HS: Perussuomalaisten Jenna Simula junaili omistamalleen ampumaradalle satojen tonnien tuet eikä halua niitä leikattavan
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011425222.html
Eduskunnan joululahjarahoja ei saa leikata, koska hänen omistama yhtiö saa niistä ilmaista tuloa.
Simulan mukaan kaikki muut leikkaukset ovat olleet pakollisia ja tarpeellisia (jotta hän saa enemmän).
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
AP ei tiedä mistä puhuu tai valehtelee tarkoituksella.
Ruutikankaan ampumaurheilukeskus on Oulun kaupungin ja lähikuntien/-kaupunkien yhteisesti omistama. Ei minkään yksityishenkilön.
Alueella harjoittelevat säännöllisesti paitsi Suomen Ampumaurheiluliiton jäsenseurat (radan toimintaa koordinoi Oulun ampumaurheilukeskus ry), Pohjois-Suomen reserviläisyhdistykset, viranomaiset sekä myös metsästysseurat.
Ruutikangas on Suomen suurin ja nykyaikaisin ulkoampumarata-alue, ja alueen tasosta kertoo mm se että viime vuonna Ruutikankaalla järjestettiin toiminnallisen ammunnan olympialaisiin verrattavissa oleva IPSC Rifle World Shoot. Kyse ei ole mistään hiekkakuopasta metsän keskellä.
Eduskunnan ns joululahjarahat taas ovat nimensä mukaisesti loppuvuodesta jaettavia avustuksia kansanedustajille ja heidän äänestäjilleen tärkeiden mm infrastruktuurin, urheilu- ja liikunta jne hankkeisiin. Ampumaratoja on
T. persu paniikissa
Vierailija kirjoitti:
Normi rötöspersu.
Miten eroaa demarin toiminnasta?
Hetkinen.
Mihin nämä joululahjarahaa tarvitsevat?
Nämähän ovat yhteiskunnan eliittiä muutenkin.
Ja ne ovat meidän maksamiamme verorahoja. Tuskin monikaan haluaa tehdä työtä jotta tämä rikas eliitti saa satoja tonneja maksavia lahjoja
Köyhimmillä Suomessa ei ole varaa edes ostaa joulukuusta itsensä ja lastensa iloksi
Parempi idea jakaa nämä rahat niin, että hankitaan köyhille joulukuuset ja joululahjoja.
Miettikää vähän miten kylmää ja itsekästä porukkaa nuo ovat.
Siltarumpupolitiikassa ei ole mitään uutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ketään ei leikkaukset tai valtiontalous kiinnosta, ainoastaan se että leikkaajan omat hillotolpat eivät vaarannu
Vihervasurit ovat ajaneet alas ison osan ampumaradoista,niille saattaa tulla vielä lisätarvettakin,sillä harjoittelu tekee mestarin. ja mestareille taas voi olla tarvetta.
Noilla marginaaliryhmien käyttämillä radoilla ei ole mitään käytännön merkitystä maanpuolustuksen kannalta.
Ei pidä paikkaansa.
Suomen puolustusvoimat ovat reserviläisarmeija, ja sotilaan tärkeimmän yksittäisen taidon eli ampumataidon ylläpitämisessä ampumaurheilu- ja metsästysharrastusten mahdollistaminen on aivan oleellista.
Suomessa on noin 460000 aseluvan haltijaa mikä vastaa noin 10% täysi-ikäisestä väestöstä.
10% kansasta ei ole marginaaliryhmä vaan enemmän kuin useimpien puolueiden kannatus.
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen.
Mihin nämä joululahjarahaa tarvitsevat?
Nämähän ovat yhteiskunnan eliittiä muutenkin.
Ja ne ovat meidän maksamiamme verorahoja. Tuskin monikaan haluaa tehdä työtä jotta tämä rikas eliitti saa satoja tonneja maksavia lahjoja
Köyhimmillä Suomessa ei ole varaa edes ostaa joulukuusta itsensä ja lastensa iloksi
Parempi idea jakaa nämä rahat niin, että hankitaan köyhille joulukuuset ja joululahjoja.
Miettikää vähän miten kylmää ja itsekästä porukkaa nuo ovat.
