Tein tänään tärkeän päätöksen.

Karsin elämästäni kaiken paskan josta en ole ikinä pitänyt, mutta jota olen sietänyt muiden vuoksi. Ensimmäiseksi lopetan välittämästä anopin ainaisesta rutinasta, sillä kun ei ole ikinä mikään hyvin, niin jatkakoon samaan malliin. Täältä ei enää sympatiaa tai apua tipu. Märehtiköön siinä kurjassa olossaan yksinään.



Aion olla rehellinen (en ilkeä!) vaikka se sattuisikin. Hymistely loppuu nyt.



Mies joka ottaa itseensä asioista joita ei ole arvosteluksi tarkoitettu saa vast edes kiukutella itsekseen. Ja ihan suoraan sanoen, saa vaikka elää itsekseen... En jaksa enää välittää turhasta valituksesta, en jaksa yrittää yksin, enkä jaksa enää " keskusteluja" joissa tuijotan toisen korvaa kun ei se saatana osaa silmiin katsoa.



Lasten päiväkodissa oleviin epäkohtiin sanon myös jotain. En pidä siitä, että lapset leikkivät eteisessä josta on suora ulospääsy tai jossain jesuksen pikkukopissa ilman aikuista likimaillakaan.



Nyt kertakaikkiaan riitti. En tiedä onko tämä kolmenkympin kriisiä vai mitä, mutta tämä on minun elämäni ja nyt aion sitä elää myös MINUN elämänäni.