Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon te yli viisikymppiset pidätte yhteyttä tai tapaatte ystäviänne?
22.08.2025 |
Voiko olla vain ikäkysymys, kun tuntuu että yhteydenpito on radikaalisti vähentynyt ja tapaamisia on enää harvoin näin melkein kuusikummpisenä? Ennen tapailtiin usemman kerran kuussa ja aina tavatessa sovittiin seuraavasta kerrasta. Käytiin keikoilla, teatterissa, reissuilla ym. Vaikuttaako tämä elämänvaihe vai onko minut ghostattu?
Kommentit (27)
Hyvä aloitus, olen itse miettinyt samaa.
Minulla on pikkasen enemmän ikää, mutta nykyään puhelin ei soi kuten aikanaan. Vain kaikenmaailman myyjät ja kaupustelijat asialla.
Puhunko liikaa omista asioista, valitanko vai kehuskelenko? En tiedä, mutta kaikki tämä hiljaisuus alkoi oikeastaan koronan jälkeen. En itsekään halua oikeastaan mihinkään, vain pakolliset asiat hoidan, joten kuten.
Onko tämä jo vaarallista vai hautaanko olen menossa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri kutsuttiin 10 ystäväämme koko viikonlopuksi syömään ja juhlimaan kanssamme. Ja muutenkin käyn ystävieni kanssa lounailla, kahvilla, lenkeillä, tavataan muuten vain. Ja ikää on +60 v.
Viisikymppisenä alkaa monella fyysinen jaksaminen laskea. Kuitenkin pitää huolehtia omasta perheestä, ikääntyvistä vanhemmista, aina vain raskaammaksi käyvästä päivätyöstä jne. Viikonloput menee ihan vaan lepäämiseen. Ei jaksa mitään ylimääräisiä juoksuja ja reissuja. Tylsää, mutta totta. Seura-elämä hiljalleen hiipuu olemattomiin ja vähätkin ystävät unohtavat olemassaoloni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu että ystävyyssuhteet on vähentyneet, mutta tiivistyneet. Ennen oli aika paljon sellaisia satunnaisia kavereita joiden kanssa saattoi törmätä tai vaihtaa joskus kuulumisia kahvilla tai kaljalla. Nykyään tuntuu nuo jääneen pois lähes kokonaan. Asun Helsingissä ja ennen sain usein viestejä että joku tuttu entisistä kotikaupungeista on käymässä ja ehdottaa tapaamista. Nykyään niitä ei tule lainkaan. Ajoitan tämän muutoksen myös koronan alkuun.
Osa kavereista on jäänyt muuten vain. Yksi ennen lähimmistä ystävistäni tuntuu nykyään tylsältä ja jotenkin ankealta. En tiedä onko hän muuttunut vai minä. Varmaan minä.
Sitten on ne muutamat joiden kanssa on hyvinkin läheisesti ja paljon tekemisissä, nykyään enemmän kuin ennen. Sanoisin että ihmissuhteiden määrä on vähentynyt ja laatu kasvanut.
Ei mulla ole opiskeluaikojen jälkeen ollut mitään ystäviä. Muutin silloin työn perässä pk-seudulle, enkä ole täällä tutustunut keneenkään. Eipä se kyllä haittaakaan, olen erakoitunut vuosikymmenten aikana niin hyvin etten enää ihmisiä kaipaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alkanut erakoitua, oikeastaan edes halua enää mitään kontakteja. Töissä näkee ihmisiä, se melkeinpä riittää aina viikon tarpeiksi.
53 vuotias. Vähän pidän yhteyttä ystäviin. Viihdyn itsekseen. Omissa oloissa hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei ole enää niitä ystäviä eikä sukulaisiakaan, ovat kuolleet.
Uusista tuttavista ei enää vanhemmalla iällä oikein ystäviä tule, minusta ystävät ovat eläneet yhdessä vuosikymmenet ja tietävät toistensa elämän kulun.
