Onko täällä raitistuneita, jotka joskus ohimenevästi pohtivat, että haluaisivat päästää irti kontrollista ja pilata kaiken?

Valoitan nyt ensin, että minulla on aina ollut pimeä puoleni, joka ei näe pidemmälle tulevaisuuteen, joka jollain tavalla ihannoi pimeyttä sekä melankoliaa, elämän synkkyyttä. Joka on tottunut kulkemaan raskain askelin ja elämään päivä kerrallaan.

Olen kuitenkin päättänyt elää sellaisen minän kautta, joka katsoo sitä yhtä päivää pidemmälle ja on vahva, optimistinen, päättää tehdä oikeita ratkaisuja yhteisen hyvän vuoksi. Haluan olla hyvä ihminen ja tehdä valintoja, jotka pidemmällä tähtäimellä myös luovat hyviä asioita elämään. Minulle itselleni ja ympärilleni. En tahdo sitä päihteiden tuomaa pahaa oloa ja kaikkea mitä siihen liittyy. 

Joskus kuitenkin huomaan hetkeksi ajatuksissani lipuvan pimeyden puolelle jossa pohdin, että jos asiat katoavat otteestaani niin päätän tuhota itseni päihteillä. Edelleen siis menneisyyden kaikuja minussa. 

Miten muilla?