Voisitteko kuvailla dissosiaatiota?

No ei kannata kirjoittaa sellaisesta mistä ei ymmärrä tai tajua. Olen itsekin kirjoittanut tarinoita ja lukenut kirjoja . Kirjoita ennemmin sellaisesta minkä osaat kuvailla ja ymmärtää paremman. 

Mutta jos välttämättä haluat tietää niin sellainen ihminen saattaa käyttäytyä kuin dementikko, persoonallisuus voi muuttua ei yleensä dramaattisesti, mutta eri persoonilla saattaa olla eri muisti.

Esimerkiksi Norman Bates , psyko elokuussa hänellä oli dissosiatiivinen persoonallisuus häiriö. Mutta dissosiatiivisia häiriöitä on monenlaisia ja se on aina trauman seurausta. Jos oikeasti haluat kirjoittaa aiheesta kannattaa miettiä millainen trauma sillä henkilöllä on ja millainen dissosiaatio häiriö henkilölle siitä on kehittynyt, mutta itse suosittelen kuitenkin että joko vaihdat henkilön psykiatrisen statuksen johonkin ymmärrettävämpään tai sitten luet ja opiskelet . 

Tunnen yhden tapauksen jolla on ja silti todella todella vaikeaa nähdä hänessä yhtään mitään erikoista koska ei se aina näy päällepäin mitenkään 

Mulla disso tuntuu siltä kuin olisin puoliunessa koko ajan. Vähän kuin olisi herännyt päikkäreiltä hieman disorientoituneena aikaan ja paikkaan. Maailma tuntuu epätodelliselta ja sumuiselta. Olen myös kuvaillut ihmisille, että tunne on sellainen kuin olisi juuri säikähtänyt jotain pahasti ja sen säikähtämisen jälkeinen olotila on semmoinen hämmentynyt ja hutera. Jotkut kuvailevat tunnetta kuin katsoisi itseään ylhäältäpäin tai sivusta ollen "irrallaan" itsestään.

Vierailija kirjoitti:

No ei kannata kirjoittaa sellaisesta mistä ei ymmärrä tai tajua. Olen itsekin kirjoittanut tarinoita ja lukenut kirjoja . Kirjoita ennemmin sellaisesta minkä osaat kuvailla ja ymmärtää paremman. 

Mutta jos välttämättä haluat tietää niin sellainen ihminen saattaa käyttäytyä kuin dementikko, persoonallisuus voi muuttua ei yleensä dramaattisesti, mutta eri persoonilla saattaa olla eri muisti.

Esimerkiksi Norman Bates , psyko elokuussa hänellä oli dissosiatiivinen persoonallisuus häiriö. Mutta dissosiatiivisia häiriöitä on monenlaisia ja se on aina trauman seurausta. Jos oikeasti haluat kirjoittaa aiheesta kannattaa miettiä millainen trauma sillä henkilöllä on ja millainen dissosiaatio häiriö henkilölle siitä on kehittynyt, mutta itse suosittelen kuitenkin että joko vaihdat henkilön psykiatrisen statuksen johonkin ymmärrettävämpään tai sitten luet ja opiskelet . 

Tunnen yhden tapauksen jolla on ja silti todel

Ja ihmiset joilla on se ei todennäköisesti tule sinulle tänne kertomaan millaista se on, koska he eivät ole välttämättä aina tietoisia persoonan vaihtumisesta tai muista oireita jälkeen päin tai heillä ei ole sairauden tunnetta.

Lisäksi heillä on yleensä niin vahva trauma joka aiheuttaa oireita, että jo oireiden yrittäminen muistaa saattaa laukaista uuden dissosiaation, koska trauma on se joka sen aiheuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla disso tuntuu siltä kuin olisin puoliunessa koko ajan. Vähän kuin olisi herännyt päikkäreiltä hieman disorientoituneena aikaan ja paikkaan. Maailma tuntuu epätodelliselta ja sumuiselta. Olen myös kuvaillut ihmisille, että tunne on sellainen kuin olisi juuri säikähtänyt jotain pahasti ja sen säikähtämisen jälkeinen olotila on semmoinen hämmentynyt ja hutera. Jotkut kuvailevat tunnetta kuin katsoisi itseään ylhäältäpäin tai sivusta ollen "irrallaan" itsestään.

