Miten mahdollista: ilman työtä 4000 euroa käyeen+ maksettu asuminen
Aivan kauhea tuo artikkeli, jossa kerrotaan, että Suomeen muuttanut kolmilapsinen perhe saa puhtaana 4500 käteen. Lisäksi asuminen, sähkö ym maksetaan. Suomalaisen pitäisi tienata bruttona 10 000, että tuon saisi käyeen. Asuminen pitää itse maksaa. Eli nuohan tienaa paremmin kuin keskiverto lääkäri tai juristi, joka osaa täydellisesti suomea, englantia, ruotsia jne.
Minä korkeasti. koulutettu työtön, joka puhun ydellistö suomea, ruotsia, englantia ja tyydyttävästi saksaa ja ranskaa, saan tällä hetkellä 595 euroa. Keskituloinen korkeasti koulutettu puoliso ansaitsee nettona noin 2600. Meillä on kolme lasta. Tosi tiukkaa rahasta. Asuntolainan maksamme itse.
Kertokaa minulle, miten on mahdollista jonkun muualta tulleiden saada tuommoisia tukia. Kiihtyvällä tahdilla tänne muutetaan. En ihmettele enää pätkääkään, miksi Suomi on konkurssissa. Miksi näistä ei puhuta. Hyvä, että persujen Taru Lehtinen avaa asiaa.
Kommentit (35)
Neuvoin lapsiani muuttamaan heti pois Suomesta, kun koulut käyty. Palkat on muutenkin pienet ja heidät verotetaan kuoliaiksi korkeasti koulutettuina. Käsittämätöntä, että tämä aihepiiri on ollut ihan salattu. Itse olen näihin päiviin uskonut, että nuo suuret ulkomaalaisten työttömyysetuudet ovat legendaa. Mutta että 4500 käteen. Lisäksi asuminen, vuokrat, sähkö. Haloo!!! Kuinka moni Suomessa edes korkeasti koulutetuista työssä käyvistä ansaitsee 10 000 euroa, saadakseen nettona tuon. Ja auomalaisen pitää itse maksaa asuminen. Miksi näitä muualta tulleiden tukia ei ole koskaan avattu?
Vierailija kirjoitti:

Joo tää tukihomma on outoa salamyhkäistä puuhastelua, josta veronmaksajille ei kerrota mitään. Itse oon luullut että nää saa jotain 500€/kk, mutta ei ihme ettei työnteko kiinnosta jos tuollaisia summia jaetaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää on oikeasti asia, johon tulee puuttua. Ainakin mä muutan pois Suomesta, jos mun verorahoja käytetään näin.
Se on vain osa siitä puhalluksesta mihin sun verorahoja käytetään.
Autoilijoiltakin jokaisesta verotetusta eurosta 70 senttiä menee aivan muuhun kuin tieverkostojen yms autoiluun liittyviin asioihin.
Vielä sähkö siirtoineen ilmaiseksi plus vesi. Sehän tekee jo monta sataa.
Onneksi edes perussuomalaiset yrittää tähän puuttua. Muille puolueille asia on yksi lysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on oikeasti asia, johon tulee puuttua. Ainakin mä muutan pois Suomesta, jos mun verorahoja käytetään näin.
Se on vain osa siitä puhalluksesta mihin sun verorahoja käytetään.
Autoilijoiltakin jokaisesta verotetusta eurosta 70 senttiä menee aivan muuhun kuin tieverkostojen yms autoiluun liittyviin asioihin.
Av bensinens pris är 70 % skatt. För var euro som staten tar ur trafiken returneras endast 10 cent. Skulle 30 cent per euro returneras, skulle vägnätet repareras för 2,4 miljarder euro årligen, vilket skulle likvidera reparationsskulden på ynka två år. Redan under det tredje året kunde ny utveckling ske.
On tätä faktaa ainakin huolella pidetty pimennossa mediassa yms. Tietysti vasemmistolaista ideologiaa pönkitetty näin, näinkin.
No korkeakoulutettu varmaan osaa seuloa netin juttuja
Niin, elikkä, siinä numerossa oli kyllä persulisää. Oikeesti ne saa käteen vain 3600€/kk. Joten jos saavat tuon 4500€/kk, niin siinä on jotain harkinnanvaraista tai vammaistukea tms.
Jos eroaisivat, ne saisivat 4200€/kk.
Nää oli siis nettona käteen summia. Bruttoba oli 7000€, mikä nyt ei olisi mikään erikoinen palkka pariskunnalle.
Ja lapsia oli 5 kpl, ei 3.
Nothing to see here, keep going. Turhaa persuöyhötystä taas kerran.

Nothing to see here kun yhteiskunnalle tuottamattomat tulijat saavat enemmän rahaa kuin keskipalkkaiset kotimaiset saavat tekemällä töitä aamusta iltaan?
Eikös tulijoiden pitänyt tulla tänne parantamaan meidän taloutta, eikä vetämään sitä viemäristä alas?
Vierailija kirjoitti:
Niin, elikkä, siinä numerossa oli kyllä persulisää. Oikeesti ne saa käteen vain 3600€/kk. Joten jos saavat tuon 4500€/kk, niin siinä on jotain harkinnanvaraista tai vammaistukea tms.
Jos eroaisivat, ne saisivat 4200€/kk.
Nää oli siis nettona käteen summia. Bruttoba oli 7000€, mikä nyt ei olisi mikään erikoinen palkka pariskunnalle.
Ja lapsia oli 5 kpl, ei 3.
Nothing to see here, keep going. Turhaa persuöyhötystä taas kerran.
niin mutta ei tarvii tehdä töitä?

Älä nyt kiinnitty pikku seikkoihin. Kyllähän niitten pitää saada joku palkinto jotta ne jaksaisi tätä ankeata elämää täällä suomessa
Luin jutun mutta en kyllä siitä oppinut mistä tuo summa tulee. Osaako kukaan laskea?
Vierailija kirjoitti:
Luin jutun mutta en kyllä siitä oppinut mistä tuo summa tulee. Osaako kukaan laskea?
Persulta liikaa vaadittu. Kunhan vaan heittivät jonkun raivoa herättävän numeron ilmaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin, elikkä, siinä numerossa oli kyllä persulisää. Oikeesti ne saa käteen vain 3600€/kk. Joten jos saavat tuon 4500€/kk, niin siinä on jotain harkinnanvaraista tai vammaistukea tms.
Jos eroaisivat, ne saisivat 4200€/kk.
Nää oli siis nettona käteen summia. Bruttoba oli 7000€, mikä nyt ei olisi mikään erikoinen palkka pariskunnalle.
Ja lapsia oli 5 kpl, ei 3.
Nothing to see here, keep going. Turhaa persuöyhötystä taas kerran.
Pitkässä juoksussa ihan liikaa vaikka olisi vain se 500. Kun ei ole aikomustakaan olla maassa maan tavalla. Pienillä summilla ei muodostu puolta tukimenoista, tai sitten on mahdottoman paljon tuella olevia.
Ei mun sisko vaan saanu 4500e lähellekään vaikka neljä lasta. Suomalaiset ei saa. Töihin sen piti mennä saadakseen rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jutun mutta en kyllä siitä oppinut mistä tuo summa tulee. Osaako kukaan laskea?
Persulta liikaa vaadittu. Kunhan vaan heittivät jonkun raivoa herättävän numeron ilmaan.
Ei huvittais palata Somaliaan, vai? On ollut niin lokoisaa.
Riittääkö muuttaa oma nimi, ettei ole peri suomalainen nimi?