JUURI NYT: Tere Sammallahti Iltalehdessä: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok) vaatii kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa Suomeen eli sosiaaliturvan rajaamista koskemaan vain Suomen kansalaisia.
Sammallahti sanoo tiedotteessaan olevansa erittäin huolestunut vieraskielisten yliedustuksesta toimeentulotuen saajista.
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muodostavat jo 29,5 prosenttia toimeentulotuen saajista, 25,7 prosenttia työmarkkinatuen saajista ja 20,3 prosenttia peruspäivärahan saajista ja että työmarkkinatuessa Espoossa ja Vantaalla osuus ylitti viime vuonna jo 50 prosenttia.
Kun vieraskielisten osuus koko väestöstä on noin 11 prosenttia, voidaan tilanne todeta täysin kestämättömäksi. Rajusti velkaantuvalla Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa eikä velvollisuutta maksaa ulkomaiden kansalaisille sosiaaliturvaa. Suomen on siirryttävä pikaisesti kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan EU-sopimusten sallimissa puitteissa, Sammallahti linjaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3079f853-3ab2-4c03-a448-791e5906b…
Kommentit (465)
Voit olla upporikas ulkomailla (siellä tilit) ja tulet tänne loisimaan sosiaaliturvalla kantasuomalaisten piikkiin. Ei tässä systeemissä ole mitään järkeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistänyt kieltämättä silmään aina miten näillä arab ja somppu miehillä on aina viimeisenpäälle merkkikledjut lapsia myöden, mutta Suomalaisilla köyhillä tyyliin kirppikseltä ostetut rikkinäiset vastteet.
Pistää vihaksi suorastaan 👿
Uli uli🦧olen persu
Mikä v.ttu sua vaivaa? Ainiin juuri se ja vasemmistolaisuus.
Tai sen puute. Ainiin onhan vassareilla se jakorasia Anna K.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole edes kaikissa Eu maissa samaa sosiaaliturvaa kaikille. Esim Espanjassa se on pitkälti asumisperusteinen, mm asumistukea saadakseen pitää olla siellä töissä 5 vuotta tai maan kansalainen jne.
Monissa muissa sama juttu vain Pohjoismaissa tilanne on erilainen. Tanskassa on kiristetty paljon ja pitää läpäistä kielitestit jne jotta saa täyden turvan.
Tanskassa pitää kotoutua yhteiskuntaan kolmen vuoden aikana maahan tulosta. Jos se ei onnistu, pois maasta. Sama meillekin!
Suomessa monet saavat ilmaiset tulkit vielä yli 10 v maassaolon jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistänyt kieltämättä silmään aina miten näillä arab ja somppu miehillä on aina viimeisenpäälle merkkikledjut lapsia myöden, mutta Suomalaisilla köyhillä tyyliin kirppikseltä ostetut rikkinäiset vastteet.
Pistää vihaksi suorastaan 👿
Uli uli🦧olen persu
Mikä v.ttu sua vaivaa? Ainiin juuri se ja vasemmistolaisuus.
Tai sen puute. Ainiin onhan vassareilla se jakorasia Anna K.
Persujen unelma...alaikäinen.

Vasemmiston unelma..hu,raamisen normalisointi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole edes kaikissa Eu maissa samaa sosiaaliturvaa kaikille. Esim Espanjassa se on pitkälti asumisperusteinen, mm asumistukea saadakseen pitää olla siellä töissä 5 vuotta tai maan kansalainen jne.
Monissa muissa sama juttu vain Pohjoismaissa tilanne on erilainen. Tanskassa on kiristetty paljon ja pitää läpäistä kielitestit jne jotta saa täyden turvan.
Tanskassa pitää kotoutua yhteiskuntaan kolmen vuoden aikana maahan tulosta. Jos se ei onnistu, pois maasta. Sama meillekin!
Persut ajoivat Tanskan mallia Suomeen mutta muut puolueet torppasivat sen. Ehkä Tere oli samaa mieltä kuin persut mutta oma puolue käski pitää suun kiinni.
Riikka on symppis tähän kävelevään ihmisperseeseen verrattuna. En panisi. M51
Jo riittää Oy Suomen Sosiaalitoimisto Ab!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole edes kaikissa Eu maissa samaa sosiaaliturvaa kaikille. Esim Espanjassa se on pitkälti asumisperusteinen, mm asumistukea saadakseen pitää olla siellä töissä 5 vuotta tai maan kansalainen jne.