"Joululahjarahalla" tarkoitetaan budjettiin varattua rahoitusta määrittelemättömille hankkeille, jotka sitten määritellään kansanedustajien toiveiden pohjalta.
En voi sanoin kuvata miten pohjattomasti ärsyttää tuo porukka.
Ja pyssyjen paukuttelun saatte maksaa ihan itse omalla palkallanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ketään ei leikkaukset tai valtiontalous kiinnosta, ainoastaan se että leikkaajan omat hillotolpat eivät vaarannu
Vihervasurit ovat ajaneet alas ison osan ampumaradoista,niille saattaa tulla vielä lisätarvettakin,sillä harjoittelu tekee mestarin. ja mestareille taas voi olla tarvetta.
Metsästystä voi harjoitella ihan ilman puolueita ja ampumaratojakin.
Eiköhän tämän keskustelun voi lopettaa tähän aivopieruun. Jos ymmärrys asiasta on tuota luokkaa niin kannattaisi olla vain hiljaa.
Sehän olisikin kivaa kun Suomen puoli miljoonaa metsästäjää ja kymmenet tuhannet aktiivireserviläiset harjoittelisivat ammuntaa puistoissa ja missä sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että kun nautin näistä hakemalla haetuista vihervassaripaskojen ulinoista, se katkeruus, se kateus, känkkäränkkäpäivä on joka päivä.
PS vempuloi jälkeen. Yksi ehdokas valehteli asuinpaikkansa koska ei päässyt omasta vaalipiirisään läpi. Piti muuttaa asuinpaikkaa paperilla. Kun Yle alkoi selvittää asuinpaikkaa niin haki turvakiellon vaikka on avoimesti jakanut perheensä asioita somessa.
Mikä juttu tämä on? Suomessa eduskuntavaaliehdokkaan ei tarvitse asua siinä vaalipiirissä, jossa on ehdolla. Oliko kyse siis aluevaaleista tai jostain muusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen.
Mihin nämä joululahjarahaa tarvitsevat?
Nämähän ovat yhteiskunnan eliittiä muutenkin.
Ja ne ovat meidän maksamiamme verorahoja. Tuskin monikaan haluaa tehdä työtä jotta tämä rikas eliitti saa satoja tonneja maksavia lahjoja
Köyhimmillä Suomessa ei ole varaa edes ostaa joulukuusta itsensä ja lastensa iloksi
Parempi idea jakaa nämä rahat niin, että hankitaan köyhille joulukuuset ja joululahjoja.
Miettikää vähän miten kylmää ja itsekästä porukkaa nuo ovat.
"Joululahjarahalla" tarkoitetaan budjettiin varattua rahoitusta määrittelemättömille hankkeille, jotka sitten määritellään kansanedus
---
Ei näille itselleen. Se on väärin koska ovat upporikkaita itsekin.
Fiksu ihminenhän laittaa tuollaiset rahat hyväntekeväisyyteen. Hävettäisi ottaa tuollaista lahjarahaa kun on rikas muutenkin
Simula ja muu jengi voivat neuvotella äänestäjien kanssa mihin yhteiseen hyvään nämä lahjarahat jaetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ketään ei leikkaukset tai valtiontalous kiinnosta, ainoastaan se että leikkaajan omat hillotolpat eivät vaarannu
Vihervasurit ovat ajaneet alas ison osan ampumaradoista,niille saattaa tulla vielä lisätarvettakin,sillä harjoittelu tekee mestarin. ja mestareille taas voi olla tarvetta.
Metsästystä voi harjoitella ihan ilman puolueita ja ampumaratojakin.
Eiköhän tämän keskustelun voi lopettaa tähän aivopieruun. Jos ymmärrys asiasta on tuota luokkaa niin kannattaisi olla vain hiljaa.
Sehän olisikin kivaa kun Suomen puoli miljoonaa metsästäjää ja kymmenet tuhannet aktiivireserviläiset harjoittelisivat ammuntaa puistoissa ja
---
Te olette riskejä ukkoja. Ei muuta kuin rakentamaan talkootyönä ampumaratoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ketään ei leikkaukset tai valtiontalous kiinnosta, ainoastaan se että leikkaajan omat hillotolpat eivät vaarannu
Vihervasurit ovat ajaneet alas ison osan ampumaradoista,niille saattaa tulla vielä lisätarvettakin,sillä harjoittelu tekee mestarin. ja mestareille taas voi olla tarvetta.
