulutus ylipäätään on vähentynyt Suomessa, ja se olisi vähentynyt myös ilman alvin korotusta. Toki alv oli jo valmiiksi kipurajalla, joten monella on saattanut tulla vaan kukkaron pohja vastaan.
Joka tapauksessa pienituloisimmilta leikkaaminen luonnollisesti vähentää kulutusta, mikä taas vähentää alv-kertymää. Rikkaat eivät kuluta Suomessa muutenkaan kuin minimin, rahat menevät ulkomaille ja sijoituksiin. Ei ne rikkaatkaan niin tyhmiä ole, että maksavat Suomessa moninkertaista hintaa elämisestä, kun heillä on rahaa lentää ulkomaille parempiin ilmastoihin, mukavampien ihmisten ja paremman ja edullisemman elämän äärelle.
Yksi juttu minkä korona opetti: kun tottuu johonkin, ei sitä enää kaipaa!
Olkoon sitten säästäminen, tai ulkona syöminen, kaljanhaku Virosta, vaatteiden ostaminen saksalaisista nettikaupoista, jopa "temuttaminen" jne.
Kun täystuhohallitus tuhoaa Suomen kysynnän, ei se enää palaa edes entiselle tasolle kun mut tavat opittu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei ikinä opita että kun veroja lasketaan se luo työpaikkoja ja työllisyyttä, palvelujen kysyntä nousee ja pienyrityksetkin joutuvat palkkaamaan lisää väkeä. Nyt mennään vaan sillä päinvastaisella ja tulos näkyy: maa on konkurssissa.
Tämä on EKn tahto. Orpo noudattaa tarkkaan rahoittajiltaan saamaansa määräystä.
Hähä.. Ihan oikein hallitukselle.
Temu tilauksista alvia kertyy kitualiaasti.
Nyt on äkkiä nostettava nikotiinipussien verotusta kympillä että saadaan loputkin veroeurot ohjattua Viroon tai Ruotsiin! Äkkiä ennen kuin on myöhäistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei valtio ikinä opi, että ihmiset alkaisivat kuluttamaan enemmän jos ALV:ta laskettaisiin?
OIkestolainen taloustiede ei hyväksy suhdanteita - se ihan kylmästi ignooraa ne. USA:lainen koulukunta kylmästi olettaa ne pois. Suomessa tämä ei toimi. Leikkaaminen matalasuhdanteessa aiheuttaa laman - tämä on nyt kokeiltu ja todeksi havaittu. Kun valtio ottaa velkaa ja on lama, niin tilanne on huono - valtion velka suhteessa BKT:een nousee pilviin.
Oikeistohallitus on usein käyttänyt tuota mittaria, velka/BKT, vaalikampanjoissaan, muistatteko, velkakello jota jossain vaiheessa jaettiin kaikkialle? Eipä taida enää kiinnostaa kampanjoida velkakellon kanssa.
"Ennuste laskee tutkimuslaitoksen kevään ennusteesta 0,8 prosenttiyksikköä. Laboren mukaan laskun syynä on Suomen talouden lupaavan kehityksen pysähtyminen kevään ja kesän aikana.
Kuluvan vuoden kasvuennustetta painaa eritoten yksityinen kulutus, kun taas nettovienti tukee haurasta kasvua, Labore sanoo tiedotteessa."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taas-uusi-tyly-talouskasvuennuste-k…
Mikähän tätä yksityistä kulutusta on taas heikentänyt, olisikohan se, että aiemmin Orpo jo moneen kertaan sanoi uskovansa siihen, että tämä hallitus ei enää tule tekemään suuria leikkauksia, mutta sitten keväällä alkoi kuulua rohkeiden kokoomuspoliitikkojen suusta, kuinka he ovat taas valmiita miljardileikkaukseen, ja sitten syksyn tullen päästiinkin itse asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa pienituloisimmilta leikkaaminen luonnollisesti vähentää kulutusta, mikä taas vähentää alv-kertymää. Rikkaat eivät kuluta Suomessa muutenkaan kuin minimin, rahat menevät ulkomaille ja sijoituksiin. Ei ne rikkaatkaan niin tyhmiä ole, että maksavat Suomessa moninkertaista hintaa elämisestä,
Kaiksesta somessa hoetusta scheissesta poiketen suomalainen toimeentulo- ja jopa ansiosidonnaisen työttömyystuen taso on läntisen euroopan alhaisin suhteessa Suomen hintatasoon.
Tukien varassa olevat elävät täysin kädestä suuhun ja jokainen euro kuluu välttämättömiin asioihin eli lähes 100% kotimaiseen kulutukseen.
Kun tältä ryhmältä leikataan 9 miljardia niin jokaisen monisoluisen elämänmuodon (pl perssekoomuksen poliitikot) pitäisi ymmärtää että leikkaus kohdistuu täysimääräisesti Suomen taloutta ja työllisyyttä ylläpitäneeseen kotimaiseen kulutukseen ja seuraus on säästön sijaan täysin päinvastainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei ikinä opita että kun veroja lasketaan se luo työpaikkoja ja työllisyyttä, palvelujen kysyntä nousee ja pienyrityksetkin joutuvat palkkaamaan lisää väkeä. Nyt mennään vaan sillä päinvastaisella ja tulos näkyy: maa on konkurssissa.
