Jos keskustelisit entisesi kanssa
Ja tavoitteena olisi yhteenpaluu (siitä olisi puhuttu), kumman uskoisit?
Kysyessäsi mitä hän on tehnyt eron aikana, hän kertoo käyneensä vähän syömässä ja juttelemassa jotain arkipäiväisyyksiä. Jossain vaiheessa vähän myöhemmin teille tulee riitaa. Kysyt, onko tapahtunut jotain muutakin. Hän vastaa myöntävästi. Myöhemmin taas uusien riitojen jälkeen hän lähettää sinulle kuvia ja vihjailee, että on ollut jonkun kanssa kyseisissä tilanteissa. Syy miksi kysyisit tekemisiä, on että selvität onko teillä samanlaiset arvot asioissa.
Kumman uskoisit todeksi?
A) Myöhempi myöntäminen ja kuvien lähettely ovat olleet valehtelua.
B) Hän on vasta myöhemmin kertonut totuuden.
Ps. En ole kiinnostunut vastauksista "mitä se kenellekään kuuluu mitä eron jälkeen tehdään." Sinä et tiedä tilanteesta mitään, mutta voin paljastaa, että hän sanoi rakastavansa minua. Silloin oletan, että käytös on sen mukaista. Kyseessä on siis pohjimmiltaan se, että onko koko rakkausasia ollut pelkkää paskanjauhantaa. Hän on myöntänyt ajatelleensa, että meillä on keskeneräisiä asioita. Jos on siitä huolimatta mennyt oikeasti tekemään jotain fyysistä toisen kanssa, se kertoo minulle siitä, että arvot eivät kohtaa millään tavalla. Tässä ei nyt ole kyse seksistä, mutta minulle kaikki fyysinen on samaa kastia tässä tapauksessa.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä puolestaan olisin selvittänyt puolisoni arvot jo ensimmäisellä kierroksella, ennen parisuhteen alkua, eikä vasta eron jälkeen.
Vaikeaa selvittää arvot, jotka liittyvät eroon. Ei minulla ole tapana alkaa suhteen alussa puhumaan eroasioista.
iIksi muka ei voi puhua eroasioista? Uudelta tyypiltä voi ihan hyvin kysellä vanhojen suhteitten kariutumisesta ja niiden syistä. Voi heittää vaikka kysymyksen, että "no miksi se sun exä sut heitti pihalle, pitäisikö mun olla huolissani sun tavoista?" Jos ei asiassa ole mitään ihmeellistä, tyyppi varmaan purskahtaa nauruun tms. Mutta jos tyyppi ei halua ex-suhteittensa erosyihin vastata ja menee vaikeaksi, se voi kieliä siitä, että eroon on luultavammin liittynyt asioita, joita ei kannata kertoa uudelle.
Viisas likka te
No kyllä on todella omituinen oletus, että toinen on jätetty.
Tuolle toiselle: Mistä sinä luulet tietäväsi kauanko erosta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpaan uskoisit?
A) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut tapa loukata.
B) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut totuus.
Jos hän jotain kuviakin lähetti, niin tuskin hän niitä kuvia lavasti. Se, mitä kuvat kertoo, on totuus.
Huoh. Jos kuvassa on luontoa tai ruokaa, mistä hemmetistä voin tietää mikä tilanne on ollut ja kenen kanssa.
Miksi sitten mainitsit aloituksessa kuvien lähettämisen, jos ne ei edes liity parisuhdeasiaan mitenkään? 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Manipuloiva narsisti satuttaa tietoisesti. Kuvien näyttäminen kuulostaa tökeröltä. Unohda koko tyyppi. Elää muiden kärsimyksestä. Ansaitset parempaa ja aidompaa, Ap.
Tiedän. Tämä on vain niin hankalaa.
Pistä itsesi ykköseksi. Jos sinulla on lapsia, vain lapset edelle. Tuo mies tuo elämääsi kaaosta ja draamaa. Haluatko sitä lisää vai haluatko pysyvyyttä ja tasaisuutta? Tunteesi häntä kohtaan haihtuvat vähitellen, aivan varmasti.
Kun kukaan ei ymmärrä miksi tämä on niin vaikeaa. Mies uskoo minun pettäneen. Siitä tämä kaikki vihamielisyys on lähtöisin.