Metsästystä voi harjoitella ihan ilman puolueita ja ampumaratojakin.
Eiköhän tämän keskustelun voi lopettaa tähän aivopieruun. Jos ymmärrys asiasta on tuota luokkaa niin kannattaisi olla vain hiljaa.
Sehän olisikin kivaa kun Suomen puoli miljoonaa metsästäjää ja kymmenet tuhannet aktiivireserviläiset harjoittelisivat ammuntaa puistoissa ja missä sattuu.
Ei meidän perhe siihen ainakaan mitään rataa tarvitse vaan kunnon metsän. Toista se on teillä uusavuttomilla.
Joululahjarahojen nimi pitäisi muuttaa. Parempi nimitys olisi vaikka Suora toiminta-avustus tms Tuo nykyinen termi saa monen kuvittelemaan virheellisesti että kyse olisi jostain joululahjoista joita jaellaan tiskin alta sinne sun tänne.
Noissa avustuksissahan on kyse siitä, että kun 99.9% valtion menobudjetista kohdennetaan ministeriöiden kautta, jossa rahoituspäätökset menevät suurimmaksi osaksi virkamieskoneiston kautta jolloin yksittäisellä kansanedustajalla on hyvin rajalliset mahdollisuudet esim vaikuttaa siihen, että korjataanko se oman vaalipiirin äänestäjille tärkeä siltarumpu tai urheilukentän valaistus.
Ns joululahjarahat ovat valtion avustuksia joista eduskunta saa päättää itse. Toisinsanoen, rahan käytöstä päättävät suoraan kansan valitsemat edustajat eivätkä kasvottomat byrokraatit. Näin ollen joululahjarahoja voi pitää kaikista demokraattisimpana avustusmuotona koska sen kautta rahoitusta saadaan juuri niihin asioihin jotka ovat äänestäjille tärkeitä
Riskit ukot ja a k a t rakentamaan talkootyönä itselleen ampumaratoja.
Siinähän se kunto kasvaa jos käy niin, että Suomeen tulee sota.
Menkää töihin. Ei muiden tehtävä ole elättää teitä. Verorahoja pitäisi käyttää enemmän niiden hyväksi jotka veroja maksavat ja eivät elä tuilla.
Ei se ole mikään hänen ampumaratansa, vaan ihan yleinen urheilupaikka. Siellä käy ampumaseuroja, reserviläisiä jne. treenaamassa.
Onko ongelma persun sijaan ampumaurheilu ja siihen liittyvät ennakkoluulot? Jos kyseessä olisi vaikka jäähalli tai skeittipuisto, olisiko suhtautuminen erilaista?
76/77
Tuo ei ole demokratiaa. Vanhoja, sairaita, lapsia, vammaisia, köyhiä ei takuulla ilahduta että terveet ukot ja a k a t paukuttelevat huvin vuoksi radalla, koska he itse tarvitsevat apua. Monet ovat hätää kärsimässä.
Sitä paitsi parhaat sotilaat ovat luonteeltaan jalomielisiä.
Heille on kunnia - asia olla aina heikoimpien puolella
Vierailija kirjoitti:
Riskit ukot ja a k a t rakentamaan talkootyönä itselleen ampumaratoja.
Siinähän se kunto kasvaa jos käy niin, että Suomeen tulee sota.
Suomessa tuetaan julkisin varoin liikuntapaikkojen rakentamista ja ylläpitoa. Ei ole katsottu järkeväksi, että harrastajat itse tekisivät ne talkootyönä.
Vierailija kirjoitti:
AP on vähän yksinkertainen kuten vassarit yleensäkin.
Ei jo myönnettyjä joululahjarahoja voi leikata, myöntämättömiä kyllä.
Älä persu puolustele että saatana joululaharahoja ohjataan itselleen. NE OVAT MEIDÄN RAHOJA. 👿👿👿
Metsästystä voi harjoitella ihan ilman puolueita ja ampumaratojakin.