Miksi ihmiset jää huonoon suhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin naisilla eron esteenä voi olla myös liika kiltteys ja epäitsekkyys. Tunnen useita naisia, jotka elävät huonossa parisuhteessa, suunnittelevat ja haaveilevat eroamisesta, ehkä siitä on puhuttukin. Mies kuitenkin ottaa puheet erosta todella raskaasti ja naiset, ehkä ihan syystä, murehtivat kuinka mies pärjäisi eron jälkeen. Säälistä siis ovat parisuhteessa, eivätkä osaa laittaa omaa etuaan edelle. 

Tämä. Miehelläni ei ole yksinkertaisesti ketään muuta. Meidän lapsiinkaan ei juurikaan ole yhteydessä tosin tottakai, jos erottaisiin niin varmaan sitten enemmän. Kavereita hänellä ei ole, sukua ei piittaa tavata tai on välejä poikki, vanhemmat kuolleet jne. Oltiin hetki erossa aiemmin ja pulloon oli tarttumassa vaikka muuten ei alkoa juuri käytä. Kyllä se huolettaa.

Tuo kuulostaa enemmänkin äiti poika suhteelta. Jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa elämästään, teoistaan ja sanoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Taloudelliset syyt käsittääkseni usein isoimmassa roolissa, ja tietty perusmukavuus. Eikä se ero takaa onnea. Itse erosin väkivaltaisesta miehestä enkä ole sen onnellisempi tai koe elämän olevan sen helpompaa. En kadu eroa, mutta en myöskään koe sen parantaneen elämääni mitenkään. Ennen olin onneton paskassa suhteessa, nyt olen onneton yksin.

Juuri tämä. Toisaalta mietin että olen tuhlannut 30 vuotta elämästäni taistellessa aivan sairaista asioista miehen kanssa. Ajatellut ettei mun tarvitse sietää henkistä väkivaltaa, haukkumista, valehtelua, sekoilua naisten kanssa. Mutta koska en ole lähtenyt = olen sietänyt. Ja kun tosiaan on ollut niitä hyviäkin aikoja, niillähän sitä ratsastaa ja niihin pistää kaiken toivonsa.

Nykytilanteessa ajattelen juuri noin että ei se elämä välttämättä ole sen kummempaa yksinkään. Voi olla huonompaakin, kun jää ne suhteen plussatkin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin naisilla eron esteenä voi olla myös liika kiltteys ja epäitsekkyys. Tunnen useita naisia, jotka elävät huonossa parisuhteessa, suunnittelevat ja haaveilevat eroamisesta, ehkä siitä on puhuttukin. Mies kuitenkin ottaa puheet erosta todella raskaasti ja naiset, ehkä ihan syystä, murehtivat kuinka mies pärjäisi eron jälkeen. Säälistä siis ovat parisuhteessa, eivätkä osaa laittaa omaa etuaan edelle. 

Tämä. Miehelläni ei ole yksinkertaisesti ketään muuta. Meidän lapsiinkaan ei juurikaan ole yhteydessä tosin tottakai, jos erottaisiin niin varmaan sitten enemmän. Kavereita hänellä ei ole, sukua ei piittaa tavata tai on välejä poikki, vanhemmat kuolleet jne. Oltiin hetki erossa aiemmin ja pulloon oli tarttumassa vaikka muuten ei alkoa juuri käytä. Kyllä se huolettaa.

 

Tuo kuulostaa enemmänkin äiti poika suhteelta. Jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa elämästään, teoistaan ja sanoistaan.

Se jos välittää ja on huolissaan ihmisestä jonka kanssa on elänyt puolet elämästään, saanut lapset ym, ei tarkoita mitään äiti-lapsi-suhdetta. Aika kieroutunutta edes ajatella noin. Olet varmaan näitä äärimmäisen itsenäisiä ihmisiä joiden mielestä on superominaisuus, ettei välitä kenestäkään 😄

"Se jos välittää ja on huolissaan ihmisestä jonka kanssa on elänyt puolet elämästään, saanut lapset ym, ei tarkoita mitään äiti-lapsi-suhdetta. "

Tarkoittaa se jos se huoli estää tekemästä itselle parhaita ratkaisuja. Se että asettaa jatkuvasti toisen aikuisen ihmisen oman hyvinvointinsa ja elämänsä edelle ei ole normaalia. Niin voi tehdä lapsen eteen mutta ei enää toisen itsenäisen aikuisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin naisilla eron esteenä voi olla myös liika kiltteys ja epäitsekkyys. Tunnen useita naisia, jotka elävät huonossa parisuhteessa, suunnittelevat ja haaveilevat eroamisesta, ehkä siitä on puhuttukin. Mies kuitenkin ottaa puheet erosta todella raskaasti ja naiset, ehkä ihan syystä, murehtivat kuinka mies pärjäisi eron jälkeen. Säälistä siis ovat parisuhteessa, eivätkä osaa laittaa omaa etuaan edelle. 