Tuollaisia oireita voi olla terveillä . Pelkästään tuo oire ei ole dissosiaatio häiriö . En siis sano etteikö sinulla olisi sitä sanon, vaan että saatat olla tietoinen vain tuosta oireesta. Läheiselläni on tämä ja hirveän vaikea ymmärtää välillä .  Siis sitä miten ei muista asioista mitä on kertonut ja tarinat saattaa muuttua .

Vasta aikuisiällä kun lapset lentäneet pesästä, aloin saada fläsbäkkejä lapsuudestani, asioita joita en muistanut olleenkaan. Tuo sinällään ei ole dissoa vaan se että olen väittänyt silmät kirkkaina etten ole esim koskaan osallistunut johonkin toimintaan tai itse tehnyt jotain.

Taustaa sen verran että minulla on traumalapsuus josta ylipäätään muistan todella vähän.

Disso: pää "räjähtää" ja kuulen enää vain sumeana ihmisten puhetta. Olen jähmettynyt vaikka voin liikkua esim sängyn alle tai nurkkaan piiloon. Aika ja paikka häipyy. Olen tajuton vaikka en ole. En ole läsnä. Aivot on shut down tilassa, ei ajatuksia ainakaan tietoisia ehkä jossain hyvässä paikassa.

Kun olen saanut koottua itseni, en muista mitä juuri tapahtui. En tiedä kauanko aikaa on kulunut.

Aikuisiällä ja ihan vasta pari kuukautta sitten, tapahtui itseäni järkyttänyt juttu jossa olen toiminut vastaavalla tavalla. Meni muutama viikko aikaa ja muistin/tajusin mitä oli tapahtunut.

Liian pahat asiat mitä en pysty käsittelemään aiheuttaa dissosiaation. Nykyään olen turvassa ja pystyn myöhemmin asioita käsittelemään vaan oli se järkytys huomata miten helposti reaktio käynnistyy. Yhtään en voi tietää miten paljon asioita on tapahtunut ja jää ikuisesti unholaan joka on pelkästään hyvä asia.

Tiedän menneisyydestä joidenkin ihmisten väittäneen minua valehtelijaksi kun ovat penänneet vastauksia jollekin asialle johon olen ollut osallinen. Nykyään tiedän sen olleen disso kun en muista ko asiasta mitään.

Ja kyseessä on aika harvinainen psykiatrinen häiriö AP kannattaisi valita se sairaus myös sen mukaan onko se sinun kirjan hahmo tarinassa se paha vai uhri vai joku muu sivu henkilö. Jos on esimerkiksi silminnäkijä rikoksessa erittäin tyypillistä olisi, että henkilö ei enään muistaisi jälkeenpäin juuri mitään tai vai vähän ja kiertelee ja välttelee koko aihetta.

Olen läsnä jossain ajassa, tilassa ja tilanteessa, mutta en ole lainkaan läsnä. Voin vain tuijottaa seinää ja olo on epätodellinen. Pystyn ehkä kommunikoimaan muille ihmisille ja vastailemaan kysymyksiin, mutta olen toisessa ulottuvuudessa. Tällaisessa tilassa välttelen tiettyjä toimintoja, jotta en loukkaisi itseäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vasta aikuisiällä kun lapset lentäneet pesästä, aloin saada fläsbäkkejä lapsuudestani, asioita joita en muistanut olleenkaan. Tuo sinällään ei ole dissoa vaan se että olen väittänyt silmät kirkkaina etten ole esim koskaan osallistunut johonkin toimintaan tai itse tehnyt jotain.

Taustaa sen verran että minulla on traumalapsuus josta ylipäätään muistan todella vähän.

Disso: pää "räjähtää" ja kuulen enää vain sumeana ihmisten puhetta. Olen jähmettynyt vaikka voin liikkua esim sängyn alle tai nurkkaan piiloon. Aika ja paikka häipyy. Olen tajuton vaikka en ole. En ole läsnä. Aivot on shut down tilassa, ei ajatuksia ainakaan tietoisia ehkä jossain hyvässä paikassa.

Kun olen saanut koottua itseni, en muista mitä juuri tapahtui. En tiedä kauanko aikaa on kulunut.

Aikuisiällä ja ihan vasta pari kuukautta sitten, tapahtui itseäni järkyttänyt juttu jossa olen toiminut vastaavalla tavalla. Meni muutama viikko a

Kiitos, kun kerroit tästä en ole ap, mutta siis läheisellä on tämä ja joskus oikeasti tuntuu, että hän ei vaan halua puhua ja tuntuu, että tahallaan valehtelee. Edes internetissä ei ole kunnolla tietoa läheisille miten suhtautua tai auttaa tai ymmärtää oireita paremmin.

