Lue keskustelun säännöt.
Olen niin kiitollinen miniälleni lapsenlapsen synnyttämisestä
21.09.2025 |
Ensimmäinen lapsenlapsi. Minulla on neljä lasta, mutta en ole kaivannut lapsenlapsia, ehkä juuri siksi, että sain omia vauvojani hoidella tarpeeksi, olin kotiäitinä heidän kanssaan pitkään. Olen kohta seitsenkymppinen.
Lisäksi ajattelin tätä: tähän maailmaanko lapsia kärsimään.
Ja vielä, vähän vitsillä: ne kuitenkin hoitaa sitä väärin, enkä saa edes sanoa. :) (Olen vieressä nukuttamisen ja pitkän imetyksen kannalla.)
Mutta heti kun kertoivat, että vauva on tulossa, olin iloinen, ennen kaikkea heidän puolestaan. Lapset kuuluu elämän lahjoihin, ja miksi nuorten pitäisi kieltää se itseltään? Miksi heidän pitäisi lopettaa eläminen "in the fullest" sen takia, että maailma on paha. Tulevat sukupolvet voivat muuttaa sen.
Kun lähdin omia lapsiani synnyttämään, en pelännyt kuolevani tai että vauva kuolisi, en edes että vauva syntyisi vammaisena. Mutta miniän lähdettyä synnyttämään pelkäsin koko yön juuri noita asioita: että hän tai vauva kuolisi! :O Sehän on tosi harvinaista Suomessa. Mikähän tässäkin on, että oli tuommoisia pelkoja. Pelkäsin enemmän kuin omaa ekaa synnytytystä.
Emme ole vielä miniän kanssa tunteneet kovin monta vuotta emmekä ole vielä kovin läheisiä, mutta olen hänelle kiitollinen, että halusi saada lapsen poikani kanssa ja lähti kokemaan aika raskaan ja pitkän synnytyksen koettelemukset. Kunnioitusta tunnen siitä.
Kommentit (8)
Ps. Aina kun näen lapsenlapseni, jää hymy päälle koko loppupäiväksi. Aika lailla uusi kokemus tämä isoäitiys, ei voi verrata omaan äitiyteen. Tämä rakkaus lapsenlapseen on kuin lämmin, lempeä ilta-aurinko, kun oman esikoisen saatua sitä ui aika syvissä vesissä ja se rakkauden tunne omaan lapseen oli kaikkinielevää ja "kohtalokkaan" tuntuista. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hurmosmummi vai lempimumminmummeli?
Ehkä se rakkaus esikoiseen on sen takia niin "kaikkinielevää", kun se nielee sen entisen minä-käsityksenkin. :) Psyyke alkaa järjestyä uudella tavalla, entinen minä-keskeisyys, ehkä tiedotonkin, alkaa murtua, kun "äiti" alkaa muodostua.
Vierailija kirjoitti:
Hurmosmummi vai lempimumminmummeli?
En ole ainakaan hurmosmummi, ei mulla ole esim. kovaa tarvetta nähdä lapsenlasta ainakaan toistaiseksi. Olen pitänyt sylissä kerran, ja se on ihana. Mutta sekin arvelutti: miten sitä vauvaa pidetäänkään, kun omia vauvoja kanniskeli hyvinkin rutinoituneesti. :)
Minusta on kiva, että vauva on olemassa, että poikani ja hänen vaimonsa saivat homman maaliin ja nyt pyörivät pesässään pesimässä. :) Kovasti vakavasti tuntuvat ottavan uuden vastuun, mikä minusta on hyvä.
Mutta ajattelen, että tulevaisuudessa meillä on ihan oma suhde, tällä lapsella ja mummolla, ja että se voi käydä täällä jne. Ja se tuntuu mukavalta. Minusta lapset ovat kiinnostavia keskustelukumppaneita.
Senkin huomasin, että lapsen saaminen irtautti poikaani tästä lapsuuden perheestä. Hänellä on nyt oma perhe. Se tuntuu oikealta ja jopa vapauttavalta minusta, vaikka itsenäinen poika on ollut. t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nauti nyt lapsenlapsestasi, kun vielä voit.
50% varmuudella lapsen vanhemmat eroavat ja hänestä tulee huoltajuuskiistojen jälkeen kahden kodin lapsi.
Jatkossa näet lasta vain joskus ja jouluna, kun poikasi sattuu saamaan hänet hoitoonsa.
Kuulostaa huolestuttavalta. Annapa heidän olla rauhassa. Olet liian innostunut. Lapsi ei ole sinun.
Onnea uudelle isovanhemmalle 🍼🎊