Tämä. Miehelläni ei ole yksinkertaisesti ketään muuta. Meidän lapsiinkaan ei juurikaan ole yhteydessä tosin tottakai, jos erottaisiin niin varmaan sitten enemmän. Kavereita hänellä ei ole, sukua ei piittaa tavata tai on välejä poikki, vanhemmat kuolleet jne. Oltiin hetki erossa aiemmin ja pulloon oli tarttumassa vaikka muuten ei alkoa juuri käytä. Kyllä se huolettaa.

Voi kuule, välitän kyllä. Välitän kaikkein tärkeimmästä, eli itsestäni, siksi en jäänyt huonoon suhteeseen jossa olin voinut huonosti monta vuotta. Ja välitin myös lapsistani, jotka joutuivat sitä huonoa suhdetta seuraamaan hyvinkin läheltä. Niitä draumoja käsiteltiin monta vuotta. Samaa h#lvettiä en toivo kenellekään. 

En halua olla yksin. Elämä on merkityksetöntä ilman elämänkumppania ja on noloa olla rietasteleva "sinkku" aikuisemmalla iällä.

Pelko voi olla yksi syy. Se hidasti mulla eroamista. Ex on väkivaltainen.

Vierailija kirjoitti:

En halua olla yksin. Elämä on merkityksetöntä ilman elämänkumppania ja on noloa olla rietasteleva "sinkku" aikuisemmalla iällä.

Ei tarvitse rietastella. 😄

Kyllä näin yli viiskymppisenä ajattelen, että olis ehdottomasti pitänyt erota jo nuorena. Niin paljon huonoa ja pskaa on ollut tuon miehen kanssa, ei sitä olisi pitänyt jäädä sietämään missään nimessä. En lähtenyt koska lapset, koti ja perinteet. Myötä- ja vastoinkäymisissä.

Ja miksen eroa nyt. Pelosta ei ole kyse, pärjäisin yksinkin. Raha-asiat minulla paremmassa jamassa kuin miehellä, sekään ei pelota. Kodistakaan minun ei tarvitsisi muuttaa. Mutta plussat voittaa miinukset joten saa tuo mies tuossa toistaiseksi olla. Jos vielä sekoilee naisten kanssa, lähtö varmaan tulee mutta on hänestä nyt hyötyäkin.

Aika monilla vaikuttaa myös lapsuustraumat vaikkei sitä tiedostaisi tai haluaisi myöntää. Itse tiedostan ja olen käynyt psykoterapiat ja kaiken mahdollisen, mutta huono isäsuhde on jättänyt herkässä iässä niin syvät jäljet omanarvontuntoon että olen ajautunut todella epäempaattisten ja itsekkäiden miesten kanssa suhteisiin. Käytän sanaa ajautunut, koska sitä ei nimenomaan tajua vielä alussa. Aluksi se tuntuu siltä, kuin rukouksiin olisi vihdoin vastattu ja olet vihdoin löytänyt ihmisen joka hyväksyy sinut ja välittää sinusta. Kunnes tajuat, että se olikin vain puhetta tai esitystä ja matto vedetään jalkojen alta.



