Lapsi suljettiin komeroon koulussa
Lapsi oli nostanut sahan ilmaan käsityötunnille. Opettaja oli laittanut lapsen jäähylle lopputunniksi johonkin lukittuun lasikoppiin. Lapsi ahdistui tästä. Eikö tuo ole hieman ylireagointia? Lapsi olisi varmasti ymmärtänyt, jos opettaja olisi sanonut, että sahaa ei saa nostaa.
Kommentit (47)
Kannattaa miettiä miksi opettaja teki näin ja miten kommunikoida opettajan kanssa.
Naapuri rähisi opettajille kun nuorelleen yritettiin pitää kuria ja saada opiskelemaan. Tuloksena kyseistä nuorta ei opettajat enää huolehtineet jatkuvasti opiskelemaan kun sekä nuori että vanhemmat valittivat kaikesta. Vanhemmat vakuuttelivat että lapsi on niin viisas eikä saa komentaa ym. Nuori sai sitten pari nelosta todistukseen. Nyt naapuri valittaa kun opettajat ei ole vahtineet ja huolehtineet että lapsi opiskelisi
Siis lapsi poistettiin tunnilta, mutta lasikoppiin, jolloin hän oli edelleen valvottavissa. Mikä on ongelma? Lain mukaan ei voi heittää käytävälle, koska ei ole siellä valvonnan alla. Näin ollen lasikoppi oli ainoa vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko ottaa huomioon, että lapsella saattaa olla esimerkiksi ahtaan paikan kammo.
Silloin ei pitäisi riehua. Ihmehän se olisi, jos nykykakaroilla ei jotain ahdistusta, kammoa tai traumoja olisi. Riehumadtahan se ei tietenkään estä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä miksi opettaja teki näin ja miten kommunikoida opettajan kanssa.
Naapuri rähisi opettajille kun nuorelleen yritettiin pitää kuria ja saada opiskelemaan. Tuloksena kyseistä nuorta ei opettajat enää huolehtineet jatkuvasti opiskelemaan kun sekä nuori että vanhemmat valittivat kaikesta. Vanhemmat vakuuttelivat että lapsi on niin viisas eikä saa komentaa ym. Nuori sai sitten pari nelosta todistukseen. Nyt naapuri valittaa kun opettajat ei ole vahtineet ja huolehtineet että lapsi opiskelisi
Opettaa ja ohjata voi, mutta ei voi pakottaa oppimaan. Oma valinta.
Minua nyt vaivaa ap kirjoituksessasi se, että alat nähdä vaivaa tilasta, jossa lapsesi oli. Haluat kääntää huomion itse ongelmasta pois ja jotenkin luoda vaikutelman, että "kumpikin toimi väärin" ja oikeastaan opettajan pitäisi pyytää anteeksi?
Ongelma oli lapsesi, joka lensi tunnilta ulos. Piste. Hänet laitettiin turvalliseen tilaan istumaan. Tn. kyse on todellakin opettajan omasta työtilasta. Ne on yleensä lasikoppeja teknisen työn luokan ohessa. Eikä varmaan ole kovin suuri, mutta ei se nyt muutama neliö, josta lasit ulos voi olla aito ongelma. Tietysti, jos haluaa tehdä ongelman kaikesta paitsi siitä, miten lapsi käyttäytyi...
Älä siis tartu lillukanvarsiin ja yritä kääntää huomiota sivuseikkaan. Sitähän sinä teet. Jokainen opettaja tunnistaa tämän. Lapsi perseilee ja sitten ongelma onkin yhtäkkiä vanhemman mielestä opettajan sanomiset, rangaistus, ilme tai mikä milloinkin.
Lapsihan ei uhannut ketään sahalla, nosti vain ylös, jonka jälkeen opettaja oli napannut kädestä kiinni, laskenut sahan höyläpöydälle ja sen jälkeen sulkenut tuohon koppiin.
Lapsi = uhri
Aina on sääli poloista lasta.