Monissa muissa sama juttu vain Pohjoismaissa tilanne on erilainen. Tanskassa on kiristetty paljon ja pitää läpäistä kielitestit jne jotta saa täyden turvan.
Tanskassa pitää kotoutua yhteiskuntaan kolmen vuoden aikana maahan tulosta. Jos se ei onnistu, pois maasta. Sama meillekin!
Ja kuvittele, että Tanskassa on voimassa sosiaalidemokrattinen vähemmistöhallitus, joka saa tukea vasemmalta. On nämä meidän vasurit ihan sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei tutkita tulijoiden pankkitilejä ulkomailla? Esim ukrainalaisilla voi monilla olla hyvinkin paljon rahaa tilillä omistusssunnot jne kuitenkin saavat täydet tuet. Samoin monilla muilla, tilejä voi olla monia eri maiden pankeissa.
No miksi sinä et tutki?
Kelaa tarkoitin. Kun tukia haetaan.
Miten kela pääsee vieraan valtion pankin tileille?
Niin juuri.... tämä on vastaus kun ihmetellään miten joillain muualta tulleilla on kivat autot ja elämä sosiaalituilla. Tilillä voi olla paljonkin rahaa. Luulen että päättäjät jne tietävät tämän.
Työttömyyskorvauksiin ei vaikuta ihmisen omaisuus. Ainoastaan toimeentulotukeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistänyt kieltämättä silmään aina miten näillä arab ja somppu miehillä on aina viimeisenpäälle merkkikledjut lapsia myöden, mutta Suomalaisilla köyhillä tyyliin kirppikseltä ostetut rikkinäiset vastteet.
Pistää vihaksi suorastaan 👿
Uli uli🦧olen persu
Mikä v.ttu sua vaivaa? Ainiin juuri se ja vasemmistolaisuus.
Tai sen puute. Ainiin onhan vassareilla se jakorasia Anna K.
Persujen unelma...alaikäinen.
Kenen unelma tuo on:D:D huoras aikuisenakin.
Voi olla edessä mielenkiintoisia kohtaamisia ihmisten välillä. Voi olla että väkivalta lisääntyy.
Persut on esittäneet tätä jo vuosia sitten, mutta saivat aikaan vain kauhistuneita vastakommentteja. Mitenköhän nyt käy, kun esittäjänä on hienomman puolueen edustaja ?
Vain oikeistopopulisti ottaa maahan 100000 ukrainalaista ja yllättyy kun sosiaaliturvamenot nousevat vieraskielisten osalta. Noin tyhmät ihmiset tulisi poistaa. Ainakin politiikasta.
Jaamme rahaa ulkkareille ihan kuin me olisimme yksi maailman rikkaimmista maista. EMME OLE, joten tämä löpsö tukirahojen jako ulkkareille on lopetettava!
Tämän olisi pitänyt olla päivänselvää jo 30 vuotta sitten, mutta nyt on sitten "tosi rohkea" kun sanoo ääneen sen, mitä Halla-aho on toistellut jo yli 20 vuotta.
Persut olleet koko ajan oikeassa tässä. Vasemmistomedian faktojen tarkastus menee lähinnä komiikan puolelle ennakkoasenteellisuudessaan!
Ei pois vieraskielisiltä, vaan kansalaisuusperustaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Saavat toimeentulotukea ja tekevät pimeää duunia serkkujensa firmoissa. Suomeen on jo muodostunut omituisia sukuyhteisöjä kehitysmaista kuten bangaldeshista. Nämä myös ostavat ravintoloita käteisellä, koko porukka laittaa rahaa siihen ja saavat samalla itselleen työpaikan. Loput työpaikoista myydään työlupina.
Kuulostaa samalta, kuin briteissä siinä ulosottomiehet sarjassa. Järkiään tuo meininki siinä.
No täällä on tuo asiakaskunta vaan huomattavasti pienempi.
Maahanm..ton ylivoimaisesti negatiivisin vaikutus on se että se repii meitä suomalaisia kahtia ja toisiaan vastaan.