Kannabis on yhtä vaarallinen huume kuin piri ja bentsot. Miksi täällä valehdellaan että se olisi harmiton?
Vaikka päihteiden vaarallisuuden asettaminen yksinkertaiseen järjestykseen on haastavaa, on tieteellisesti perusteltua todeta, että kannabiksen haittavaikutukset ovat monilta osin erittäin vakavia ja tietyillä osa-alueilla täysin verrattavissa amfetamiinin ja bentsodiatsepiinien aiheuttamiin tuhoihin. Vaikka aineiden riskiprofiilit ovat erilaisia, jokainen niistä voi aiheuttaa peruuttamattomia, elämää muuttavia tai jopa hengenvaarallisia seurauksia.
Kannabiksen vakavimmat ja usein vähätellyt haitat kohdistuvat mielenterveyteen ja aivojen kehitykseen. Tutkimusnäyttö on selvä: säännöllinen, erityisesti nuorena aloitettu kannabiksen käyttö noin kaksinkertaistaa riskin sairastua aikuisiässä skitsofreniaan.[1, 2] Erityisen hälyttävä on suomalainen seurantatutkimus, jossa lähes puolet kannabispsykoosin vuoksi sairaalahoitoon joutuneista sai skitsofreniadiagnoosin myöhemmin riski on huomattavasti suurempi kuin muiden päihteiden laukaisemissa psykooseissa.[1] Tämä tekee kannabiksesta poikkeuksellisen vaarallisen aineen henkilöille, joilla on alttius psykoosisairauksille.
Toinen peruuttamaton haitta liittyy nuorten aivojen kehitykseen. Murrosiässä aivot ovat erityisen haavoittuvaisia, ja kannabiksen on todettu heikentävän pysyvästi kognitiivisia toimintoja, kuten muistia ja tarkkaavaisuutta.[1] Nuorena aloitetun runsaan käytön on jopa osoitettu voivan laskea älykkyysosamäärää pysyvästi, eikä menetettyä älyllistä kapasiteettia välttämättä saa takaisin käytön lopettamisen jälkeenkään.[3] Vaikka kannabis ei aiheuta yliannostuskuolemia, elinikäinen psykoosisairaus tai pysyvä älykkyyden lasku ovat seurauksina katastrofaalisia.
Verrattuna amfetamiiniin ("piriin"), kannabiksen haittaprofiili on erilainen mutta ei vähäpätöisempi. Amfetamiinin keskeinen vaara on sen suora neurotoksisuus eli kyky tuhota aivojen hermosoluja, mikä voi johtaa pysyviin aivovaurioihin.[4, 5, 6] Lisäksi amfetamiinin käyttöön liittyy akuutti hengenvaara sydän- ja verisuonitapahtumien, kuten aivoverenvuodon, kautta.[4, 7] Vaikka mekanismit ovat eri, lopputulos voi olla yhtä tuhoisa: amfetamiini voi rikkoa aivojen fyysisen rakenteen, kun taas kannabis voi murtaa mielen ja pysäyttää kognitiivisen kehityksen. Molemmat aineet voivat myös laukaista vakavan psykoosin.[5, 6]
Bentsodiatsepiinit ("bentsot") puolestaan edustavat kolmatta, ainutlaatuista vaaran muotoa. Niiden vakavin riski ei ole aine itsessään, vaan sen käytön lopettaminen. Pitkäaikaisen käytön äkillinen keskeyttäminen voi aiheuttaa hengenvaarallisen vieroitusoireyhtymän, johon voi kuulua kuolemaan johtavia kouristuskohtauksia.[8, 9, 10, 11] Tällainen riski puuttuu sekä kannabikselta että amfetamiinilta. Lisäksi bentsodiatsepiinit ovat äärimmäisen vaarallisia sekakäytössä: yhdessä alkoholin tai opioidien kanssa ne voivat aiheuttaa tappavan hengityslaman.[12, 13]
Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka näiden kolmen aineen vaarat ilmenevät eri tavoin, niiden vakavuus asettaa ne samalle korkean riskin tasolle. Kannabiksen kyky laukaista elinikäinen psykoosisairaus on vakavuudeltaan täysin verrattavissa amfetamiinin aiheuttamaan aivovaurioon tai bentsodiatsepiinivieroituksen aiheuttamaan kuolemaan. Minkä tahansa näistä aineista leimaaminen toista "turvallisemmaksi" on harhaanjohtavaa ja vaarallista, sillä jokainen niistä tarjoaa oman polkunsa peruuttamattomaan tuhoon.
