Minulla ei ole yhtään ystävää.

Opin just vkonloppuna, että noin joka neljäs aikuinen (minä mukaanlukien) sanoo, ettei ole ystäviä. Et ole yksin :-)

Niitä saa helpommin kun menee itse puolitiehen vastaan

Minä olin ennen yksinäinen mutta lasten myötä ystäväpiiri kasvoi kummasti kun kävin ahkerasti lapsen kanssa "vertaisryhmäpaikoissa".

Olen vielä varsin ujo luonteeltani mutta muutaman kerran jälkeen uskaltauduin yleensä ottamaan osaa keskusteluihin ja lopulta tuli jopa ystävyyssuhteitakin.

missä olisi saman henkisiä ihmisiä, josta voisi tulla ystävä tai vaikka kaveri taikka tuttu. Kukaan ei tule kotoa hakemaan joten hakeudu harrastuksiin, äiti-lapsi ryhmiin, yhdistystoimintaan jne. Ole aktiivinen aloita keskustelu vaikka ihan niitä näitä jutellen leikkipuistossa tai jossain muualla. Yritä olla perus positiivinen, se yleensä herättää enemmän mukavaa keskustelua.

Käyn kyllä puistossa ja juttelen ihmisten kanssa jonkin verran, mutta se on sellaista small talkia. Lisäksi puistossa on paljon 'porukoita', joihin on vaikea päästä sisälle. En enää ede käy puistossa joka päivä kun lapsi on osa-aikahoidossa ja teen kotona töitä.

Minä olin ennen yksinäinen mutta lasten myötä ystäväpiiri kasvoi kummasti kun kävin ahkerasti lapsen kanssa "vertaisryhmäpaikoissa".

Olen vielä varsin ujo luonteeltani mutta muutaman kerran jälkeen uskaltauduin yleensä ottamaan osaa keskusteluihin ja lopulta tuli jopa ystävyyssuhteitakin.

Ne loppuvat pian määrätyn ikävaiheen/kiinnostuksen kohteen mentyä ohi esim. jompikumpi menee töihin. Kyllä ilman ystäviäkin pärjää, tai ainakaan minä en ole huomannut että mitä ilman olen "jäänyt" :-)) Toki minulla on kavereita ja tuttavia joita tapaan silloin tällöin ja minun paras ja ainoa ystäväni on puolisoni.

Aloita joku harrastus. Ja vielä toinen yhdessä lapsesi kanssa. Harrastuksissa tapaa samoja kiinnostuksenkohteita jakavia ihmisiä, ja heitä näkee säännöllisesti mukavan yhdessä olon merkeissä...Siitä sitä sitten voi vaikka tanssitunnin jälkeen pukuhuoneessa rupattelusta siirtyä ehdottamaan yhteistä kahvihetkeä treenin jälkeen jne. Lapsen kanssa jossain taaperoharrastuksessa taas tapaa muita pienten lasten äitejä, joille voi ehdottaa puistoilua tai päiväkyläilyjä, kun on ensin harrastuksen puitteissa hieman tutustuttu.



Et ilmeisesti ollut töissä opintojen ja vanhempainvapaan välissä? Jossain vaiheessa varmaan kuitenkin lapsi menee hoitoon ja sinä rantaudut työelämään; sitten saat varmasti myös työkavereita.

Entä kontaktit miehesi kautta? Eikö teillä ole yhteisiä ystäväparsikuntia, joiden luona vierailisitte?



Ja ainahan voi myös kokeilla suoraa lähestymistapaa. ETSI ystäviä etsimällä. Et ole ainoa yksinäinen aikuinen tai pienen lapsen äiti. Pistä ilmo vaikka vauva-lehden "etsin ystävää"-palstalle tai vastaa itse jonkun ilmoon.



Ei sun ovikelloa kukaan tule pimputtamaan ja seuraansa tarjoa,jollet koskaan missään käy ja ota ihmisiin kontaktia.

Minä olin ennen yksinäinen mutta lasten myötä ystäväpiiri kasvoi kummasti kun kävin ahkerasti lapsen kanssa "vertaisryhmäpaikoissa".

