Lue keskustelun säännöt.
Millaista rakkautta parisuhteessa tulisi mielestänne tuntea?
06.04.2007 |
Haluaisin kuulla mielipiteitänne siitä, millaista rakkauden tulisi mielestänne olla parisuhteessa? Tunnetteko vuosienkin yhdessäolon jälkeen " sukat pyörii jaloissa" -rakkautta miestänne kohtaan vai onko rakkaus jotenkin arkisempaa? Vai jotain ihan muuta?
Itselläni tilanne on siis sellainen, että olemme eronneet avomieheni kanssa muutama vuosi sitten. Olimme yhdessä ennen eroa muutaman vuoden ja mielestämme meillä oli hyvä ja tasapainoinen parisuhde. Avomieheni halusi kuitenkin erota, koska hän halusi itsekseen pohtia sitä, mitä hän elämältään haluaa. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja olemme olleet koko ajan tiiviisti tekemisissä toistemme kanssa. Aina välillä olemme pohtineet yhteenpaluuta, mutta lopulliseen päätökseen asiasta emme ole vielä päässeet.
Jotenkin tuntuu, että emme ole osanneet jatkaa elämäämme omillamme. Tavallaan tunnemme olevamme yhä toisillemme tilivelvollisia tekemisistämme ym.. Olemmekin usein pohtineet sitä, että olemmeko vain niin tottuneita toisiimme ettemme vain osaa elää ilman toisiamme. Aluksi olimme molemmat sitä mieltä, että tällainen tottumus olisi pahasta mutta nykyään olemme kallistumassa siihen, että ehkä se onkin vain hyvä asia. Ehkäpä juuri tottumus toiseen voisi esimerkiksi pitää parisuhteen koossa myös huonoina aikoina.
Toisaalta silti tuntuu, että riittääkö pelkkä tottumus vai pitäisikö tunteen olla jotenkin kokonaisvaltaisempaa. Olisi mukavaa kuulla teidän kokemuksianne " rakkauden laadusta" . Ehkäpä niiden avulla saisin selvitettyä hieman omaa mielipidettäni sekä omia tunteitani ja erityisesti sitä, että olisiko uudelleen yrittäminen enää järkevää.
Kommentit (6)
Oikea rakkaus on sitä, että haluaa riidellä, tylsistyä, v-ttuuntua ja kokea kaikki elämän kriisihetketkin (tietysti niiden hyvien hetkien lisäksi) juuri sen tietyn ihmisen kanssa, ei kenenkään muun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta mielellään myös romanttista/eroottista rakkautta.
Meillä on miehen kanssa välillä hyvinkin romanttista ja sukat pyörii jalassa vielä vuosien jälkeenkin. Välillä taas tasaisempaa ja tylsempää.
Kuitenkin mun mielestä on tärkeää että sitä eroottistakin kemiaa löytyy.
En usko että jaksaisin elää sellaisessa liitossa jossa olisi vain sitä arkirakkautta.
Mieheni paras ystäväni, kuin parhaat, kuluneet farkut, jotka istuvat täydellisesti. Niitä ei voi heittäää pois, vaikka polvissa on jo melkein reiät. En missään nimessä jaksaisi alku huumaa vaan kaipaan muutakin elämää. Omia harrastuksia ja ystäviä. Ravintoloissa emme käy yksin eikä paljon yhdessäkään, ne eivät kiinnosta. Me vaan kuulutaan yhteen ja toisillemme. Saamme kyllä sukatkin pyörimään ja saatamme olla toisistamme vähän mustasukkaisiakin. Onneksi pyrimme välttämään sellaista, hyvässä suhteessa ei halua toiselle pahaa mieltä turhaan. Teemme useimmat asiat yhdessä ja puhumme tekemisistämme paljon toistemme kanssa. Vaikea selittää.
Kiitos oikein paljon teille, jotka ovat jo vastanneet! Hauska kuulla, että tällainen tilanne voisi olla jollekin ihanteellinen :) Itsestäni tämä ei kuitenkaan tunnu ihanteelliselta, sillä elämä tuntuu vain jumittavan paikallaan. Sen vuoksi olenkin sitä mieltä, että jonkinlainen ratkaisu olisi tehtävä.
Jotenkin vastauksenne saivat minut ajattelemaan, että miksemme voisi yrittää vielä kerran. Tunnemme kuitenkin yhteenkuuluvuutta ja kumppanuutta ja lisäksi meillä on näin " erossakin" suhteellisen vilkas seksielämä eli tunnemme myös fyysistä kiintymystä. Lisäksi ero on kasvattanut meitä molempia ja olemme mm. oppineet huomioimaan toisiamme enemmän. Kuitenkin jostain syystä yhteen palaaminen tuntuu pelottavalta ajatukselta. Toisaalta lopullinen eroaminen kyllä pelottaisi vielä enemmän..
naimisissa ja meillä on kaksi lasta.
Ja edelleen " kihelmöi" kun ajattelen miestäni. Rakkaus on monipuolista, välillä kun oikein on huono päivä niin ottaa aivoon todella mutta viimeistään nukkumaan mennessä tulee jo fyysisesti huono olo jos ei saa sovittua. Rakkaus on sitä että pahimmissa kuvitelmissa jos joutuisi elämään ilman miestä alkaa pelottaa, tuntuu ettei sellaisesta pääsisi yli. Rakkaus on arkea ja juhlaa, molempia tasapuolisesti. Juhlaa voi olla myös arki.
Rakkaus on yhteisiä unelmia ja tavoitteita. Ja erimielisyyksiä ja omaa aikaa. Ja sitä että odottaa toista kotiin. Ja sitä että voi 100% luottaa. Ja sitä että käpertyy viereen peiton alle.
Ja sitä että voi sanoa että rakastaa ja on välillä myös RAKASTUNUT!!
Elän parisuhteessa jossa on keskinäistä arvostusta, mutta ei juuri muuta. Se mitä tähän suhteeseen kaipaan (että pitäisin sitä elinkelpoisena) on jonkinlainen kumppanuuden tunne ja myös " fyysinen kiintymys" eli suomeksi seksielämä. Oikeastaan ap:n tilanne tuntuu ihanteelliselta meille: tuntuisi upealta, että voisimme elää ystävinä, mutta meidän ei tarvitsisi elää yhdessä. Meillä on lapsia, se tekee erosta puhumisen vaikeaksi.