Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys sairastuttaa
21.09.2025 |
Nuoruuden kaveriporukka hajonnut ja omilla teillä.En jaksa olla viimeinen vaihtoehto ja se joka tekee aloitteen.Ja tuntuu,että on muutama netistä tuttu ihminen on "kaverina" aktiivisemmin ja joudun parin ihmisen roskakoriksi ja oon se, jonka tulee aina joustaa.Tänään sain eräältä ihmiseltä osakseni kiukuttelua tyhjästä jatkuva on/off flippaaminen kuluttaa vois suoraan poistaa kavereista jos olen vaan roskis.Tekee vain mieli itkeä.Onko muilla samanlaisia tunnelmia?
Kommentit (11)
Suosittelen etsimään uusia tuttavuuksia. Lähtökohta joko jokin harrastus tai kansalaisaktivismi. Yhdessä keskitytään johonkin mielekkääseen toimintaan.
Näitä löytyy fb:tä selaamalla. Yksinäisten ryhmät myös löytyy sieltä mutta suosittelen tutkimaan vähänkään kiinnostavia toimintaryhmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli loistava fiilis monta viikkoa kun ei tarvinnut olla tekemisissä kenenkään kanssa. Tänään eräs henkilö oli hetken kylässä ja nyt tekisi mieli ampua aivot pihalle.
Niin sairastuttaa. Olen joutunut psykoosiin yksinäisyyden takia.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisuus sairastuttaa. Nautin mitä enemmän saan olla yksin, en jaksa ihmisiä oikeastaan yhtään.
Sama täällä, pakkososiaalisuus esim. töissä kuluttaa hirveesti energiaa. Nautin suunnattomasti kun tulen kotiin ja laitan oven kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen menettänyt aika lailla fiilikset entisten tuttujen ja ystävien suhteen. Yhtään entisten heilojen mitä uteluita en kaipaa. Kyllä, surullista mutta olen myös miettinyt paljon näitä suhteita.
Tämä ei ole saanut menettämään toivoa. Silti tuntuu ikävältä että on luottanut vaikka kehen, mukautunut ja miellyttänyt. Kuin olisin ihan tyhjä. Olen vaikka sitten hieman tyly ja sulkeutunut kuin käytettävissä. Tai että eriävät näkemykseni tekevät minusta hankalan. Sitten on varmasti parempi etsiä niitå itsensäkaltaisia. Alan tehdä tietoisemmin näin itsekin.
Yksinäisyys on henkisesti raskasta, ei ole ketään kenen kanssa elää arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On yksilöllistä miten ihminen pärjää yksinäisenä. Toiset ovat laumasieluja ja toiset yksinäisiä susia. Itse kuulun yksinäisten susien joukkoon enemmän. Nautin omasta rauhasta, mutta välillä on kiva tavata kavereita. Jos pitäisi valita kahden väliltä niin valitsisin yksinäisyyden. Välillä tulisi käytyä naisissa, jos siltä tuntuisi.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisuus sairastuttaa. Nautin mitä enemmän saan olla yksin, en jaksa ihmisiä oikeastaan yhtään.
Voi olla. Taidat olla aika nuori? (en tarkoita ilkeillä).
Tuolla tiellä jos jatkaa, niin sitten vanhempana kun tulee kaikenlaista ikäkremppaa sun muuta, niin tulenet haluamaan niitä neuvoja ja vertaiskokemuksia, mitä/miten tässä pitäisi tehdä? Yhteiskunta auttaa, myös köyhää/pienituloista/vähäosaista, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Sulta sitten jääneet ne "vertaiskokemukset" pois ja ns. saatat sortua halpaan.
Pittää vaan osata "taiteilla" yksinolon ja sosiaalisuuden välillä. Sitähän se joidenkin meidän elämä on. ... Tuota se on munkin elämä ollut (onneksi sentään, näin vanhempana tajuan sen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua enää asua toisen kanssa mutta kyllä myönteisiä suhteita jokainen tarvitsee.
Miten moneen ihmiseen jaksaa pettyä?
Sosiaalisuus sairastuttaa. Nautin mitä enemmän saan olla yksin, en jaksa ihmisiä oikeastaan yhtään.