YLE: Purran ja PS ansiosta alisuoriutumista ei kirjata irtisanomislakiin
Asiasta syntyi kiista hallituspuolueiden välille, kun perussuomalaiset nostivat asian tikun nokkaan puoluekokouksessa kesäkuussa. Puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) sanoi puheessaan, että alisuoriutumista on mahdotonta todentaa riidattomasti irtisanomistilanteissa.
- Lakiin on kirjattava vain riidattomasti todennettavia syitä irtisanomiselle. Tämä on meille täysin selvää, Purra sanoi kesäkuussa.
Perussuomalaisten kanta asiaan on ollut se, ettei asian kirjaaminen lakiin selkeytä lainsäädäntöä.
Kommentit (26)
Harmi. Ois niin ollut paikallaan. Turhat sukankuluttajat pois
Riikka sais ensimmäisenä potkut, niin kyllä nyt pelottaa.
Duunarin taas voi olla persuihin tyytyväinen.
Tuon lisäksi polttoaineiden hinta tulee 2027 tasolla olemaan 20c edullisempi kuin jos oltaisiin menty SDP-Keskusta hallituksen indeksi, jakeluvelvoite ja veronkorotusten mukaan.
Kaiken tän työntekijöiden, ja työttömien naamalle sylkemisen jälkeen on tää persuilta todella laiha yritys pestä kasvoja.
Takinkääntöä, takinkääntöä. Aivan liian myöhään, jotta sen avulla puolueen kasvot säilyisivät.
Demarit ei ole olleet duunarin eikä työttömän puolella vuosikausiin. Viimeistään Marinin kaudella demareista tuli EU:n direktiivien puolustaja, kuten ilmaston, vihreän siirtymä ja niihin pakkokeinoja käyttävä, hyväosaisten kaupunkilaisten puolue.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken tän työntekijöiden, ja työttömien naamalle sylkemisen jälkeen on tää persuilta todella laiha yritys pestä kasvoja.
Koko lakia ei olisi alettu valmistelemaan ellei sillä olisi ollut persujen siunaus.
Vierailija kirjoitti:
Riikka sais ensimmäisenä potkut, niin kyllä nyt pelottaa.
Ensin lähtee pääministeri Purra, perässä maskotti Orpo.
Olisi muuten liian paljon jouduttu erottamaan eduskunnasta ja ministeriöistä näitä alisuorittajia.
Vierailija kirjoitti:
Demarit ei ole olleet duunarin eikä työttömän puolella vuosikausiin. Viimeistään Marinin kaudella demareista tuli EU:n direktiivien puolustaja, kuten ilmaston, vihreän siirtymä ja niihin pakkokeinoja käyttävä, hyväosaisten kaupunkilaisten puolue.
Ei taida olla yhtäkään keskustelua ilman persujen pakollista "Mutku Sanna! 😭" ulinaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken tän työntekijöiden, ja työttömien naamalle sylkemisen jälkeen on tää persuilta todella laiha yritys pestä kasvoja.
Niin, ettei mikään kelpaa nillittäjille. Tämä on niin nähty ja kuultu. Nillitä enemmän, niin paskafiiliksesi vain kasvaa.
Hallitus olisi joudutta hajottamaan alisuoriutumisen takia jos laki olisi tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demarit ei ole olleet duunarin eikä työttömän puolella vuosikausiin. Viimeistään Marinin kaudella demareista tuli EU:n direktiivien puolustaja, kuten ilmaston, vihreän siirtymä ja niihin pakkokeinoja käyttävä, hyväosaisten kaupunkilaisten puolue.
Ei taida olla yhtäkään keskustelua ilman persujen pakollista "Mutku Sanna! 😭" ulinaa.
Mutku Sanna otti vuonna 2020 reilu 18 miljardia velkaa ja syyti rahat taivaan tuuliin. Sellanen mutku Sanna hän oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken tän työntekijöiden, ja työttömien naamalle sylkemisen jälkeen on tää persuilta todella laiha yritys pestä kasvoja.
Niin, ettei mikään kelpaa nillittäjille. Tämä on niin nähty ja kuultu. Nillitä enemmän, niin paskafiiliksesi vain kasvaa.
Koko lakia ei edes säädettäisi ilman persujen siunausta. Nyt vaan paikkaillaan imagoa "työläisten puolueena", ja hitaimmat kulttilaiset vielä uskoo mukisematta.
Huh.
Toki varmaan ensi vuonna sitten kirjaavatkin sen lakiin. Nyt vain antavat pölyn laskeutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikka sais ensimmäisenä potkut, niin kyllä nyt pelottaa.
Ensin lähtee pääministeri Purra, perässä maskotti Orpo.
Minkä takia? Kai jonku on hoidettava vassareiden sotkut ja yrittää saada Suomi taas hyvinvointivaltioksi.
Taas nähtiin että PS duunarin puolella vaikka oppositio muuta yrittää väittää. Meni sekin opposition väite vessasta alas.