Been there, done that. Onneksi ei enää koskaan tuollaisia urpoja, anteeksi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpaan uskoisit?
A) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut tapa loukata.
B) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut totuus.
Jos hän jotain kuviakin lähetti, niin tuskin hän niitä kuvia lavasti. Se, mitä kuvat kertoo, on totuus.
Huoh. Jos kuvassa on luontoa tai ruokaa, mistä hemmetistä voin tietää mikä tilanne on ollut ja kenen kanssa.
Miksi sitten mainitsit aloituksessa kuvien lähettämisen, jos ne ei edes liity parisuhdeasiaan mitenkään? 🤣
?????????? En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksesi oli "jos keskustelisit entisesi kanssa"
Niin mitä hittoa minun ja exäni yhteenpalaamiseen liittyy jotkut sinun ja sinun exäsi tekemiset tai tekemättä jättämiset?
KUMPAAN VAIHTOEHTOON USKOISIT TILANTEESSA.
A) Fyysisen asian myöntäminen ja kuva-asia ovat yritys loukata.
B) Ne ovat totuus.
Kumpaakin.
Sä vaikutat aika pimeeltä. Onko sulla joku mt-diagnoosi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä puolestaan olisin selvittänyt puolisoni arvot jo ensimmäisellä kierroksella, ennen parisuhteen alkua, eikä vasta eron jälkeen.
Vaikeaa selvittää arvot, jotka liittyvät eroon. Ei minulla ole tapana alkaa suhteen alussa puhumaan eroasioista.
iIksi muka ei voi puhua eroasioista? Uudelta tyypiltä voi ihan hyvin kysellä vanhojen suhteitten kariutumisesta ja niiden syistä. Voi heittää vaikka kysymyksen, että "no miksi se sun exä sut heitti pihalle, pitäisikö mun olla huolissani sun tavoista?" Jos ei asiassa ole mitään ihmeellistä, tyyppi varmaan purskahtaa nauruun tms. Mutta jos tyyppi ei halua ex-suhteittensa erosyihin vastata ja menee vaikeaksi, se voi kieliä siitä, että eroon on luultavammin liittynyt asioita, joita
Omapa on vahinkosi, jos et osaa letkauttaa nasevia sanoja huumorilla, koska yllätyskysymyksiin ja väitteisiin reagoiminen kertoo paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Manipuloiva narsisti satuttaa tietoisesti. Kuvien näyttäminen kuulostaa tökeröltä. Unohda koko tyyppi. Elää muiden kärsimyksestä. Ansaitset parempaa ja aidompaa, Ap.
Tiedän. Tämä on vain niin hankalaa.
Pistä itsesi ykköseksi. Jos sinulla on lapsia, vain lapset edelle. Tuo mies tuo elämääsi kaaosta ja draamaa. Haluatko sitä lisää vai haluatko pysyvyyttä ja tasaisuutta? Tunteesi häntä kohtaan haihtuvat vähitellen, aivan varmasti.
Kun kukaan ei ymmärrä miksi tämä on niin vaikeaa. Mies uskoo minun pettäneen. Siitä tämä kaikki vihamielisyys on lähtöisin.
- Mies ei luota sinuun
- Sinä et luota mieheen
- Hän koittaa saada sulle pahan mielen
- Sä olet huomenna tapaamassa uutta.
Taattua Satuhäät-laatua.
Onko aina ollut noin vaikeaa?
Se mies muuten yrittää saada sulta tunnustusta "pettämisestä" sen takia että voi hyvällä omallatunnolla tunnustaa omansa.
Aika onnetonta kysellä mielipidettä henkilökohtaisiin asioihin naamattomilta anonyymeiltä. Tuntemattomien on mahdotonta tyyppiä tuntematta tietää, kunpi mahtaa olla totta, jos et sinäkään sitä tiedä tai osaa päättää!

Kysyin ihan että kumpaan naamattomat anonyymit uskoisivat itse :))) Kannattaa opetella lukemaan ja sisäistämään lukemansa.
Oletteko AP jotain 17v?
Jos olette aikuisia niin... kuka tuollaista draamailua jaksaa? Parisuhteen pitäisi olla jotain mikä tekee sinut onnelliseksi. Jos jatkuvasti eroatte ja teette toisistanne mustasukkaisia, niin tuohan on tuhoon tuomittu suhde.
