Sanoitko irti ystävyyden - Mikä oli ns. viimeinen pisara?

No en irtisanonut. Minut irtisanottiin. Olen kuunnellut kohta 9 kk erosaagaa ja nyt vihdoin sain sanottua, että kannaitaisiko mennä terapiaan puhumaan asiasta. Sen jälkeen ei "ystiksestä" olekaan mitään kuulunut. Hänen logiikallaan olen varmaan huono ystävä. Mutta kun en enää vain jaksanut. Ei kertakaikkiaan enää kiinnosta, mitä Puppeli sanoi ja mitä tekivät yhdessä. En myöskään sitä kitkeryyttä, mitä tuntee exän uutta kohtaan. On sitä ja tätä ja ruma haukkumanimi tälle naiselle. 

Enkä virallisesti voi sanoa, että olimme mitään ystäviä. Hän on vanha tuttu, joka eron sattuessa varmaan muisti sen, että minun niskaani voi kaataa kaiken paskan ja mikä parasta, minun ongelmiani ei tarvitse kuunnella, koska en rasita muita sellaisilla. Sen sijaan kirjoitan päiväkirjaani ja jäsentelen ajatuksiani niin. On melko hyväksikäytetty olo! 

Näin, kuinka tylysti ja ikävästi hän kohteli alakouluikäistä poikapuoltaan. Yritti esittää muuta, mutta todellisuus oli tosi kurja. 

Lisäksi yritti huijata minut kertomaan ex-puolisonsa yhteystiedot. Heillä oli siis todella riitaisa ero ja ex ilmoitti hyvin suorasanaisesti, ettei halua olla ystäväni kanssa missään tekemisissä. Tätä oli ystäväni jotenkin todella vaikea niellä ja hän soitteli, laittoi sähköpostia jne exälleen niin paljon, että se tuntui sivullisen mielestäkin jo häirinnältä. Lopulta ex katkaisi kaikki välit, laittoi ystäväni estoon kaikista kanavista, vaihtoi puhelinnumeroa jne. Minä pysyin koko ajan väleissä molempien kanssa. Joskus jo aikojen kuluttua ystäväni kertoi minulle dramaattisen tarinan siitä, kuinka oli sattunut ystäväpiirissä kuolemantapaus ja hänen olisi välttämätöntä saada exänsä puhelinnumero ja tieto hänelle heidän parhaan ystävänsä menehtymisestä jne jne. Hyvin dramaattinen tarina. Haistoin palaneen käryä ja sanoin, että kysyn ensin tältä exältä, haluaako hän jakaa numeronsa. No ei halunnut ja samalla selvisi, että ex oli jo tietoinen asiasta eikä kyseessä ollut todellakaan mikään läheisen ystävän kuolema tms - ihan keksitty juttu. Meni jotenkin luotto ja tuli tunne, että tämä ystävä ei ole ihan OK.

Yhteydenpito oli yksisuuntaista. Jos en soittanut tai laittanut viestiä, en kuullut hänestä mitään. Kiva tyyppi, mutta tilanne alkoi harmittaa.

Up

Harkitsen parhaillaan. Kykenemätön näkemään omaa osuuttaan asiaan jolla sitten marttyroi ikään kuin se olisi kenenkään muun vika kuin hänen itsensä. Tämä sama piirre näkyy kaikissa muissakin asioissa. Välit ovat menneet katkolle usein ennenkin, koska tietenkään hänelle ei voi sanoa asiasta yhtään mitään, koska suuttuu.

Juorusi asioitani ja hyökkäsi humalapäissään kimppuuni

Ystäväni vaatii minulta ihan hirveästi. Tulevat mieheni kansaa joka vuosi moneksi päiväksi ja haluavat, että ottaisimme silloin lomaa ja eläisimme heitä palvellen. Koskaan hän ei ole tyytyväinen. Hän on muuten fiksu lahjakas ihminen, mutta on menettänyt käytöksensä vuoksi melkein kaikki ystävät. Olen yrittänyt pitää etäisyyttä, koska en jaksa enää.

Puhui ikävästi kaikista muista kavereistaan. Joten miksipä ei puhunut muualla minustakin. Silti tällaisellakin ihmisellä on yhä ystäviä ja kavereita. 

