Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden vanhemmat riitelivät. Miten suhtaudutte siihen nykyisin?
05.09.2025 |
Siis vaivaako se teitä vai onko täysin samantekevää?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä ärsyttää miten moni lomamatka ja joulu meni pilalle riitelyn takia ja tunnelma lässähti monesta kivasta hetkestä.
En nyt katkeruudeksi kutsuisi mutta jotain jäi hampaankoloon.
Niin pilasivatko lapsuuden aivottomalla rähinällään, sekö nyt oli kysymys?
Kyllä pilasivat.
Lähinnä vaivaa se kun äiti yrittää syöttää valheita kuinka meidän lasten lapsuus oli helppoa ja mukavaa. Luulee, että lapsi on aivoton ja ei muista mitään. Riitelivät ja mököttivät lähes joka päivä. Isäni lähti sitten ovesta ja äiti jäi itkemään. Monesti oli poissa viikonkin. Sitten kun tuli takaisin, niin sama toistui. Tätä siihen asti kun muutin pois. Siis tietenkin se jatkui senkin jälkeen, mutta en vaan enää tiennyt näistä juurikaan. Kävin todella harvoin kotona. He ovat äidin mielestä täydellinen pariskunta ja hän loukkaantuu aina kun me lapset emme muista heitä hääpäivänä.
En jaksa sitä yhtään. Eivät siis tapelleet fyysisesti, mutta huutoa, mykkäkoulua, painostavaa ilmapiiriä. Käyn kyllä nykyisinkin vanhemmillani, mutta jos ilmapiiri on veitsellä leikattava, niin lähden heti. Välimatkaa vain muutama kilometri, joten ei tarvitse ikinä yöpyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä kysymystä. Vanhempani riitelivät kännissä, tappelivat myös ja äidillä oli hengenlähtö usein lähellä. Suurella ymmärtämättömyydellä suhtaudun. Mitä helevettiä ovat ajatelleet pusertaessaan lapsia maailmaan siihen parisuhteeseen. Ihan kiva olla elossa, mutta en kyllä pysty ymmärtämään miksi minut on edes laitettu alulle. En pysty tavoittamaan sitä ajatusta heidän toimintansa takana.
Sinähån ymmärsit kysymyksen ihan täysin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä vaivaa se kun äiti yrittää syöttää valheita kuinka meidän lasten lapsuus oli helppoa ja mukavaa. Luulee, että lapsi on aivoton ja ei muista mitään. Riitelivät ja mököttivät lähes joka päivä. Isäni lähti sitten ovesta ja äiti jäi itkemään. Monesti oli poissa viikonkin. Sitten kun tuli takaisin, niin sama toistui. Tätä siihen asti kun muutin pois. Siis tietenkin se jatkui senkin jälkeen, mutta en vaan enää tiennyt näistä juurikaan. Kävin todella harvoin kotona. He ovat äidin mielestä täydellinen pariskunta ja hän loukkaantuu aina kun me lapset emme muista heitä hääpäivänä.
Onko äitisi hullu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se riitely siihen loppunut, kun muutin kotoa. Monilla se tuntuu jatkuvan koko elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä vaivaa se kun äiti yrittää syöttää valheita kuinka meidän lasten lapsuus oli helppoa ja mukavaa. Luulee, että lapsi on aivoton ja ei muista mitään. Riitelivät ja mököttivät lähes joka päivä. Isäni lähti sitten ovesta ja äiti jäi itkemään. Monesti oli poissa viikonkin. Sitten kun tuli takaisin, niin sama toistui. Tätä siihen asti kun muutin pois. Siis tietenkin se jatkui senkin jälkeen, mutta en vaan enää tiennyt näistä juurikaan. Kävin todella harvoin kotona. He ovat äidin mielestä täydellinen pariskunta ja hän loukkaantuu aina kun me lapset emme muista heitä hääpäivänä.
Onko äitisi hullu?
Narsistiksi olen arvellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat alkoivat riitelemään, eräs juhannuspäivä: olitiin isän liiton mökillä, alkoholia siellä käyttivät, muttei kellään mitään riitaa. Meidän piti lähteä kesken juhannuksen kotiin, koska molemmilla aamulla töihinlähtö. Kotiinpäästyä alkoi se riitely, ihan jonninijoutavasta asiasta. Pahimmalta tuntui se, mitä kumpi päästi suustaan (ikää mulla 9-10v.).
Myöhemmin sitten käsitin, että rakkaus oli loppunut (isällä sivusuhde eikä halunnut enää sitä "charadea"). Sitten (myöhemmin) kun käsitin sen, niin annoin hänelle anteeksi - jos kaksi ihmistä ei tule enää toimeen keskenään, niin mitä järkeä on jatkaa? (olin kuulemma lapsena itkenyt äidille, et minunko vika se oli? - Äiti siihen: ei, ei ole sinussa mitään vikaa.).
Isä sitten myöhemmin, melkein kuolinvuoteellaan, sanoi, et hän teki väärin, kun jätti minut ja äidin: Ei ollut sinussa mitään vikaa. .... Isältä pääsi kyynel silmäkulmasta; nyyhkäisin itsekin ja tartuin/nykäisin häntä olkapäästä (en sanonut sanaakaan)..
- m60v
Minun vanhempani saivat riidan aikaiseksi ihan käsittämättömistä pikkujutuista ja pilasivat sillä monet tilanteet. Ei vain riitelyllä vaan siitä seuraavalla aggression ilmaisulla. En muistele hyvällä. Ihan älytöntä että aikuisilla voi tunne- ja muut taidot olla sitä tasoa ja sillä sitten tieten pilataan lasten lapsuusmuistot, sosiaaliset ja tunnetaidot ja koko perusturvallisuuden tunne. Sama meno jatkunut läpi elämän. Nyt aikuisena en ole enää tekemisissä, joku viesti ehkä joskus, minulle riitti, ei kiinnosta enää.
En oikein ymmärrä kysymystä. Vanhempani riitelivät kännissä, tappelivat myös ja äidillä oli hengenlähtö usein lähellä. Suurella ymmärtämättömyydellä suhtaudun. Mitä helevettiä ovat ajatelleet pusertaessaan lapsia maailmaan siihen parisuhteeseen. Ihan kiva olla elossa, mutta en kyllä pysty ymmärtämään miksi minut on edes laitettu alulle. En pysty tavoittamaan sitä ajatusta heidän toimintansa takana.