Miehen passiivis-aggressiivisuus - kolistelu

Okei, no niin, tätä voi olla taas vähän vaikea selittää, mutta puolisollani on kumma tapa, tai luonteenpiirre, mitä en voi ymmärtää. Hän osoittaa mieltään (tai jotain, selittäkää joku) kolistelemalla ja tekemällä tekemisistään numeron. Siis jos meillä on kaikki ns. ok, mies ei juurikaan osallistu arkisiin askareisiin, eikä todellakaan ruuanlaittoon, koska omin sanoin: en pidä siitä. Minä laitan meillä lähtökohtaisesti ruuan, sekä teen sitä arkisiivousta ym. *tuo tullessa, vie mennessä* -askaretta.

Hyvänä päivänä mies tulee kotiin omista töistä ja harrastuksistaan, ja kaikessa rauhassa organisoi omat tavaransa, laittelee urheilukellon sovellukset ojennukseen ym., eikä pidä mitään kiirettä askareisiin. Mutta. Sitten tullaan tähän varsinaisen asian ytimeen; kun meillä on konflikti, ja hän on tavalliseen tapaansa vetäytynyt niin verbaalisesti kuin henkisestikin, ja minä en ole kiinnostunut yhteisestä ruuanlaitosta, hän toimii seuraavalla tavalla: ovi rysähtää auki, mies syöksyy tavaroineen asuntoon sisään ja suoraan keittiöön. Aloittaa vimmaisen kauppatavaroiden purkamisen ja kilauttaa kengät jalassaan vielä hellan tulille. Kattilat kolisee niin, että viereisessä huoneessa korviin sattuu, ja se jääkaapin oven paiskominen.

Miksi? Itse vielä olen tällainen lapsuudessa väkivallan takia traumatisoitunut ihminen, ja ahdistun ihan helvetisti ovien ja esineiden paiskomisesta ja aggressiivisesti lähestyvistä askeleista. Hauskinta tässä on se, että mies ei muuten riitele, hän ei koskaan suostu puhumaan riitoja, eikä kyllä myöskään puhu hyvinäkään hetkinä kauniisti, eikä kiitä. Eli minä saan palveluksistani yhteisen kodin eteen nolla kiitosta, mutta aivan taatusti saan myös tuntea sielussani miehen tyytymättömyyden, kun hän teatraalisesti aloittaa sen harvan kerran keittiön kaluamisen.