SDP:n kansanedustaja oli töissä kaksi päivää - Lähti tv-ohjelman kuvauksiin Lappiin
Eduskunnan syysistuntokausi alkoi viime viikon tiistaina. Seuraavana päivänä Suuri seikkailu -ohjelman kilpailijat matkustivat Muonioon, jossa sarjan uusi tuotantokausi kuvataan. Tuotantokausi tulee televisiosta vuoden 2026 puolella.
Kilpailussa 20 000 euron pääpalkinnosta taistelee SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri, joka ehti 2,5 kuukauden istuntotauon jälkeen osallistua tiistain ja keskiviikon täysistuntoon ennen lähtöään Muonioon. Torstaina ja perjantaina SDP:n edustajaa ei enää eduskunnassa näkynyt.
Kumpula-Natri ja muut kilpailijat saavat osallistumisestaan rahallisen korvauksen.
53-vuotias Kumpula-Natri on toiminut kansanedustajana yli 12 vuotta. Hänen palkkionsa on tällä hetkellä 7 993 euroa kuukaudessa eli 266,43 euroa päivässä.
Lokakuun alusta alkaen Kumpula-Natrin kuukausipalkkio nousee 8 393 euroon, ja päiväpalkkio vastaavasti 279,77 euroon.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan Kumpula-Natrille maksetaan täysi edustajanpalkkio riippumatta siitä, osallistuuko hän syyskuussa eduskuntatyöhön.
Hän saa palkkion kansanedustajan tehtävien hoitamisesta siltä ajalta, kun hän on kansanedustaja, Rauhio sanoo.
Rauhio ei näe, että edustajan televisio-ohjelmaan osallistuminen istuntokauden aikana olisi ristiriidassa kansanedustajan tehtävän hoitamisen kanssa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/589a4d25-41b4-4f0a-9657-ac19e11f8…
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei tee Tynkkysiä.Paskanna housuunsa tositeeveessä.
Anuksessa kuminauha löystynyt mustasta makkarasta ..🤭🤭🤭
Sitä se Persuus teettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja Lindtman ei edelleenkään saa sanaa suustaan. Samoin oli hiljaa ylisuurista edustajan palkkiokorotuksista . Otti rahat taskuun ja oli hiljaa. Niin nytkin.
Itke lisää.. SDP ON NYT KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI RÖKÄÄLEESTI POHJAMUTIIN. 😁😁😁😁,,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää. Olisi ottanut kuvausten ajaksi palkatonta vapaata. Missään muussa työpaikassa tuollainen ei olisi onnistunut.
SDP:ssa onnistuu kaikki kusetus.
Kyllä kansa on tyhmä jos ei tätä vieläkään huomaa. Demari pettää aina.
Perusut petti. Kannatus romahti rökääleesti kaksi kolmasosaa pohjamutiin. Kyllä kansa ja äänestäjänsä HUOMASI... 🤣😂🤣😂🤣.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassarit laskelmoivat viihdenäkyvyyden vetoavan parhaiten heidän potentiaalisiin äänestäjiinsä.
Se tarkoittaa, että he pitävät äänestäjiään riittävän tyhminä äänestääkseen silkan puppujulkisuuden ja mahdollisesti ajoittaisen populistisen rähjäämisen perusteella. He uskovat, että heidän äänestäjänsä arvostavat korkeammalle aikuisten leikkiohjelmassa kisailua kuin asiallista työn ja politiikan tekoa Suomen hyväksi.
Mikä Tony Halme sit oli?
Tämä Kumpula-Natri on demari, mutta silti tämä(kin) ketju on täynnä jankkaamista kuinka persut sitä persut tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja Lindtman ei edelleenkään saa sanaa suustaan. Samoin oli hiljaa ylisuurista edustajan palkkiokorotuksista . Otti rahat taskuun ja oli hiljaa. Niin nytkin.
Itke lisää.. SDP ON NYT KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI RÖKÄÄLEESTI POHJAMUTIIN. 😁😁😁😁😁
Öyh öyh öyh. Siinä punakaartin tarjonta äänestäjille.
Kiva kuunnella itkuasi .🤭🤭🤭😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä Kumpula-Natrium äänesti myös suomalaisten koteihin tulevat pakkoremontit ollessaan meppinä.
Miljoona kotia. Myös köyhän Kuusamon mummon punainen hirsitupa. Kiitos vaasemmisto ja vihreät: uhrasitte Suomen kansan ilmastojumalalle.
Vihreiden mepit Heidi Hautala, Ville Niinistö ja Alviina Alametsä luonnollisesti äänestivät direktiivin puolesta, mutta kantaa tukivat myös kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ja SDP:n Miapetra Kumpula-Natri.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassarit laskelmoivat viihdenäkyvyyden vetoavan parhaiten heidän potentiaalisiin äänestäjiinsä.
Se tarkoittaa, että he pitävät äänestäjiään riittävän tyhminä äänestääkseen silkan puppujulkisuuden ja mahdollisesti ajoittaisen populistisen rähjäämisen perusteella. He uskovat, että heidän äänestäjänsä arvostavat korkeammalle aikuisten leikkiohjelmassa kisailua kuin asiallista työn ja politiikan tekoa Suomen hyväksi.
Voivoi kuule.Tiktok pojat puhuivat viimevaalien alla täyttäpaskaa 24/7,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus demarinainen
Ai kun tekee kahta työtä samanaikaisesti?
Ei tee yhtään työtä eli tyypillinen demari. Mutta veronmaksajien rahat kelpaa aina.
Ja pelkästään yhden persun (Minna) lentolasku on 14 000e kun suhaa Kuopio-Hki väliä. Eihän persut siinä tietenkään ongelmia näe. 😂
Menisi vaan minnakin mieluummin amazing raceen suhaamaan lentokoneella, eikä tylsästi ajelisi töihin eduskuntaan.
