Kotiseutukaipuu vaivaa
Epärealistinen ajatus muuttaa lapsuudenkodin maisemiin takaisin, mutta tunnetasolla kaipaan sinne. Vuosikausien jälkeen.
Taannoin vierailin siellä. Missään ei taivas kaarru niin vapauttavalla tavalla, missään ei luonto tuoksu juuri siltä samalta, tietyt kukat, kasvit, missään ei ole niin rauhoittavan kaunista kuin siellä, vaikka maailmalla olen monet upeat paikat reissannut. Ja kauneutta näen miltei kaikkialla. Kai sitä paikkaa on verissä, niinkuin onkin. Pystyyhän ihmisen kehosta määrittämään missä on elänyt.
Ehkä joskus vielä ympyrä sulkeutuu ja sinne palaan mistä kerran lähdin.
Kommentit (8)
Voinko muuttaa sinne kanssasi? Olen todellinen stadilainen ja inhoan tätä stadia nykyään. Ikää on sen verran että yksin en minnekään oikein voi lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on epärealistinen? Jos sieltä saa asunnon ym. tarvittavat, niin sinne sitten vain.
Epärealistinen se on varmaan ainakin siinä suhteessa, että jos sinne muutat, olet pettynyt, kun "Eihän se enää ole sama kuin silloin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on epärealistinen? Jos sieltä saa asunnon ym. tarvittavat, niin sinne sitten vain.
Epärealistinen se on varmaan ainakin siinä suhteessa, että jos sinne muutat, olet pettynyt, kun "Eihän se enää ole sama kuin silloin".
Minäkin muistelen joskus lapsuuden kotiseutuani. Onneksi katsoin netistä kuvia sieltä; autioitunut kylä, ei enää mitään palveluita. Entisellä koululla asuu kesäisin aasialaisia marjanpoimijoita. Päätin säilyttää vain kauniit muistot ja vanhat valokuvat, en enää halua käydä siellä.
Minä kyllä käyn siellä toisinaan. Paikka on edelleen ihana. Sama tuoksu, kyläteiden ja maalaismaisemien idylli, melkein kuin kello kävisi siellä hitaammin. ap
Minua vaivaa joskus kotiseutunostalgia. Se katoaa kummasti kun käyn katsomassa autioituneita taloja ja ränsistynyttä kylää, joka oli ennen elinvoimainen. Muistoissa kaikki on hyvin.
Miksi se on epärealistinen? Jos sieltä saa asunnon ym. tarvittavat, niin sinne sitten vain.