Lue keskustelun säännöt.
Aikuisten sosiaalisten taitojen puute
14.09.2025 |
Moneilla miehellä/naisella kenellä on ongelmia löytää ihmissuhteita tai ongelmia sosiaalisissa taidoissa, on ollut ylisuojelevat vanhemma tai ankarat ja rajoittavat kotiolot. Lisäksi vanhemmilla on voinut olla olemattomat sosiaaliset taidot, eikä ymmärrystä yhteiskunnasta.
Lapsi ei ole kehittynyt itsenäiseksi tai saanut normaaleja sosiaalisia taitoja. Lasta on suojeltu liian paljon ulkopuoliselta maailmalta ja sen vaaroilta. Kasvatettu pumpulissa. Ei koske kaikkia, mutta suurta osaa.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliset taidot opetellaan lapsena tai viimeistään nuorena. Jos sosiaaliset taidot ovat päälle kaksikymppisenä teinin tasolla, niin huonolta näyttää.
Huonolta millä tavalla?
Huonolta siinä mielessä, että taitojen opettelu vanhemmiten on todella vaikeaa eikä kavereita enää löydy helposti. Kaverisuhteiden solmiminen on vuosi vuodelta vaikeampaa sosiaalisellekin saati sosiaalisesti kehittymättömälle.
Jos se on vaikeaa molemmille, niin samalla viivalla tuntuvat kuitenkin olevan sitten.
Se, että taitava ei saa yhtä helposti ystäviä kuin nuorena ei tarkoita sitä, että hän olisi samalla viivalla taitamattoman kanssa. Lähtökohdat ovat jo erilaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni saa kotona sellaisen kasvatuksen, ettei vieraille puhuta ja on ok olla töykeä muille. Tämän huomaa sitten töissä ym. kun teet projektia ja yrität saada jotain keskustelua aikaiseksi.
Oon itse sosiaalinen ja koen että mulla on hyvät vuorovaikutustaidot. Olen lapsuudesta asti liikkunut harrastuspiireissä sekä sukumme on tosi yhteisöllinen. Koen suomalaisten kanssa vuorovaikutuksen tosi piinalliseksi ja painostavaksi, itselleni tulee sellainen olo, että vedän jotain kivirekeä. Usein saan myös kuulla suoranaista haistattelua siitä että puhun aika paljon (mutta ymmärrän myös olla hiljaa). Haaveilen kovasti Italiaan muuttamisesta, jossa on oikeasti keskustelu- ja puhekulttuuri.
harva jaksaa olla epävarman kanssa. Tulee itsellekin kiusallinen olo, kun toinen ei viihdy seurassa.
Vierailija kirjoitti:
harva jaksaa olla epävarman kanssa. Tulee itsellekin kiusallinen olo, kun toinen ei viihdy seurassa.
Se ettei puhu mitään ei tarkoita etteikö viihtyisi seurassa. Voi olla ettei vain ole oikeastaan mitään puhuttavaa.
Itse yleensä aina mieluummin kuuntelen, ja osallistun keskusteluun vasta jos minulla on jotain oikeasti fiksua tai aiheellista sanottavaa.
Ajatus siitä että aina pitäisi yrittää jotain kommentoida, vaikkei ole asiaan mitään sanottavaa on vaivaannuttava.
Jotkut ylisosiaaliset tyypit ovat sitten toista ääripäätä eli kuin teflonia sen suhteen, että teeskentelevät kiinnostunutta ja puhetta tulee, mutta mitään he eivät aiemmista jutuistaan muista tai pidä lupauksiaan. Ovatko nämä sitten vastaavasti aikuistuneet pakosti liian nuorena ilman kunnollista esimerkkiä läheisestä ihmissuhteesta?
Siinä voi olla kyse myös siitä, että vanhempi haluaa kynsin hampain pitää lapsensa vain itsellään. Siis jonkinlainen vanhemman läheisriippuvuus tai omistushalu lapsia kohtaan. Omalle vanhemmalleni oli aivan hirveä järkytys, kun jo aikuiset lapset alkoivat tapailla vastakkaista sukupuolta. En vielä vuosikymmenien jälkeenkään ymmärrä, miksi se oli niin hirveää.