Aina kun ei välttämättä muista tai itse ymmärrä milloin toinen dissisioi ja milloin ei. 

Vierailija kirjoitti:

Olen läsnä jossain ajassa, tilassa ja tilanteessa, mutta en ole lainkaan läsnä. Voin vain tuijottaa seinää ja olo on epätodellinen. Pystyn ehkä kommunikoimaan muille ihmisille ja vastailemaan kysymyksiin, mutta olen toisessa ulottuvuudessa. Tällaisessa tilassa välttelen tiettyjä toimintoja, jotta en loukkaisi itseäni. 

Samaan erikoiseen tilaan saatan päästä soittaessani musiikkia tai urheilusuorituksen aikana. En ole enää tietoinen itsestäni, vaan olenkin yhtä kuin musiikki tai yhtä kuin se liikunnallinen suoritus. Ayrton Senna ajoi joskus päin seinää F1-kisan aikana, kun oli ensin ajanut monta kierrosta vauhdin hurmassa tässä tilassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla disso tuntuu siltä kuin olisin puoliunessa koko ajan. Vähän kuin olisi herännyt päikkäreiltä hieman disorientoituneena aikaan ja paikkaan. Maailma tuntuu epätodelliselta ja sumuiselta. Olen myös kuvaillut ihmisille, että tunne on sellainen kuin olisi juuri säikähtänyt jotain pahasti ja sen säikähtämisen jälkeinen olotila on semmoinen hämmentynyt ja hutera. Jotkut kuvailevat tunnetta kuin katsoisi itseään ylhäältäpäin tai sivusta ollen "irrallaan" itsestään.

Tuollaisia oireita voi olla terveillä . Pelkästään tuo oire ei ole dissosiaatio häiriö . En siis sano etteikö sinulla olisi sitä sanon, vaan että saatat olla tietoinen vain tuosta oireesta. Läheiselläni on tämä ja hirveän vaikea ymmärtää välillä .  Siis sitä miten ei muista asioista mitä on kertonut ja tarinat saattaa muuttua .

Joo, varmasti on terveilläkin. Itselläni tämä on kroonista, 24/7 ja jatkunut useamman vuoden (alkoi kun koin erittäin vakavan traumaattisen tapahtuman). Olen pahoillani läheisesi puolesta, ja olet oikeassa, tämä on todella hankala asia ulkopuolisen ymmärtää. Itse olen onneksi päässyt avun piiriin ja aloittamassa traumaterapian josta toivottavasti auttaa myös näihin dissiosiaatio-oireisiin koska dissohan on mielen tapa suojella ihmistä liian suurilta tunteilta.

Vierailija kirjoitti:

Olen läsnä jossain ajassa, tilassa ja tilanteessa, mutta en ole lainkaan läsnä. Voin vain tuijottaa seinää ja olo on epätodellinen. Pystyn ehkä kommunikoimaan muille ihmisille ja vastailemaan kysymyksiin, mutta olen toisessa ulottuvuudessa. Tällaisessa tilassa välttelen tiettyjä toimintoja, jotta en loukkaisi itseäni. 

Tätä lukiessa tulee mieleen, miksei ole mitään vertaistukea ryhmää mielenterveys sairauden läheisille ja omaisille sekä sairaille itselleen.

Tai sitten on, mutta en tiedä siitä. Huumeiden käyttäjille ja heidän läheisille on olemassa vertaistukea, syöpä ja muisti sairaus on myös.

Mutta mielenterveys häiriöt vaikuttaa Suomessa todella laajasti ja läheisten on todella vaikea olla tukena ja ymmärtää, koska monesti sairas itse ei välttämättä pysty kertomaan tunteista ja oireista ja siitä mitä hän haluaisi ja internetissä on vain suppeasti tietoa .

Myös läheisten pitäisi saada enemmän tietoa , jotta voisi tukea ja ymmärtää.

Ei ihme että Suomessa moni tuntee jäävänsä ilman apua ja ymmärrystä , kun hoito polusta jätetään läheiset pelkän Wikipedian varaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla disso tuntuu siltä kuin olisin puoliunessa koko ajan. Vähän kuin olisi herännyt päikkäreiltä hieman disorientoituneena aikaan ja paikkaan. Maailma tuntuu epätodelliselta ja sumuiselta. Olen myös kuvaillut ihmisille, että tunne on sellainen kuin olisi juuri säikähtänyt jotain pahasti ja sen säikähtämisen jälkeinen olotila on semmoinen hämmentynyt ja hutera. Jotkut kuvailevat tunnetta kuin katsoisi itseään ylhäältäpäin tai sivusta ollen "irrallaan" itsestään.

