Lue keskustelun säännöt.
Onko tunteissa vellominen valinta?
18.09.2025 |
Siis jos ihmisellä on kykyä ja halua olla vellomatta tunteissa ja keskittyä muuhun elämään, niin eikö hän tee niin? Kuka haluaa tieten tahtoen velloa negatiivisissa tunteissa jos ei ole pakko?
Ihmisillä on myös eri tasoja resilienssissä ihan syntymäominaisuutena ja elämäntapahtumien seurauksena. Ei samat elämäntapahtumat aiheuta samanlaisia reaktoita kehoon ja mieleen kaikille. Jotkut ovat hermostollisesti äärimmäisen herkkiä ja heille esimerkiksi avioero voi aiheuttaa vakavia kehollisia oireita. Samaan aikaan joku toinen selviää paljon helpommalla ja pystyy suuntaamaan kohti uutta suht vähin ponnistuksin.
Tää aihe kaikkinensa on mielenkiintoinen ja kaikkea muuta kuin helppo ja mustavalkoinen.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
ON
Haluaisitko vähän perustella miksi näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kovissa kivuissa VELLOMINEN kiellettyä tai turhaa?
On se valinta. Elämä tapahtuu nykyhetkessä, mutta mieli tykkää elää joko menneessä tai tulevassa, harvemmin läsnä tässä hetkessä. Joskus se mieli kriisiytyy niin, että se kokee olevansa koko ajan hätätilassa menneisyyden "traumojen" vuoksi. Ne on silti vaan menneitä tapahtuneita, ei uhka nykyhetkelle ellet itse niin valitse eli jää tunteisiin kiinni. Tunteiden hallintaa voi opetella.
Esim. jos joku haukkuu sinua, voit itse valita annatko mielesi pahoittua pahoista sanoista, toisin sanoen annatko vallan toisen ihmisen sanoille/mielipiteille vai jatkuuko elämäsi ilman kuohuja siitä huolimatta.
Kyllä se on valinta. Kannattaa pitää itsensä aktiivisena, niin sille vellonnalle jää vähemmän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ON
Haluaisitko vähän perustella miksi näin?
Vierestä. Ihminen voi käyttää energiansa tulevaisuuden mahdollisuuksien pohtimiseen, tai menneisyyden ongelmien vellomiseen. Arvaa kumpi on ihmiselle paremmaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On valinta.
Ja aloitus liittynee siihen eiliseen ketjuun, jossa mestariuhriutuja valitti, miten joku psykiatrinen hoitaja oli esittänyt hänelle epäempaattiselta kuulostavan kommentin MONTA VUOTTA SITTEN. On sairaalloista velloa yhä sellaisissa tunteissa.
Myös se palstan spämmäävä naisvihaajamies käy hyvin esimerkiksi ihmisestä, joka ei pääse elämässään eteenpäin vaan velloo naisvihassaan kaiket päivät vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä valitsin velloa tunteissani, kunnes löysin ihmisiä, jotka valitsivat kuunnella, ja näin opettivat, että tunteillani on merkitystä. Nyt ei tarvitse enää velloa, voi vain tuntea, antaa tunteiden tulla ja mennä, soljua, kuunnella, mitä ne mulle viestittävät.
Aloitus liittyy näihin viimeaikaisiin juttuihin mediassa, joissa lääkärit kertovat tunteissa vellovien ihmisten kuormittavan terveydenhuoltoa.
Tästä aloin miettiä onko se valinta ja mistä lääkäri tietää, kuinka vaikeasti joku ihminen kokee asian X.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus liittyy näihin viimeaikaisiin juttuihin mediassa, joissa lääkärit kertovat tunteissa vellovien ihmisten kuormittavan terveydenhuoltoa.
Tästä aloin miettiä onko se valinta ja mistä lääkäri tietää, kuinka vaikeasti joku ihminen kokee asian X.
ap
Lääkäri tietää sen perusteella, mitä näkee ihmisestä ja mitä tämä kertoo. Eri asia on sitten se, että lääkäri ym. ihmiset kuvittelevat voivansa sanella, minkä toiselle pitäisi olla tärkeää ja vaikeaa/helppoa.
Onko se valinta silloin jos ei tiedä muusta, eikä ole oppinut tapoja käsitellä tunteita? Moni on ehkä saanut mallin tähän vellomiseen omilta vanhemmiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsensä inhoaminen on niin mukavaa. Pomo on ääliö. Työpaikka on surkea. Rahat on aina loppu. Emme ole tarpeeksi kauniita tai komeita tai laihoja tai muodokkaita tai mitä nyt kuuluisi olla. Emme ole täydellisessä parisuhteessa. Perheemme ja sukumme on kamala ja sukujuhlat yhtä helvettiä. Olemme ihan hemmetin epätäydellisiä.
