Elämäntilanteen korjaamalla olisi parantunut, määrättiin lääkettä ja nyt en pääse eroon
Minulla oli viisi vuotta sitten vaikea elämäntilanne ja kärsin masennus- ja ahdistusoireista. Lääkäri määräsi essitalopraamia. Vuoden-parin päästä elämäntilanne oli muuttunut paremmaksi osin minusta riippumattomista syistä. Olin kuitenkin jäänyt koukkuun lääkkeeseen enkä näiden vuosien jälkeen ole enää päässyt eroon. Jos yritän vähentää, tulee lamaantumista, tosi synkkä mieliala, oksettaa ja pää on kipeä. Lääke itsessään on aikaansaanut mm. hikoilemisen pienenkin liikunnan myötä ja hiusrajan nousemisen.
Terveydenhoidossa olisi voitu odottaa, että vaikea elämäntilanteeni selviää eikä yrittää ratkaista asiaa minun lääkitsemiselläni. Silloin olin tilassa, että tein niin kuin lääkäri määräsi enkä muutenkaan yleensä ole kyseenalaistanut lääkäreitä. Harmittaa, että olen nyt ilmeisesti krooninen potilas sivuvaikutusten kanssa.