Tuollaisia oireita voi olla terveillä . Pelkästään tuo oire ei ole dissosiaatio häiriö . En siis sano etteikö sinulla olisi sitä sanon, vaan että saatat olla tietoinen vain tuosta oireesta. Läheiselläni on tämä ja hirveän vaikea ymmärtää välillä .  Siis sitä miten ei muista asioista mitä on kertonut ja tarinat saattaa muuttua .

Mä toivon, että saat apua siitä . Kaikkea hyvää sulle

Joskus kun olen pahassa tilanteessa, paikalle tulee toinen ihminen , joka alkaa suojella tai auttaa minua yleensä menestyksekkäästi, jos ei ole lapsiosa. Muistini saattaa katketa ja herään myöhemmin, jostain tietämättä mitä on tapahtunut. Tai katselen miten hahmo hoitaa tilannetta kauempana ja olenkin äkkiä itse siinä hänen paikallaan. Mutten ole täysin oma itseni vaan tämä toinen ohjailee ja neuvoo ja esim. Parantaa fyysistä tai kongitiivista suoritusta.

Olin kerran terapiassa ja säikähdin ulkoa tulevaa kolausta niin terapeutti mietti oliko dissosiaatiota. 😂 Olen lapsesta asti ollut "helposti säikähtävä". 😁

#5 jatkaa

Tilannetta kuvaa aika hyvin biisi Blaablaa (en kuule sanaakaan) Lauri Tähkän sovitus

" Paan täysille luureihin

Sen laulun, jonka voima vie mut mukanaan

Moi teille kaikille

Senkun huutelette

Harmi, kun en kuule sanaakaan (blaa blaa blaa) Blaa blaa blaa Blaa blaa blaa Senkun huutelette

Harmi, kun en kuule sanaakaan"

Ainoa vaan etten tarvitse kuulokkeita. Pystyn blokkaamaan ulkomaailman kun se uhkaa minua. Tuo aiemmin (#5) kuvaama oli milloin kaikki tuli liian nopeasti. Voin myös katsella itseäni ns kaukaa.

#8 Pahoillani läheisesi puolesta. Kun huomaat ettei hän muista ja/tai välttelee puhumista, on turha sitä kaivella enempää koska disso on jo päällä eikä hän tosiaan muista mitään edelleenkään ja aiheutat kysymyksilläsi vain kärsimystä.

En ole asiantuntija, en tiedä mistä apua. Tai noh, oikeastaan tiedän vaan en pysty #8 luottamaan suhun niin paljon että kertoisin. Koska voit aiheuttaa tiedolla lisää pahaa kanssakulkijalleni.

Jep. Mulla narsistiäiti. Kaikkea voi puhua vaan annas olla kun ovi sulkeutuu... ...

Tuo Norman Bates vertaus. Koskaan ajatellut. Tosin en ole katsonut elokuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran terapiassa ja säikähdin ulkoa tulevaa kolausta niin terapeutti mietti oliko dissosiaatiota. 😂 Olen lapsesta asti ollut "helposti säikähtävä". 😁

😂😂

Tämä on valtamedian propagandaa. Venäjä olisi iskenyt sinne jo ajat sitte.

Joskus nuorempana oli dissosiaatiota. Elin osittain mielikuvitus maailman kautta. Siinä oli myös mielikuvitus kavereita ja hahmoja. Tiesin siis, ettei ne oleet oikeita. Oli oikea reali elämä ja sitten mielikuvitus elämä. Joskus tuli sellaista, että puhuin yksin ollessa ikään kuin toiselle henkilölle. Se saattoi olla joku jonka kaveri olisi halunnut olla, kiusaaja tai jokin aikuinen ihminen. Myöhemmin mielikuvitus maailma hälveni, jonka jälkeen tuli välillä ahdistusta, epätodellista oloa ja kokemusta, että olisi ikäistään nuorempi. Menin ikään kuin lapsen tasolle jossakin tilanteessa. Jokin kehon osa näytti oudolta, peilikuva näytti oudolta ja tuntui kuin jotkin lihakset eivät liikkuisi normaalisti eikä saa voimaa.