Kommentit (54)
Onkohan ap entinen tai nykyinen huumevalistaja? Valehtelee kannabiksesta siihen tapaan että voisi olla uskovainen valistaja. Se on yksi valistuksen virheitä kun valehdellaan kannabista paljon vaarallisemmaksi mitä se on niin se antaa syyn epäillä että valehtelee muistakin huumeista. Oikeasti yksi syy suureen huume ongelmaan. Pillerit ja pulverit ovat vaarallisia. Kannabis on vähiten haitallinen päihde eikä edes kuuluisi huumeiden sekaan.
"Erityisen hälyttävä on suomalainen seurantatutkimus, jossa lähes puolet kannabispsykoosin vuoksi sairaalahoitoon joutuneista sai skitsofreniadiagnoosin myöhemmin riski on huomattavasti suurempi kuin muiden päihteiden laukaisemissa psykooseissa.[1] Tämä tekee kannabiksesta poikkeuksellisen vaarallisen aineen henkilöille, joilla on alttius psykoosisairauksille."
Kiitos tästä, ehdottoman hälyttävää tekstiä. Vielä kun MISTÄÄN (THL, Tilastokeskus?) saisi tietoa vuosittaisista kannabispsykoosien lukumääristä. Tätä tilastoa ei ole, sillä puhtaasti kannabiksen laukaisemia psykooseja esiintyy niin vähän ettei tilastoa pysty laatimaan.
Ainoa kiinnostava aloitus tänään.
Kiitos.
En ole käyttäjä, mutta
löyhkän perusteella, joka
sieraimini kantautuu, 24/7,
usea taloni asukas on.
Toivon seuraavan kotini
naapurustoon raittiimpaa poppoota.
Ei siinä mitään, jos jengi menisi pihalle,
mutta ei, sisällä poltetaan. Ei tämä vastaa
minun käsitystäni mieluisasta, terveestä
kotiympäristöstä missään spekseissä.
Ovatko he passivoineet palovaroittimensa?
Sitä en tiedä. [Vuoden aikana uusittu].
Jos olisin ollut 'ilkeä', olisin soittanut
kotietsinnän paikalle selvittämään syylliset.
Mutta en minä ole sitä tehnyt. Huokaus.
Lapsuudessani koululla kävi ties mikä KKK-valistaja pelottelemassa kannabiksen vaaroista. Pelkäsin niin paljon että kannabispäissäni luulisin olevani appelsiini ja alkaisin kuoria itseäni, että jätin kukan väliin ja parikymppisena kokeilin piriä. Kukaan ei kertonut että nukkumattomuus, joka piriin vahvasti liityyy, voi laukaista psykoosin.
Ja kyllä, olen muuttamassa
toiselle paikkakunnalle.
Tällä kertaa selvitän hyvin tarkoin
etukäteen, minkälaiseen ympäristöön
olen astumassa. Ei enää päihdeaddikteja
välittömään läheisyyteeni, kiitos. Keski-
ikäinen täysraitis ei halua asua plus miinus
20-ikäisten opiskelija-asuntolan kaltaisessa
kannabis-huurussa. [Paitsi että meillä
kaikenikäiset polttavat, ei vain teinit 😒].
Tässä pk-seutulainen toimii toisin.
Hgissä ei ole sallittua polttaa asunnon
sisätiloissa, useimmissa taloyhtiöissä ja
uudiskohteissa ei enää edes parvekkeella.
Ainoastaan ulkona siihen varatulla
tupakkapaikalla. Ei missään nimessä sisällä.
Vierailija kirjoitti:
"Erityisen hälyttävä on suomalainen seurantatutkimus, jossa lähes puolet kannabispsykoosin vuoksi sairaalahoitoon joutuneista sai skitsofreniadiagnoosin myöhemmin riski on huomattavasti suurempi kuin muiden päihteiden laukaisemissa psykooseissa.[1] Tämä tekee kannabiksesta poikkeuksellisen vaarallisen aineen henkilöille, joilla on alttius psykoosisairauksille."
Kiitos tästä, ehdottoman hälyttävää tekstiä. Vielä kun MISTÄÄN (THL, Tilastokeskus?) saisi tietoa vuosittaisista kannabispsykoosien lukumääristä. Tätä tilastoa ei ole, sillä puhtaasti kannabiksen laukaisemia psykooseja esiintyy niin vähän ettei tilastoa pysty laatimaan.
Pelkän kannabiksen aiheuttamia psykooseja ei ole suomessa edes joka vuosi. Kannabis on yleisin laittomista päihteistä. Niin yleinen että jos se aiheuttaisi paljon psykooseja niin niitä näkyisi jatkuvasti kaikkialla suomessa. Kun niitä ei näy niin se todistaa psykoosi väitteen liioitteluksi, valehteluksi. Tuota hommaa valistus on tehnyt aina. Siksi valistus on yksi syyllinen suureen huumeongelmaa kun valehtelee.
