Kylmän sodan aika oli oikeasti ihan jees. Maailmaa johti järkimiehet molemmin puolin, eikä ollut tällaista sekoilua.
Toki sodan mahdollisuudesta puhuttiin, mutta se ei ollut tällaista nakkikiskakukkoilua ja lällättelyä, vaan vuoropuhelua jolla pyrittiin estämään sodan syttyminen.
Kommentit (21)
Älä höpötä tyhyjää. Ei ollut ei tämmöistäkään.
Kaikki kunnioitti silloin toisiaan. EI ollut tällaista että yksi yrittää puudeleineen sanella muille säännöt ja rikkoo niitä itse koko ajan.
Eikä ollut. Nixon, Reagan, Breznev, Hrustshov olivat sekopää-sotahulluja. Mao sekoili Kiinassa ja Espanjassa ei ollut demokratiaa, Kreikassakin sotilasjuntta ja sotivat Turkin kanssa. Itä-Blokki tarjosi kurjuutta ja meillä oli oma diktaattori ja jätettiin vaalitkin väliin. Tietty Maggie-täti lietsoo sotaa jatkuvasti ja sotikin Argentiinan kanssa.
Joo. Ei ollut luiskaotsakääpiö vauhdissa silloin
No mitenkäs vaikka Vietnamin sota tai Neuvostoliiton Afganistan-miehitys? Sattui silloinkin.
Sodan ajan miehet tiesivät että pitää vittuilla isosti sokka irti meiningillä kunhan ei sota syty. Pidettiin kovaa linjaa eikä puntti tutissut. Tosiasia on että nykyiset johtajat ovat heikompia kuin sodan ajan ihmiset.
Kauhun tasapaino piti maailman vakaana, se oli hyvää aikaa.
Israelkin sai aina välillä isän kädestä, kun oli voimasuhteet tasaisemmat.
Atomipommit pelotti monia, mutta työskennellessään matalalla palkalla ihmiset ehkä alkoi ajatella että ihan sama kuin olisi vankeudessa omassa neliössään köyhyydessä minkä maksaa itse.
Tietty eliitti toki olettaa että heidän omaisuutta lähdetään puolustamaan ja maita myös.
Mutta vankeuteen tottuneet on passiivisia ja odottaa vain pääsevänsä off-tilaan. Ei heitä saa kivääreiden taakse puolustamaan orjuutta mitenkään. Toki nuoret on uskovaisia ja luulot on suuret. Heissä on toivo ja aivot kehittyy aina kolmekymppisiksi asti. Juuri siihen asti, kun pakollinen asevelvollisuus on voimassa ja kansallinen ajattelu. Sen jälkeen se alkaa haihtumaan kuin pyykki ulkona kuivumassa.
Ne käy töissä joita se kannattaa ja ne makselee veroja jotka integroituu yhteiskuntaan, jonka integroituminen on tehty vaikeaksi, yhtä vaikeaksi kuin tukien saaminen on tehty yksityiselle kansalaiselle.
Missä on tekoäly ja rahanjakaja rouva tekoäly?
Höpsis. Ydinsota oli todella lähellä monta kertaa.
Mutta oliko ajatus sodasta joka ikisen mediaa seuraavan mielessä viikottain?
Asevarastot oli tyhjät, miehet loppu eikä ollut paljon tuhottavaakaan enää. Siinä se järki.
Vierailija kirjoitti:
Höpsis. Ydinsota oli todella lähellä monta kertaa.
Ja putler keksi että siitähän saa kiristysaseen. Länsi olit tottunut rauhaan eikä haluaisi sitä keskeyttää.
Anna kun arvaan.
Olet 90-00 lukujen tienoilla syntynyt, eikä sinulla ole kissanpierun vertaa oikeaa kokemusta tuosta ajasta.
Jos silloin "vanhaan hyvään aikaan" olisi ollut some, niin nämä silloiset maailmaa johtaneet järkimiehet nähtäisiin eri valossa ja eri kulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Eikä ollut. Nixon, Reagan, Breznev, Hrustshov olivat sekopää-sotahulluja. Mao sekoili Kiinassa ja Espanjassa ei ollut demokratiaa, Kreikassakin sotilasjuntta ja sotivat Turkin kanssa. Itä-Blokki tarjosi kurjuutta ja meillä oli oma diktaattori ja jätettiin vaalitkin väliin. Tietty Maggie-täti lietsoo sotaa jatkuvasti ja sotikin Argentiinan kanssa.
Ketä vastaan Reagan soti, ja Maggie-tätiä voi syyllistää yhtä paljon sodasta Argentiinaa vastaan ku Kyösti Kalliota sodasta Neuvostoliittoa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikä ollut. Nixon, Reagan, Breznev, Hrustshov olivat sekopää-sotahulluja. Mao sekoili Kiinassa ja Espanjassa ei ollut demokratiaa, Kreikassakin sotilasjuntta ja sotivat Turkin kanssa. Itä-Blokki tarjosi kurjuutta ja meillä oli oma diktaattori ja jätettiin vaalitkin väliin. Tietty Maggie-täti lietsoo sotaa jatkuvasti ja sotikin Argentiinan kanssa.
Tämä. Yhtä sekoilua ja sotimista. Päälle Tshernobyl.

Unohtui Vietnamin ja Korean sodat.
Silloin ei ollut internettiä. Muutenkin tiedon liikkuvuus viime vuosituhannella oli murto-osa siitä mitä se on tänään.
Kyllä silloinkin käytiin välillä todella lähellä ydiniskua. Mutta tosiaan sentään pyrittiin välttämään sellaista ihan tosissaan.