Faktoja ulkomaalaistaustaisten naisten työllisyydestä
Yhä useampi ulkomailla syntynyt nainen käy töissä
Miesten lisäksi myös ulkomailla syntyneiden naisten työllisyysaste kasvaa, ja se on kasvanut usean vuoden ajan. Vielä vuonna 2016 kaikista 2064-vuotiaista ulkomailla syntyneistä naisista vain runsas puolet (53 prosenttia) oli töissä. Vuonna 2022 luku oli noussut jo 68 prosenttiin. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuosittaisesta työvoimatutkimus-tilastosta.
Perinteisesti kaikkien ulkomailla syntyneiden työllisyysaste on ollut alhaisempi kuin suomalaistaustaisten, mikä johtuu naisten heikosta työllistymisestä. Monet maahan muuttaneet naiset ovat perheen perustamisiässä, ja he ovat jääneet kotiin hoitamaan lapsia. Osa on tullutkin maahan perhesyiden vuoksi.
Naisten kasvanut työllisyysaste tarkoittaa sitä, että yhä useampi ulkomailla syntynyt nainen on löytänyt työmahdollisuuksia Suomesta ja päässyt mukaan työmarkkinoille. Kaikista ulkomaalaistaustaisista työllisistä 57 prosenttia oli miehiä ja 43 prosenttia naisia.
Suomi ei ole enää Suomi, kun väestöstä erittäin suuri osa ja myöhemmin enemmistö on jotain ihan muita kansallisuuksia. Koko yhteiskunta ja kulttuuri muuttuu aivan toisenlaiseksi.