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsi poistettiin tunnilta, mutta lasikoppiin, jolloin hän oli edelleen valvottavissa. Mikä on ongelma? Lain mukaan ei voi heittää käytävälle, koska ei ole siellä valvonnan alla. Näin ollen lasikoppi oli ainoa vaihtoehto.
Pitääkö siis lapsella olla aina saattaja mukana? Edes vessassa ei saa käydä yksin?
Vierailija kirjoitti:
Minua nyt vaivaa ap kirjoituksessasi se, että alat nähdä vaivaa tilasta, jossa lapsesi oli. Haluat kääntää huomion itse ongelmasta pois ja jotenkin luoda vaikutelman, että "kumpikin toimi väärin" ja oikeastaan opettajan pitäisi pyytää anteeksi?
Ongelma oli lapsesi, joka lensi tunnilta ulos. Piste. Hänet laitettiin turvalliseen tilaan istumaan. Tn. kyse on todellakin opettajan omasta työtilasta. Ne on yleensä lasikoppeja teknisen työn luokan ohessa. Eikä varmaan ole kovin suuri, mutta ei se nyt muutama neliö, josta lasit ulos voi olla aito ongelma. Tietysti, jos haluaa tehdä ongelman kaikesta paitsi siitä, miten lapsi käyttäytyi...
Älä siis tartu lillukanvarsiin ja yritä kääntää huomiota sivuseikkaan. Sitähän sinä teet. Jokainen opettaja tunnistaa tämän. Lapsi perseilee ja sitten ongelma onkin yhtäkkiä vanhemman mielestä opettajan sanomiset, rangaistus, ilme tai mikä milloinkin.
No mun mielestä opettaja ylireagoi. Lapsi olisi varmasti uskonut kehoitusta laita saha alas. Lapsen luokalla oli 1-2 -luokalla häiriintynyt lapsi, joka heitti ja leikkasi muita lapsia saksilla. Sakset otettiin kaikilta pois, eikä tätä lasta suljettu mihinkään.
Opettaja toimi täysin oikein. Tee lapsellesi tämä selväksi ja myös se, että lapsen toiminta oli vaarallista ja törkeää.
Vierailija kirjoitti:
Arkipäivää 1970-luvulla
70-luvulla ja vielä 80-luvullakin joutui nurkkaan seisomaan.

Näin. Kasvatus ei ollut huonoa. Päinvastoin. Huom. Palattaisko vähän siihen suuntaan.
En ole kehdannut enää perseillä. Rajat on tärkeät.
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko ottaa huomioon, että lapsella saattaa olla esimerkiksi ahtaan paikan kammo.
Aikuisena on.
Vierailija kirjoitti:
Opettaja toimi täysin oikein. Tee lapsellesi tämä selväksi ja myös se, että lapsen toiminta oli vaarallista ja törkeää.
Niin tehtiinkin, silti minusta opettaja ylireagoi.
Ensin puhutaan komerosta, sitten lasikopista, joka on vessan kokoinen.
Jos lapsi pystyy käymään vessassa ahdistumatta, pystyy olemaan lasiseinäisessä kopissa ahdistumatta.
Vierailija kirjoitti:
Ensin puhutaan komerosta, sitten lasikopista, joka on vessan kokoinen.
Jos lapsi pystyy käymään vessassa ahdistumatta, pystyy olemaan lasiseinäisessä kopissa ahdistumatta.
Vessasta pääsee ulos kun haluaa, tästä lasikopissa oli lukko molemmilla puolilla niin, että sen saa auki vain avaimella.
Jotenkin niille mukuloille on kuri pidettävä kun ei karttakeppiäkään saa antaa.
Opettajalla on vastuu koko ryhmästä. Jos joku heiluttelee sahaa, se on vaaran paikka. Opettajan pitää pistää peli poikki
En oo ap mut saako toi lapsi enää osallistua tunneille
Varmaan opettajan koppi tai joku työtila. Ihan oikein, että laittoi jäähylle.