Sitä me demarirökäleet toivomme 🤣🤣🤣😆😆😆😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää. Olisi ottanut kuvausten ajaksi palkatonta vapaata. Missään muussa työpaikassa tuollainen ei olisi onnistunut.
SDP:ssa onnistuu kaikki kusetus.
Kyllä kansa on tyhmä jos ei tätä vieläkään huomaa. Demari pettää aina.
Perusut petti. Kannatus romahti rökääleesti kaksi kolmasosaa pohjamutiin. Kyllä kansa ja äänestäjänsä HUOMASI... 🤣😂🤣😂🤣.
Persut 5%.Kyllä kansa tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kateellinen, ap?
En. Pidän tuon toimintaa täysin moraalittomana.
T: Ap
Olen sama mieltä Ap:n kanssa. Sellainen palkka ja voi noin vain jäädä työstä pois moneksi kuukaudeksi. Tähän pitää tulla muutos. Ainoa oikea poissaoln syy voisi olla lääkärin toteama vakavampi sairaus tai lapsen saaminen, kun Suomi tarvitsee enemmän lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ja Lindtman ei edelleenkään saa sanaa suustaan. Samoin oli hiljaa ylisuurista edustajan palkkiokorotuksista . Otti rahat taskuun ja oli hiljaa. Niin nytkin.
Edustajat, puolueista riippumatta, vetosivat siihen, että eduskunnan palkkiotoimikunta päättää heidän korotuksistaan. Niin kai, "pakko" ottaa korotus. Voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei tee Tynkkysiä.Paskanna housuunsa tositeeveessä.
Anuksessa kuminauha löystynyt mustasta makkarasta ..🤭🤭🤭
Tässä kommentissa yhdistyy vasemmistolainen homofobia, rasismi ja hymiöfetissi erinomaisesti.
Persujen kommenteissa yhdistyy älyn puute ja törkyturpaisuus.-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demari pettää aina.
Euron pensaa, se ei meille käy jne... Jatkanko?
Eri. Jos jaksat niin jatka sillä persjen rikolistalla eduskunnassa. 🤭🤭🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja Lindtman ei edelleenkään saa sanaa suustaan. Samoin oli hiljaa ylisuurista edustajan palkkiokorotuksista . Otti rahat taskuun ja oli hiljaa. Niin nytkin.
Itke lisää.. SDP ON NYT KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI RÖKÄÄLEESTI POHJAMUTIIN. 😁😁😁😁😁
Öyh öyh öyh. Siinä punakaartin tarjonta äänestäjille.
Et raukka näemmä tiedä mitä punakaarti tarkoittaa, suosittelen sulle googlea.
Edelleen kommenttisi näyttää olevan jostain copypasta-listasta kun samat toistuu kerta toisensa jälkeen. Eikö teillä punakaartilaisilla ole omia aivoja ollenkaan? :D
Eli et raukka edelleenkään tiedä mikä OLI punakaarti, eipä ollut yllätys. Copypasta :D on housuissas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika säälittävää ulinaa AP!
Anteeksi mitä? Eikö sinusta ole ollenkaan mitään ongelmaa että palkka juoksee ja kansanedustaja jättää tosi-tv:n takia edustamatta äänestäjiään jotka hänet sinne luottamusvirkaan ovat äänestäneet? Olisiko sinusta ok, että koko oppositio lähtisi lomalle ja jättäisi äänestämättä kun ei se tunnu kiinnostavan kun kyseessä on vain yksi edustaja? Samahan se on jos tämä on kerran moraalisesti oikein.
Aika säälittävää ulinaa sinulta.
Eduskunta on hyväksynyt hänen poissaolonsa joten pulinat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap se teki päivän ensimmäisen haukkumisketjun, ehdit tehdä vielä monta tänään kun aikaisin aloitit.
Jos verrataan niin sinä ja muut spämmijät teette noin 198 ketjua persuista ja kokoomuksesta sinä aikana kun demareista tai vasemmistosta tulee palstalle yksi ketju. Ja se yksikin deletoidaan yleensä alta parin minuutin. Persu ja kokkariketjut taas pysyy.
Näin se persu nyt vaan taas kokee asiat. 😂
Vasurin argumentti joka asiaan on "persu persu persu persu persu whatabout persu persu persu persu...."
Kuten pelkästään tämäkin ketju todistaa. Ei teillä ole mitään sanottavaa, pelkkää persuhokemista kun odotatte että oma silakkamode tulee vuoroon ja poistaa taas kaiken palstalta pyynnöstänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja Lindtman ei edelleenkään saa sanaa suustaan. Samoin oli hiljaa ylisuurista edustajan palkkiokorotuksista . Otti rahat taskuun ja oli hiljaa. Niin nytkin.
Itke lisää.. SDP ON NYT KANNATUSMITTAUKSISSA YKKÖSPAIKALLA JA PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI RÖKÄÄLEESTI POHJAMUTIIN. 😁😁😁😁😁
Öyh öyh öyh. Siinä punakaartin tarjonta äänestäjille.
Et raukka näemmä tiedä mitä punakaarti tarkoittaa, suosittelen sulle googlea.
Edelleen kommenttisi näyttää olevan jostain copypasta-listasta kun samat toistuu kerta toisensa jälkeen. Eikö teillä punakaartilaisilla ole omia aivoja ollenkaan? :D
Eli et raukka edelleenkään tiedä mikä OLI punakaarti, eipä ollut yllätys. Copypasta :D on housuissas.
Et sitten osaa edes spinnata. Melko avutonta tuo punakaartin setti tuollakin alalla.