Ja jos olette eronneet niin se on ihan totta, että se ei sinulle kuulu mitä hän tekee eron aikana. Siinä tilanteessa sinä olet sanonut, että se on loppu nyt eikä sillä ole väliä rakastaako hän sinua vai ei. Tosi moni hakee lohtua jonkun toisen sylistä.
Ei vaikuta terveeltä suhteelta.
Ja jos ero tuli, koska mies epäili sinun pettävän ja sen jälkeen mies meni panemaan heti jotain muuta, niin tuohan tarkoittaa vain, että mies halusi pettää tai oli jo pettämässä sinua ja siksi erosi - halusi vain syyttää sinua, että hän voi esittää olevansa uhri eikä syyllinen.
Hyvä syy olla palaamatta yhteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihanuutta olla sinkku. 😍
Voimia vain parisuhdekiehkuroihin. Minä mieluummin vaikka kuvioluistelen.
Sama. Paitsi mä mieluummin kuviokellun.
Minä puolestaan kuviosahaan.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö tässä nyt ajatella, että hän on veemäisyyttään "myöntänyt" fyysisen puolen loukatakseen minua, vai että se on totuus?? Eksän mukaan minä olen pettäjä, eikä hän pääse tästä ajatuksesta eroon.
Kuule, mitäs jos hengähtäisit vähän? Kaikkea ei kannata pyöritellä, vaan aika monista sotkuista kannattaa ehdottomasti päästää irti.
Ihan vaan päästät irti ja jatkat eteenpäin. Meressä on kaloja.
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on oikeasti tehnyt mitään fyysistä, en halua olla missään tekemisissä. Jos hän on tehnyt jotain romanttista, en halua olla missään tekemisissä. Jos nuo ovat tapoja loukata eivätkä totta, voin käydä keskustelun, en silti luvata mitään. Mutta kun minä en tiedä mikä on oikeasti totta.
Jos hän on oikeasti tehnyt mitään fyysistä, en halua olla missään tekemisissä. Jos hän on tehnyt jotain romanttista, en halua olla missään tekemisissä.
Varmasti hän on tehnyt JOTAIN fyysistä ja JOTAIN romanttista eron aikana, jos kerran on ollut muiden seurassa eron aikana. Joten näillä ehdoin olet jo ratkaisusi tehnyt; yhteen ei kannata palata.
Eronneena ei ole sitoumuksia exään, vaikka rakkautta vielä tuntisikin exää kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksesi oli "jos keskustelisit entisesi kanssa"
Niin mitä hittoa minun ja exäni yhteenpalaamiseen liittyy jotkut sinun ja sinun exäsi tekemiset tai tekemättä jättämiset?
KUMPAAN VAIHTOEHTOON USKOISIT TILANTEESSA.
A) Fyysisen asian myöntäminen ja kuva-asia ovat yritys loukata.
B) Ne ovat totuus.
Vastaan AB.
Yritys loukata JA totuus. Reaktiostasi päätellen mies osui asian ytimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä puolestaan olisin selvittänyt puolisoni arvot jo ensimmäisellä kierroksella, ennen parisuhteen alkua, eikä vasta eron jälkeen.
Vaikeaa selvittää arvot, jotka liittyvät eroon. Ei minulla ole tapana alkaa suhteen alussa puhumaan eroasioista.
iIksi muka ei voi puhua eroasioista? Uudelta tyypiltä voi ihan hyvin kysellä vanhojen suhteitten kariutumisesta ja niiden syistä. Voi heittää vaikka kysymyksen, että "no miksi se sun exä sut heitti pihalle, pitäisikö mun olla huolissani sun tavoista?" Jos ei asiassa ole mitään ihmeellistä, tyyppi varmaan purskahtaa nauruun tms. Mutta jos tyyppi ei halua ex-suhteittensa erosyihin vastata ja menee vaikeaksi, se voi kieliä siitä, että eroon on luultavammin liittynyt asioita, joita
Sun horinoista tulee sellainen viba että olet iältäsi 15v ja ollut "miehesi" kanssa jo "pitkään ja vakavasti", eli melkein kuukauden.