Jos keskustelisit entisesi kanssa
Ja tavoitteena olisi yhteenpaluu (siitä olisi puhuttu), kumman uskoisit?
Kysyessäsi mitä hän on tehnyt eron aikana, hän kertoo käyneensä vähän syömässä ja juttelemassa jotain arkipäiväisyyksiä. Jossain vaiheessa vähän myöhemmin teille tulee riitaa. Kysyt, onko tapahtunut jotain muutakin. Hän vastaa myöntävästi. Myöhemmin taas uusien riitojen jälkeen hän lähettää sinulle kuvia ja vihjailee, että on ollut jonkun kanssa kyseisissä tilanteissa. Syy miksi kysyisit tekemisiä, on että selvität onko teillä samanlaiset arvot asioissa.
Kumman uskoisit todeksi?
A) Myöhempi myöntäminen ja kuvien lähettely ovat olleet valehtelua.
B) Hän on vasta myöhemmin kertonut totuuden.
Ps. En ole kiinnostunut vastauksista "mitä se kenellekään kuuluu mitä eron jälkeen tehdään." Sinä et tiedä tilanteesta mitään, mutta voin paljastaa, että hän sanoi rakastavansa minua. Silloin oletan, että käytös on sen mukaista. Kyseessä on siis pohjimmiltaan se, että onko koko rakkausasia ollut pelkkää paskanjauhantaa. Hän on myöntänyt ajatelleensa, että meillä on keskeneräisiä asioita. Jos on siitä huolimatta mennyt oikeasti tekemään jotain fyysistä toisen kanssa, se kertoo minulle siitä, että arvot eivät kohtaa millään tavalla. Tässä ei nyt ole kyse seksistä, mutta minulle kaikki fyysinen on samaa kastia tässä tapauksessa.
Kommentit (71)
Kysymyksesi oli "jos keskustelisit entisesi kanssa"
Niin mitä hittoa minun ja exäni yhteenpalaamiseen liittyy jotkut sinun ja sinun exäsi tekemiset tai tekemättä jättämiset?
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni kertomasi kuulostaa liian lapselliselta. Ehkä ex tuntee jotakin sinua kohtaan mutta en jäisi tuollaista katsomaan. Joko ei ole muuta tekemistä ja puhuu lämpimikseen tai sitten ei ymmärrä rakkauden päälle. Ei kuulosta kovin vastuuntuntoiselta tai vakavasti otettavalta mieheltä.
Kyllä hän on ihan suoraan sanonut haluavansa palata yhteen. Ei hän vastuuntuntoinen olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joka tapauksessa tapaamassa huomenna uuden.
Ap
Uuden miehen?
Niin? Minkä muunkaan.
Onhan siinä pieni mahdollisuus, että tyyppi haluaa oikeasti kokeilla, mitä siitä tulee, jos tunnustaa ja koittaa aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen sinun kanssasi.
Valitettavasti usein se luottamus on kuitenkin mennyt niin, että seuraavassa riidassa asia on taas pöydällä. Asiaa ei oltukaan käsitelty ja annettu anteeksi ja aloitettu puhtaalta pöydältä. Koska se vaatii myös anteeksiannon.
AP on taas näitä naisia, jotka on sitä mieltä että "jos OIKEASTI rakastat, niin toimit tasan niinkuin MINÄ haluan sinun toimivan".
Aidosta rakkaudesta on olemassa vain AP:ne versio, kaikki muu on paskapuhetta.
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksesi oli "jos keskustelisit entisesi kanssa"
Niin mitä hittoa minun ja exäni yhteenpalaamiseen liittyy jotkut sinun ja sinun exäsi tekemiset tai tekemättä jättämiset?
KUMPAAN VAIHTOEHTOON USKOISIT TILANTEESSA.
A) Fyysisen asian myöntäminen ja kuva-asia ovat yritys loukata.
B) Ne ovat totuus.
Minä puolestaan olisin selvittänyt puolisoni arvot jo ensimmäisellä kierroksella, ennen parisuhteen alkua, eikä vasta eron jälkeen.
Jos hän on oikeasti tehnyt mitään fyysistä, en halua olla missään tekemisissä. Jos hän on tehnyt jotain romanttista, en halua olla missään tekemisissä. Jos nuo ovat tapoja loukata eivätkä totta, voin käydä keskustelun, en silti luvata mitään. Mutta kun minä en tiedä mikä on oikeasti totta.