Väittäisin, että varsinkin naiset kunnostautuvat loppumattomassa itsensä vähättelyssä. Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme. Koska on niin helvetin mukava olla uhri. Silloin voi viimeinkin saada myötätuntoa ja huomiota muilta. Se on selviytymiskeino hauraan minuuden kanssa.
No ei ihminen aina tiedosta miten pitkälle se tunteissa vellominen tosiaan on omaa valintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus liittyy näihin viimeaikaisiin juttuihin mediassa, joissa lääkärit kertovat tunteissa vellovien ihmisten kuormittavan terveydenhuoltoa.
Tästä aloin miettiä onko se valinta ja mistä lääkäri tietää, kuinka vaikeasti joku ihminen kokee asian X.
ap
Lääkäri tietää sen perusteella, mitä näkee ihmisestä ja mitä tämä kertoo. Eri asia on sitten se, että lääkäri ym. ihmiset kuvittelevat voivansa sanella, minkä toiselle pitäisi olla tärkeää ja vaikeaa/helppoa.
Lääkärihän ei ole mikään ihmiselämän kaikkien ongelmien ratkaisija. Lääkäri on lääketieteen asiantuntija ja sairauksien diagnoosin ja hoidon asiantuntija. Mutta jos ongelma ei ole lääketieteellinen, niin tietysti lääkäriltä ei voi odottaa siihen ratkaisuakaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko se valinta silloin jos ei tiedä muusta, eikä ole oppinut tapoja käsitellä tunteita? Moni on ehkä saanut mallin tähän vellomiseen omilta vanhemmiltaan.
Mitä jos usein syy onkin yksilön? Ei se aina voi olla yhteiskunnan tai jonkun muun.
En sanoisi, että se tunteissa vellominen suoraa on oma valinta, koska ne omat tunteet ovat kuitenkin aina aitoja riippumatta siitä kuinka oikeutettuja tai oikein mitoitettuja ne ovat. Oma valinta on enemmänkin se, että jos ei saa itse haitallisen kehän kiertämistä katkaistua, ottaako apua vastaan vai ei. Ja tietenkin sitten vielä jatko huomiona se, että saako apua vai ei, koska ei sekään valitettavasti ole itsestään selvää.
Vierailija kirjoitti:
Itsensä inhoaminen on niin mukavaa. Pomo on ääliö. Työpaikka on surkea. Rahat on aina loppu. Emme ole tarpeeksi kauniita tai komeita tai laihoja tai muodokkaita tai mitä nyt kuuluisi olla. Emme ole täydellisessä parisuhteessa. Perheemme ja sukumme on kamala ja sukujuhlat yhtä helvettiä. Olemme ihan hemmetin epätäydellisiä.
Väittäisin, että varsinkin naiset kunnostautuvat loppumattomassa itsensä vähättelyssä. Mikään ei riitä, kun ei riitä itselleen. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme. Koska on niin helvetin mukava olla uhri. Silloin voi viimeinkin saada myötätuntoa ja huomiota muilta. Se on selviytymiskeino hauraan minuuden kanssa.
No ihan pienestä pitäen moni alkaa kuulla niistä lukemattomista tavoista, joilla on vääränlainen ja kelpaamaton muille. Turha siitä on koittaa kaasuvalottaa ketään, että ihan vain itse sen hauraan minuuden itselleen on kehittänyt ja valinnut. Helpompaa toki heille, jotka kohtelevat toisia paskasti, että uhrinsa syyttävät ennemmin itseään, kun eivät vain kykene ottamaan paskaa vastaan kuin robotit. Ei tarvitse mulggujen kantaa vastuuta omasta käytöksestään.
Vierailija kirjoitti:
Onko se valinta silloin jos ei tiedä muusta, eikä ole oppinut tapoja käsitellä tunteita? Moni on ehkä saanut mallin tähän vellomiseen omilta vanhemmiltaan.
Ei ole aktiivinen valinta. Mutta tietämättömyys ei poista valinnan mahdollisuuden olemassaoloa, laittaa sen vaan sillä hetkellä tietämättömän ulottumattomiin
Voisiko joku määritellä, mitä tällä otsikoihin äkkiä nousseella "tunteissa vellomisella" oikeastaan tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Sellaisenaan sanapari on todella epämääräinen ja sillä voidaan käytännössä leimata mikä tahansa ihmisen henkiseen hyvinvointiin liittyvä ongelma tai sen käsittely turhaksi "vellomiseksi".
ON