Alkoi käännyttää minua oman uskonsuuntansa kannattajaksi. Hetken jaksoin uteliaisuudesta kuunnella, mutta sitten tuli stoppi. Mormonismi ei ole mun juttu ja hänelle se on niin tärkeää, että sitä on pakko tyrkyttää.

Petti luottamukseni useita kertoja ja teki minusta naurunalaisen. Liian usein annoin anteeksi, sitten en enää antanut.

Muuttui hiljalleen todella itsekeskeiseksi ääliöksi, joten lopulta oli aika selvää, että ns. yhteistä arvopohjaa ei enää ollut. Omalta puoleltani ärsytys alkoi käydä ärsyttäväksi siinä vaiheessa kun tämä kaveri alkoi fanittaa Riikka Purraa ja Sointu Borgia, antoi teininsä leikata naamansa uuteen uskoon puhtaasti huonon itsetunnon takia, haukkui joka kerta jonkun satunnaisen ihmiskontaktinsa kateelliseksi. Joillakin ihmisillä ei vaan ole paljonkaan hyvää makua tai itsekritiikkiä, ei sitä vaan jaksa vuodesta toiseen. Ja jos minusta on mautonta käyttää satoja tuhansia euroja kivisiin huonekaluihin, niin en vaan voi sille mitään. Jos itselläni olisi niin paljon rahaa haaskattavana, antaisin sen tarvitseville, joita lähipiirissäkin tyypillä on monta. 

Muutama on tullut sanottua. Yksi sekoili miesten kanssa parisuhde kaipuun merkeissä. Soitteli sitten öisin ja itki pieleen menneitä yrityksiä- Välillä tultiin uskoon ja välillä haluttiin hypätä katolta. Laitoin viestiä, että vielä yksi öinen puhelu niin tämä juttu on katki. Toinen puhui kahvilassa työpuheluita, vaikka oli itse minut pyytänyt seurakseen. Eli keskinäinen keskustelu jäi näillä keikoilla täysin pois. Laittoi viestiä jokin aika sitten, että lähdetäänkö syömään. Totesin, että mietin asiaa. Ei ole tyypistä sen jälkeen kuulunut mitään.

Paras oli tyyppi joka pyysi lähtemään kanssaan yhdelle keikalle. Soitti ja kyseli, että olenko tilannut meille liput ajoissa. Suuttui sitten kun totesin, että sinähän sinne keikalle halusit, joten luulin että hoidat homman? 

Mulla oli ystävä, joka oli aika miellyttävä aluksi, koska oli masentunut ja vaisu. Hän sitten kuitenkin alkoi piristyä ja ilmeisesti ne hänelle koko elämän ajan ongelmia aiheuttaneet luonteenpiirteet, narsismi ja impulsiivisuus, nousivat esiin. Hän esim. sätti mut kolme kertaa alkuvuoden aikana maristuaan ensin rahapulastaan (oli suurituloinen ja suureellinen, ylivelkaantui ja on ulosotossa)  ja sitten loukkaanuttuaan kun mä en ole rahapulassa. Hän poltti sillat omiin lapsiinsa 30 vuotta sitten hylkäämällä nämä, ja kuvitteli, että pari Tupperware-kippoa ja huonosti tehty neule korjaa suhteet. Näin ei käynyt, tietenkään. 

Hänen pääasiallinen harrastuksensa oli valittaminen aina ja kaikesta ja tarpeettoman krääsän ja lemmikkieläinten shoppailu.

Nyt hän (luojan kiitos) päätti muuttaa kauas pois ja häipyikin, joten estin hänen yhteystietonsa ja lopetin ystävyytemme. Mä en jaksa häntä, eikä häntä jaksa kukaan muukaan. Pahoin pelkään, että kohta hän on riitautunut uuden asuinpakkakuntansa ihmisten kanssa ja putkahtaa taas jostain nurkan takaa tänne.

Toivottavasti itse olen siinä kohtaa saanut asuntoni myydyksi ja muuttanut pois. 

Vierailija kirjoitti:

Puhui ikävästi kaikista muista kavereistaan. Joten miksipä ei puhunut muualla minustakin. Silti tällaisellakin ihmisellä on yhä ystäviä ja kavereita. 

Ehkä rehellisyys vaan on liikaa monelle.