Vierailija kirjoitti:
Olen joka tapauksessa tapaamassa huomenna uuden.
Ap
No ei se kauaa nokka tuhise sinunkaan puolella. Samat arvot näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Minä puolestaan olisin selvittänyt puolisoni arvot jo ensimmäisellä kierroksella, ennen parisuhteen alkua, eikä vasta eron jälkeen.
Vaikeaa selvittää arvot, jotka liittyvät eroon. Ei minulla ole tapana alkaa suhteen alussa puhumaan eroasioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joka tapauksessa tapaamassa huomenna uuden.
Ap
No ei se kauaa nokka tuhise sinunkaan puolella. Samat arvot näköjään.
Mistä sinä tiedät kuinka kauan erosta on :D
Olette eronneet, mutta koska ex on sanonut rakastavansa sinua, oletat ja odotat, että hän ei ole muiden kanssa???? No just. Oletat, että joku odottaa sinua maailman tappiin asti, eikä jaka elämäänsä. Joopa joo. Oletko Narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Kumpaan uskoisit?
A) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut tapa loukata.
B) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut totuus.
Jos hän jotain kuviakin lähetti, niin tuskin hän niitä kuvia lavasti. Se, mitä kuvat kertoo, on totuus.
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on oikeasti tehnyt mitään fyysistä, en halua olla missään tekemisissä. Jos hän on tehnyt jotain romanttista, en halua olla missään tekemisissä. Jos nuo ovat tapoja loukata eivätkä totta, voin käydä keskustelun, en silti luvata mitään. Mutta kun minä en tiedä mikä on oikeasti totta.
Ja keskustelun aiheena olisi että anna olla viimeinen kerta kun pelailet pelejäsi minun kanssani. Mutta kun en tiedä ovatko nuo asiat totta vai eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpaan uskoisit?
A) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut tapa loukata.
B) Myöhemmin myöntäminen (riitojen jälkeen) on ollut totuus.
Jos hän jotain kuviakin lähetti, niin tuskin hän niitä kuvia lavasti. Se, mitä kuvat kertoo, on totuus.
Huoh. Jos kuvassa on luontoa tai ruokaa, mistä hemmetistä voin tietää mikä tilanne on ollut ja kenen kanssa.
Manipuloiva narsisti satuttaa tietoisesti. Kuvien näyttäminen kuulostaa tökeröltä. Unohda koko tyyppi. Elää muiden kärsimyksestä. Ansaitset parempaa ja aidompaa, Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joka tapauksessa tapaamassa huomenna uuden.
Ap
Uuden miehen?
Niin? Minkä muunkaan.
Anna sille pillua, niin sitten ainakin olet exän kanssa tasoissa. Jos olet itsekin paneskellut muita, niin ei harmita sitten exän paneskelut.
Vierailija kirjoitti:
Manipuloiva narsisti satuttaa tietoisesti. Kuvien näyttäminen kuulostaa tökeröltä. Unohda koko tyyppi. Elää muiden kärsimyksestä. Ansaitset parempaa ja aidompaa, Ap.
Tiedän. Tämä on vain niin hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä puolestaan olisin selvittänyt puolisoni arvot jo ensimmäisellä kierroksella, ennen parisuhteen alkua, eikä vasta eron jälkeen.
Vaikeaa selvittää arvot, jotka liittyvät eroon. Ei minulla ole tapana alkaa suhteen alussa puhumaan eroasioista.
iIksi muka ei voi puhua eroasioista? Uudelta tyypiltä voi ihan hyvin kysellä vanhojen suhteitten kariutumisesta ja niiden syistä. Voi heittää vaikka kysymyksen, että "no miksi se sun exä sut heitti pihalle, pitäisikö mun olla huolissani sun tavoista?" Jos ei asiassa ole mitään ihmeellistä, tyyppi varmaan purskahtaa nauruun tms. Mutta jos tyyppi ei halua ex-suhteittensa erosyihin vastata ja menee vaikeaksi, se voi kieliä siitä, että eroon on luultavammin liittynyt asioita, joita ei kannata kertoa uudelle.
Viisas likka tekee alusta asti vähän salapoliisikysymyksiä.
Uuden miehen?