Savossa kiukunkohteeksi joutuu
se, joka joutuu vääryyden ja/tai rikoksen
kohteeksi ja/tai sen todistajaksi. Tämä on
asia, mikä täällä nimenomaan eniten
mättää. Tietty sisäänpäin lämpiävä
korruptio, joka suosii toista savolaista.
Olen todella kyllästynyt tähän
kostohenkiseen, epäterveeseen
ilmapiiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto
Get high!
Aces High!
Savossa asuja.Tervetuloa takaisin pk seudulle!! Meillä noudatetaan lakia. Osataan ja kuunnellaan.
#30. Lämmin kiitos.
Poistun ketjusta, en kommentoi
muissa ketjuissa. *Offline day.
Hyvää sunnuntaita. 🍀💚🌿
Vierailija kirjoitti:
Savossa asuja.Tervetuloa takaisin pk seudulle!! Meillä noudatetaan lakia. Osataan ja kuunnellaan.
Siellä on maan suurimmat valehtelijat. Tunnetaan nimellä eduskunta. Lakia valvoo liipasinherkkä vornanen.
Mikä tahansa, jopa vesi, on vaarallista väärinkäytettynä.
Tosiasia lienee kuitenkin se, että ne pössyttelijät on harvoin niitä aktiivisia rikoksentekijöitä ja tappajia.
Otan naapuriini paljon mielummin pilvenpolttajan hajuineen, kuin piripään jonka takia pitää lasten lelutkin pultata asvalttiin kiinni. Tai vaikka juoppohullua vaimonhakkaajaa.
Toiset aineet aiheuttaa ympäristölle enemmän lieveilmiöitä kuin toiset. Terveellistä ei ole mikään.

Mukava nähdä asiallinen kommentti. Kannabiksen haittoja liioittelee ne jotka eivät tiedä siitä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on perkeleestä
Jumala antoi kaikki siementä tekevät kasvit ihmisten käytettäväksi.
Entäs se omena mitä Eeva haukkasi vaikka jumala ja Aatami kielsi? Ei sekään ollut ihmisen käyttöön tarkoitettu
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessani koululla kävi ties mikä KKK-valistaja pelottelemassa kannabiksen vaaroista. Pelkäsin niin paljon että kannabispäissäni luulisin olevani appelsiini ja alkaisin kuoria itseäni, että jätin kukan väliin ja parikymppisena kokeilin piriä. Kukaan ei kertonut että nukkumattomuus, joka piriin vahvasti liityyy, voi laukaista psykoosin.
Muistan omasta nuoruudestani tuon kanmabisrummutuksen. Kovista huumeista ei pidetty meteliä. Todella omituista, kun nyt mietin.

Huumevalistuksessa puhuttiin vähän kovista huumeista. Kannabiksesta valistaja puhui paljon. Niin paljon että valistuksen jälkeen kannabis alkoi pyöriä mielessä. Mainosten tehokin perustuu toistoon.
Tällä palstallahan kaikki kannabistyypit on muuten raivoraittiita eikä ainakaan sekaisin käytetä🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tahansa, jopa vesi, on vaarallista väärinkäytettynä.
Tosiasia lienee kuitenkin se, että ne pössyttelijät on harvoin niitä aktiivisia rikoksentekijöitä ja tappajia.
Otan naapuriini paljon mielummin pilvenpolttajan hajuineen, kuin piripään jonka takia pitää lasten lelutkin pultata asvalttiin kiinni. Tai vaikka juoppohullua vaimonhakkaajaa.
Toiset aineet aiheuttaa ympäristölle enemmän lieveilmiöitä kuin toiset. Terveellistä ei ole mikään.
Mukava nähdä asiallinen kommentti. Kannabiksen haittoja liioittelee ne jotka eivät tiedä siitä mitään.
Niin, eikä sitä pilveä ole pakko polttaa; keksit, karkit - kaikenlaiset ediblet, kaakao ja tee ovat hajuttomia ja herkullisia vaihtoehtoja. Takaavat rauhallisen naapurusotnkin.....
En itsekkään ole kauhean innoissani kannabiksesta. Justiinsa tuo psykoosi ja skitsofrenia riski on oleellista ottaa huomioon. Myös muita ongelmia voi ilmetä, jos käyttöä harjoitetaan polttamalla bongilla tai sätkinä. Päihteettömyys ehkä parasta ja en tiedä viitsisinkö enää tässä iässä ottaa riskejä kannabiksen kanssa. Olen kokeillut nuorempana ja silloin ainakin ilon kokeminen oli tärkeää.
Asiantuntijat ovat Helsingistä.