Pitäisin yhteyttä mielelläni jos niitä olisi vielä, aikaa minulla työttömällä yksineläjällä on ihan liikaakin.
Vapaa-aikana mieluummin puuhailen pihalla itsekseni kuin esim. istun kahvipöydässä, jossa jokainen miettii "mitähän sanoisi seuraavaksi", kun sääasiat on jo loppuunkäsitelty. 😃M60
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No missä sitä enää tuossa iässä tavattaisiin muualla kuin lenkkipolulla tms. Ei sitä kehtaa enää ravintoloissa pyöriä.
Ollaan yli viiskymppisiä molemmat.
Yhdynnässä keskimäärin kolme kertaa viikossa.
Hyvin menee.
M53 ja N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut 3 ystävää aikuisena. (Eri aikaan) Ei ole enää.
No yhden ystävän kanssa käydään 3x viikossa punttisalilla , muuten nähdään ehkä kerran kuussa. Toisen kanssa etäisyyttä on 100km, mutta nähdään 1-2 kertaa kuussa ja ehkä kerran tai kahdesti vuodessa vietetään yhteinen mökkiviikonloppu, tehdään minivaellus tms. Kolmannen kanssa etäisyyttä on 600km, soitellaan/ viestitellään viikottain, nähdään ehkä kerran tai kaksi vuodessa.
Kyllähän tuo vaatii molemmin puolin, että aikaa ystävyydelle järjestää ihan tietoisesti..Ne jotka katosivat ruuhkavuosissa, muutoissa jne eivät ole enää palanneet ystäviksi.
Mulla on muutama hyvä ja läheinen ystävä, joiden kanssa on tiivis yhteys.
Viestittelyä, soittelua ja tapaamisia. Elämän perustavanlaatuisia asioita.
Aika ssamanlaista oikeastaan kuin kaksikymppisenä, poislukien yövalvomiset ja alkoholi.
Luulen, että elämä olisi kurjempaa ilman heitä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama hyvä ja läheinen ystävä, joiden kanssa on tiivis yhteys.
Viestittelyä, soittelua ja tapaamisia. Elämän perustavanlaatuisia asioita.
Aika ssamanlaista oikeastaan kuin kaksikymppisenä, poislukien yövalvomiset ja alkoholi.
Luulen, että elämä olisi kurjempaa ilman heitä.
Niin ja siis superhyviä keskusteluita isoista asioista. Viisaita naisia ja miehiä 43-64 ikähaarukassa.
N50
Päivät menee palavereissa ihmisten kanssa. Illalla ja vapaalla on sitten sosiaalinen kiintiö niin täynnä, että kaipaa vain omaa rauhaa. Eikä nykyisellä kotipaikkakunnallani asu ketään kavereita, joten aika harvassa on tapaamiset.
On vähentynyt kavereiden tapaaminen selvästi. Jos vertaa tilanteeseen, kun joka viikonloppu oli jotain menoa, ja viikonloppu kotona ilman suunnitelmia oli lähes kauhistus.
Näen ystäviä silloin tällöin esim. ravintolassa lounaalla tai illallisella, ja joskus myös vierailemme toistemme luona. Harvemmin nähdään isolla porukalla, aikataulujen yhteensovittaminen tuntuu olevan aivan mahdoton tehtävä. Mökille kutsumme myös kesäisin vieraita. Tosin olin ihan poikki, kun viimeksi emännöin pelkkää kahvittelua yhdeksälle hengelle.
Mutta nykyään viihdyn hyvin myös kotona, en edes jaksa joka viikonloppu juosta enää jossain. Palautuminen työviikosta ottaa oman aikansa näin 55-vuotiaana.
Aika vähäistä on tapaaminen. Tuntuu että nykyään kaikilla on kamala kiire tässä iässä, on omien vanhempien hoitoa ja lastenlasten hoitoa ja sitten omien ja puolison sairauksien hoitoa. Työtäkin pitäisi ehtiä tehdä.