Mä olen laittanut monen kanssa poikki. Mä ystävästyn suht nopeeta ja on kvaa, että on tyyppejä ympärillä ja elämässä. Mutta kukaan ei ole lojaali. Ystävyys on todella hepposta kauraa, jos joku pitää tuupata esim bussin alle jonkun epärelevantin asian takiia. En tajua.

Enkä omasta mielestä mitkään jyrkkä ja tuomitseva ole, vaan päinvastoin. Avoimin mieli pyrin kuuntelemaan. Olen myös helposti anteeksi antava, jos pyydetään. 

Itseltäni on vuosien varrella hävinnyt montakin kaveria, usein aika vähäpätöisistä syistä, ovat olleet ns. elämäntilannekavereita. Ei ole ollut riitaa eikä erimielisyyttä tärkeistä asioista, mutta ei vaan ole tullut jatkettua yhteydenpitoa. Tällaisiin olen joskus törmännyt vuosien päästä uudestaan ilman mitään ongelmia, ollaan jatkettu siitä mihin aikanaan lopetettiin. Olen oikeastaan tietoisesti dumpannut vain yhden ystävän, ja sekään ei oikeastaan ollut mielestäni oma syyni. Eli annoin anteeksi ja yritin suhtautua myötätuntoisesti tosi pitkään, mutta alkoholi ja vaihdevuodet tekivät tästä ihmisestä todella raskaan. Ehkä joskus vielä korjataan välit, jos mahdollisuus tulee.

Kerran katkaisin tietoisesti välit, kun kaveri alkoi yllättäen arvostella joka käänteessä ulkonäköäni ja ihan häpeilemättä kertoa, että olen ruma enkä varmaan koskaan saa miestä. No en ole mikään kedon kaunein kukkanen, mutta kun alkoi olla omat ajatukset jo sitä tasoa, että kehtaako näin kammottava rumilus edes ihmisten ilmoille lähteä, niin tajusin, että kaveri on mennyt aivan liian pitkälle. 

Hän suhtautui vapaaehtoiseen lapsettomuuteen vastenmielisesti ja arvosteli lapsettomia.

Moimoi, ei tule ikävä velavastaisia ihmisiä.

Puhui tauotta itsestään ja minulle ihan täysin tuntemattomista ihmisistä yksityiskohtaisesti tyyliin "mentiin sitten maijan kanssa pirkon luo ja siellä oli hänen äitinsäkin , jonka mies on cittarissa töissä ja tyttö tykkää laulaa karaokea ja vetää aina sen rappiolla ja pirkon koiralla oli joku tulehdus ja joutui käyttää lääkärissä niin mentiin sitten sinne ja otettiin pari olutta ja sitten jatkettiin baariin ja siellä oli matti, joka..."

Jos minulla oli jotain kerrottavaa sanoi "aijaa, oikeastiko?" ja jatkoi sitten omaa juttuaan.

Käytti kuskina, kun pyysin häntä mukaa naapurikaupunkiin ostoksille niin keräsi äitinsä ja muiden autottomien tuttujensa halpakauppaostoslistan ja piti sitten kiertää vähintään neljässä kaupassa niitten ostosten perässä. Ei kysynyt, sopiiko.

Säästi puhelinkuluissa soittamalla mulle hälärin niin ei ite tarvinnut maksaa laskua. Puhui puhelimessa tuntikausia. Siinä vaiheessa, kun itsekin jäin työttömäksi ja puhelinlaskujani ei maksanutkaan enää työnantaja, jatkoi samaa loisimista.

Maksatti miehelleni  omat ja poikaystävänsä pizzat. Ei ole tähänkään päivään mennessä rahoja niistä kuulunut

19, olen aina ihmetellyt näitä ihmisiä, jotka puhuvat ihmisistä, joita toiset eivät tiedä. Mulla oli ystävä, joka soitti ihan joka ikinen päivä suoraan töistä lähtiessään ja käytti seuraani työmatkan ajan, kertoen Jarmo sanoi xx. Who the fuck is Jarmo? Sitten, kun sain suunvuoron, niin ilmoitti, olen nyt kotipihassa, täytyy mennä. 

En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten kukaan voi kuvitella, että ketään kiinnostaa.