Kumma juttu kun tuloverotusta on kevennetty jo 1990-luvulta lähtien ja se ei vieläkään näy työpaikkojen lisääntymisenä.
Ei pidä paikkaansa. Verotukseen täytyy laskea myös työntekijän eläkemaksut koska ne ovat pakollisia maksuja. Kokonaisveroaste oli vielä 80-luvulla reippaasti alle 40 nyt ollut pitkään yli 40
Tupakan hurja hinta on saanut ihmiset vähentämään tupakointia.
Poltan itse ja tunnen monia muitakin tupakoitsijoita. 80% Polttaa ulkomailta tuotuja Savukkeita.
Korkea verotus, tulonsiirtopolitiikka ja massiivinen julkinen sektori on kuin hiekkaa talouden rattaissa. Suomen tilanteessa voitaisiin puhua rautakangesta pinnojen välissä
Häh? Rikkaiden veroalennuksethan piti tulla takaisin valtion kassaan moninkertaisena näiden talousviisaiden oppien mukaisesti. Ei kai oikeisto valehtele? Ja tarkoitus onkin vain kerryttää omaisuutta niille joilla sitä jo on
Vierailija kirjoitti:
Tupakan hurja hinta on saanut ihmiset vähentämään tupakointia.
Poltan itse ja tunnen monia muitakin tupakoitsijoita. 80% Polttaa ulkomailta tuotuja Savukkeita.
Eli 80% Tupakkaveroista jää Suomelta saamatta ylikorkean tupakkaveron takia.
Kulutus vähenee aina joka ikinen kerta kun veroja nostetaan.
Lisäksi valtion kautta pyöritetty euro ja jaettu takaisin tukina on noin 30 senttiä. 70 senttiä tuhlataan matkalla milloin mihinkin säilytyskuluihin ja vastaaviin. Se on iso osa pois hyvinvoinnista joka katoaa ja jättää jälkeensä köyhyyttä.
Suuri ja mahtava neuvostoliittokin romahti vaikka onkin koko maailman kaikki luonnonvarat, edes siellä tämä järjestelmä ei oikein toiminut. Eikä suomella ole moisia resursseja, edes prosentin verran tuosta.
Vierailija kirjoitti:
Tupakan hurja hinta on saanut ihmiset vähentämään tupakointia.
Poltan itse ja tunnen monia muitakin tupakoitsijoita. 80% Polttaa ulkomailta tuotuja Savukkeita.
Kaikkein fiksuintahan olisi seurata naapurimaidemme Tupakan tai Alkoholin hintoja ja pitää verot sellaisina että niiden tuonti ulkomailta ei olisi enää järkevää.
Eli juuri sopivasti kalliimpina mutta ei liian. Kaikki verot jäisivät Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Häh? Rikkaiden veroalennuksethan piti tulla takaisin valtion kassaan moninkertaisena näiden talousviisaiden oppien mukaisesti. Ei kai oikeisto valehtele? Ja tarkoitus onkin vain kerryttää omaisuutta niille joilla sitä jo on
Se on hidas prosessi. Vauraus kasvaa 30+ vuoden aikana jonka jälkeen kulutusvoima nousee. Siksi se perintöverokin on niin väärin kun tuhoaa pääomia eli kertynyttä tuottavaa kansanvarallisuutta. Vähän niinku odottaa vastasyntyneen vauvan alkavan tohtoristason tutkijaksi puolessa vuodessa syntymästä.
Kekkonenkin kysyi onko suomalaisilla malttia vaurastua? Heikolta näyttää.

Jokainen päättää mitä omilla rahoillaan tekee, muu on kommunismia. Itse käyn 4-5krt vuodessa ulkomailla ja siellä kulutan ja elvyn. Ei järkeä lähteä viikoksi esim Lappiin kun halvemmalla saa parin viikon reissun luksushotelleineen kaukomailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh? Rikkaiden veroalennuksethan piti tulla takaisin valtion kassaan moninkertaisena näiden talousviisaiden oppien mukaisesti. Ei kai oikeisto valehtele? Ja tarkoitus onkin vain kerryttää omaisuutta niille joilla sitä jo on
Se on hidas prosessi. Vauraus kasvaa 30+ vuoden aikana jonka jälkeen kulutusvoima nousee. Siksi se perintöverokin on niin väärin kun tuhoaa pääomia eli kertynyttä tuottavaa kansanvarallisuutta. Vähän niinku odottaa vastasyntyneen vauvan alkavan tohtoristason tutkijaksi puolessa vuodessa syntymästä.
Kekkonenkin kysyi onko suomalaisilla malttia vaurastua? Heikolta näyttää.
Kvrataalitaloudessa ei ole aikaa, asiat tapahtuvat nyt tällä hetkellä ja sekunnin oäästä tilanne on jo kokonaan toisin ja peli menetetty jos ei toimita ja vaikuteta tämän hetkiseen tilanteeseen tällä sekunnilla.
Ihmiset ostavat muualta kuin kotimaasta halvalla. Tietenkin alv-tuotot laskevat.