Jos eroaa 45-vuotiaana, niin eikö tosiaan löydy enää parisuhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosin vaimostani 47 vuotiaana, koska hän lopetti seksin jo muutamaa vuotta aiemmin. Uusia ikäisiäni naisia löytyi kyllä, mutta kaikille seksi oli lähinnä keino päästä miehen elätettäväksi ja muutenkin vain lähinnä pakollinen paha. Huomasin lopulta, että seksin- ja läheisyydenpuutteen kestää kyllä, kun ei ole houkutuksia lähellä. Sinkkuna 6 vuotta nyt ja parempi yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa.

Eli et halunnut hemmotella heitä yhtään mitenkään etkä pitää huolta. Mutta sulle olisi pitänyt olla koko ajan saatavilla. 

 Se oli kyllä juuri päinvastoin. Ikäisteni naisten kyky joustaa arkirutiineista oli aivan nolla. Olin lähinnä hyödyke.

Tietenkin seuraa saa. Mitä enemmän seuraa haluaa, sitä matalammalla on rima. Mitä epätoivoisempi on, sitä nopeammin löytyy seuraa.

Mutta, saattaa sitä löytää myös itsensä ja alkaa miettimään millaisessa seurassa ihan aikuisten oikeasti haluaa viettää loppu elämänsä ja mitä siltä haluaa. Ja se on enemmän mahdollisuus kuin uhka, vaikka heti eron jälkeen ei ehkä tunnu siltä.

Löytyy kyllä ja seuraa on jopa ihan valita saakka tarjolla. Tietenkin pitää jaksaa itsekin panostaa tapailuun, keskusteluun, tutusteluun jne. Itselläni ollut jo kaksi pidempää suhdetta eroni jälkeen. Ero tuli ollessani 40v, nyt ikää 49v ja parisuhteessa olen ollut jälleen reilu kaksi vuotta ja mukavasti menee. Väittäisin, että nämä aikuiset parisuhteet on paljon parempia ja syvempiä kuin nuoruuden suhteet.

Vierailija kirjoitti:

Eroja kun tulee, aina kaksi ihmistä vapautuu kerrallaan. Toisin sanoen kyllä niitä miehiäkin koko ajan vapautuu. Laadusta en kyllä tiedä. Jostakin syystähän ne miehet aina jätetään. Useimmiten nainen on jättäjä.

Mihinkähän tämä väite perustuu, että nainen olisi useammin jättäjä?  - Vaikka moni mies tekee kyllä fiksusti eläessään ja olleesaan parisuhteessa. Miksikö? Tutkimusten valossa tiedetään, että meillä yksinelävillä miehillä (huom yksineläminen ei suoraa kerro kenekään parisuhde tilanteesta mitääm) on kiistaton asema olla janam molemmissa ääripäissä; Yksin elävät mehet olemme sekä heitä joilla menee eritavoin kaikkein parhaiten -esimerkiksi sosiaalisesti, taloudellsiesti ja, terveyden kannalta mutta vastaavasti myös yksin elävien jouksota löytyy mies enemmsitö silloin kun kartoitetaan sitä kenellä menee eritavoin kaikkein surkeimmin. 

Mitä tämä tarkoittaa? Käytännössä sitä, että useimpien miesten todennäköisest kannattaa pyrkiä elämään parisuhteessa, eikä yksin koska todennäköisesti miehehn elämänlaatu nousee pariutumisen myötä ja tai on ainakin parempaa kuin niiden miesten elämänlaatu, jotka kuuluvat siihen ääripäätä edustavaa joukkoa, jolla menee kaikkein surkeimmin. - Naisten taas kannattaa olla, ainakin vähän tarlempia siinä kenen kanssa asettuisivat parisuhteeseen vai kannattaisiko mieluummin elää yksin, koska hätäsesti ja onnettomasti tehty parisuhdevalinta saattaa laskea naisen kokemaa elämänlaatua alemmaksi kuin se elämänlaatu, jonka nainen saavuttais elämällä yksin.

Joten sille on syynsä miksi minä miehenä, ainakin toivosin voivani elää parisuhteessa, vaikka miten kokson eloni arvokkkaaksi ja hyväksi nyt tai vielä toistaiseksi yksin eläjänä.

 

Mitä vielä kyllä löytyy. Ei kannata väkisin etsiä, saattaa tulla oven avauksella vastaan. Hymyilet ja juttelet muutaman sanan, siitä saattaa alkaa suuri tarina yhdessä. Mutta juteltava on ja katseltava vapaasti ympärilleen.

Minäkin menin toisen kerran 70-vuotiaana avioon.  Yhdessä asuttiin hirveän kauan.

Ole vaan avoin ja katso silmiin.

Hyvä kysymys, mutta siihen ei ole olemassa ihan vain yhden lauseen vastausta. Kun ikää on about 35+ niin parisuhdemarkkinat on tosiaan eri liiga, kuin mitä on pelattu nuorena. Peli on sama, mutta liiga on eri. Se näyttäytyy miehille ja naisille eri tavoin. Miehissä tilanne on erittäin polarisoitunut ja kohtalisen pienehkölle osalle miehistä tuo on "unelma-markkina". Kun on luotaisesti komea, pitänyt itsensä fitissä, kohtalaisen fiksu ja sosiaalinen, sekä palkkatulot on päälle yleisen keskiarvon, niin tarjontaa on. Usein nämä miehet jäävät siihen jumiin, eivätkä vakiinnuta yhtäkään suhdetta, koska aina löytyy nurkan takaa uusi nainen.

Ylivoimaisesti suurin osa miehistä kuuluu siihen toiseen laariin. Jotkut sieltä ehkä saavat parisuhteen pitkällä siimalla kalastaen, ehkä muutamien vuosien kuluessa. Silti on iso osa tässä joukossa sellaisia, jotka eivät herätä naisissa mitään tuntemuksia. Heille saavutus on päästä edes treffeille ja usein he eivät pääse edes niin pitkälle. He ovat seksin puutteesta kärsiviä sinkkuja hautaan saakka.

Naiset ovat siinä mielessä erilaisia, että ns. seuralaisia löytyy jokaiselle. Eli illaksi, viikonlopuksi, tai ehkäpä pariksi kuukaudeksikin kelpaa kyllä seuraneidiksi, jos ei liikaa valikoisi. Mutta siis parisuhteeseen saakka pääsee yleensä vain jos suostuu laskemaan kriteerejään ja ottamaan jonkun vähän reppananan. Noista aluissa mainituista miehistä käydään ihan tosista kamppailua, sillä naisista 90% haluaa miehistä sen 10%. Ja kriteerien lasku tarkoittaa usein aika radikaaleja juttuja, toisin kuin täällä valittavat miehet antaa ymmärtää. Pitäisi siis kelpuuttaa pömppövatsainen hitsari, joka juo joka vkl, leveilee, vetää kessua ja makaa sohvalla. TAI sitten ottaa nynnerö, nöhverö, joka sanoo jokaiseen asiaan "kyllä rakas" ja jossa on yhtä paljon luonnetta kuin lenkkimakkarassa.