Olen vielä varsin ujo luonteeltani mutta muutaman kerran jälkeen uskaltauduin yleensä ottamaan osaa keskusteluihin ja lopulta tuli jopa ystävyyssuhteitakin.

Ne loppuvat pian määrätyn ikävaiheen/kiinnostuksen kohteen mentyä ohi esim. jompikumpi menee töihin. Kyllä ilman ystäviäkin pärjää, tai ainakaan minä en ole huomannut että mitä ilman olen "jäänyt" :-)) Toki minulla on kavereita ja tuttavia joita tapaan silloin tällöin ja minun paras ja ainoa ystäväni on puolisoni.

kun menin tekemään lapsen kesken opiskeluiden, enkä enää sitten liikuskellutkaan samoissa ympyröissä opiskelukavereiden tai muiden omanikäisten kanssa. Löysin muista äiti-ihmisistä kyllä seuraa silloin, kun olin kotona, mutta nyt kun kaikki ovat palanneet työelämään, ei niin pidetä enää yhtä. Mun tänhetkisessä työpaikassa ei tunnu olevan ketään "tutustumisenarvoista" ts. osapuilleen ikäistäni, jolla olisi samanlaiset kiinnostuksenkohteet.

Itse olen saanut ystäviä eri elämänvaiheissa, ja tottahan on, että heihin tutustuu helpoiten juuri siinä samassa elämänvaiheessa. Jos ystävyys on kuitenkin alkanut ja muuttunut nimenomaan ystävyydeksi, ei suhde lopu siihen, ettei enää olla täsmälleen samassa elmäntilanteessa.



Vanhimmat ystäväni ovat ala-aste ja koulukavereita 25 vuoden takaa. Sitten opiskeluajoilta yliopistosta jäin käteen muutama uusi tosiystävä. Vauvan kanssa kotona vietystä ajasta jäi pari puistotuttavuudesta alkanutta ystävää ja nyt olen työelämässäni saanut uusia ystäviä.



Jos sinun ystävyyssuhteesi eivät kestä elämänmuutoksia, ei kyse ystävyydestä varmaan ole ollutkaan, vaan vertaistuttavuudesta. En minäkään koko lukioaikaisen luokkani kanssa yhteydessä näin kolmekymppisenä ole, vaikka silloin kakki luokkakavereita oltiinkin. Enkä liioin tapaa kaikkia niitä äitejä, joiden kanssa puistossa rupateltiin vauvojen kanssa. Ne, joista tuli ystäviä, ovat kuitenkin sitä edelleen.

Muutama ihminen, joita olen vuosia pitänyt ystävinä, ovat näyttäneet todellisen luonteensa. Ensimmäistä kertaa elämässä olisin tarvinnut tukea, olkapäätä ja kuuntelevaa korvaa niin ketään ei kiinnostanut. Nyt olen päässyt tilanteen yli ja huomaan, että välit näihin "ystäviin" eivät enää ole ennallaan.



Surullista :(

Olen tehnyt havaintoni omien kokemusteni kautta ja niihin sisällytän myös keskustelut tuttavieni kanssa. Ja juurihan kirjoitin, että en ns. ystäviä kaipaa, yksi riittää :-)) Kiva että sinulla on vielä lapsuusaikaisia ystäviä, minulla vastaavat ovat yhä tuttavia joiden kanssa olemme tekemisissä silloin tällöin.

Minä olin ennen yksinäinen mutta lasten myötä ystäväpiiri kasvoi kummasti kun kävin ahkerasti lapsen kanssa "vertaisryhmäpaikoissa".

Olen vielä varsin ujo luonteeltani mutta muutaman kerran jälkeen uskaltauduin yleensä ottamaan osaa keskusteluihin ja lopulta tuli jopa ystävyyssuhteitakin.

Ne loppuvat pian määrätyn ikävaiheen/kiinnostuksen kohteen mentyä ohi esim. jompikumpi menee töihin. Kyllä ilman ystäviäkin pärjää, tai ainakaan minä en ole huomannut että mitä ilman olen "jäänyt" :-)) Toki minulla on kavereita ja tuttavia joita tapaan silloin tällöin ja minun paras ja ainoa ystäväni on puolisoni.