Terveellä itsetunnolla varustettu ehjän lapsuuden elänyt ihminen osaisi tietenkin lähteä helpommin jo ekasta varoituksesta, ekasta pettämisestä jne. Mutta myönnän että itse menen vain täydelliseen paniikkiin ja alan etsiä syitä itsestäni. En tietoisesti, vaan se on monimutkainen prosessi jossa todellisuudentaju hämärtyy manipuloinnin ja vahvan hylätyksi tulemisen pelon yhdistelmästä. Olisinko voinut tehdä jotain toisin, olenko sittenkin vain liian ankara tai vaativa toista kohtaan, löydänkö ikinä enää ketään jos tästä lähden. Jos toinen saa sinulle sen olon, mahdollisesti vuosien ajan, että olet mielisairas ja vain liioittelet kaikkea tai vaadit miehen mielestä epärealistista kohtelua (vaikka kyse on täysin perusasioista ja normaalista kunnioituksesta), alat itsekin uskoa siihen. Saattaa tulla jopa fyysisiä oireita, paniikkia, yöllisiä kauhukohtauksia. Elämä alkaa pyörimään suhteen ja sen pelastamisen ympärillä, etkä huomaa itse missä kohtaa rakkaus on muuttunut riippuvuudeksi. Olet olemassa vain, kun toinen on suopea sinulle. Kun toinen hylkää, se ei ole vain riita, vaan kaivaa sinusta esiin ne kaikki lapsuudessa kokemasi helvetilliset hetket ja kokemukset. Et ole enää vahva aikuinen, vaan elät uudestaan ja uudestaan läpi sitä tunnetta kun pieni lapsi itkee vanhemman perään joka ei vain tule. Terapiassa tätä sitten muistellaan ja mietitään selviämisen keinoja, mutta mikään ei poista tuota tuskaa. Sen kanssa on vain opittava jotenkin pärjäämään ja haluan korostaa, että tällaiset uskomukset ja tausta ei näy ihmisestä aina ulospäin. Joistakin tulee ns. reppanoita, mutta tunnen myös upeita, menestyneitä, rikkaita, sosiaalisesti taitavia ja aktiivisia naisia jotka syvällä sisimmässään tuntevat jotain tällaista mikä saa heidät jäämään suljettujen ovien takana tapahtuvan henkisen väkivallan kierteeseen. Narsistin uhri esimerkiksi saattaa olla valovoimaisimpia ihmisiä ketä tiedät. Jatkuu

Jatkuu: Oikeasti, järjellä ajateltuna, olisit tietysti paremmassa turvassa yksin mutta elät sellaista totuutta kuin kuolisit ilman sitä huonosti kohtelevaa kumppania. Tuossa ei ole mitään järkeä kun sen noin kirjoittaa, mutta se paniikki ja hätä on aivan todellinen koska se muistuttaa lapsuudesta. Joskus se on ollut todellinen tilanne, että henkesi ja hyvinvointisi on riippunut vanhemmasta joka manipuloi sinua eikä ole sinun puolella. Se siis kieroutuneella tavalla tuntuu tutulta, ja sitä kautta ns. turvalliselta, koska se saattaa olla ainut kokemus rakkaudesta. Joku liskoaivojen osa huutaa, että tämä on rakkautta, jäät yksin pakokauhun valtaan jos et sopeudu tähän. Itkettää edes kirjoittaa tätä mutta ainakin itsellä tämä on ollut läheisriippuvuuden takana. Tähän kun lisätään päälle ehkä vielä niitä käytännön tekijöitä, jotka vaikeuttavat eroa niin soppa on aikamoinen. Lisäksi huonot deittailukokemukset ja epäonnistuneet eroyritykset lisäävät epätoivoa ja tunnetta siitä, että aito rakkaus on kokoajan enemmän harvinaista. Tai ehkä sitä on olemassa, mutta että se ei ole itselle saatavilla. Joskus minusta tuntuu, että ne hyvät miehet varmasti näkevät minusta jo kaukaa että olen jollain lailla rikki enkä uskalla lähestyä heitä. En ikinä uskaltaisi kertoa sellaiselle, mitä kaikkea olen sietänyt koska se ymmärrettävästi pelästyttäisi monen hyvän miehen pois. Huonot miehet taas haistavat vastaparinsa jo kaukaa, koska heillä on jonkinlainen vastakkainen trauma. Kuin kaksi palapelin palaa jotka sopivat saumattomasti yhteen mutta tuloksena on hirvittävän myrkyllinen kuva. 

 

Tässä nyt yksi enemmän emotionaalisen puolen selitys trauman ja riippuvuuden näkökulmasta. Toksisuudessakin toki paljon tasoja, mutta tämä pätee mielestäni myös ns. ylikiltin ja läpeensä itsekkään ihmisen suhteen dynamiikkaan. Ei tarvitse olla noita ääripään diagnooseja tai rajua väkivaltaa. Jatkuva hylätyksi tuleminen ja itsensä kadottamisesta hitaasti on se juttu, vaikka se tapahtuisi kuin vaivihkaa. 

Koska hyviäkin aikoja suhteessa on.

Vierailija kirjoitti:

Koska hyviäkin aikoja suhteessa on.

Näin. Ne painaa enemmän ja sitä odottaa seuraavaa hyvää aikaa. Tietää että se tulee.