Ilmatieteen laitos: Ennätysmäinen heinäkuun helleaalto oli ilmastonmuutoksen luomus
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/2Vb9hExxH4k3Xh0KA6QkR9
""Arvion mukaan hellejakso oli vähintään kymmenen kertaa todennäköisempi ilmastonmuutoksen seurauksena. Todellinen luku on todennäköisesti tätä suurempi, sillä esiteollisessa ilmastossa näin korkeat lämpötilat olisivat olleet käytännössä mahdottomia", sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen."
""Pohjois-Fennoskandian kesäiset lämpöennätykset ovat siirtymässä luonnollisen vaihtelun ulkopuolelle. Kesä 2024 oli lämpimin kahteen tuhanteen vuoteen, ja tänä vuonna koimme Lapin mittaushistorian pisimmän helleaallon", sanoo Mika Rantanen.
Vuoden 2025 helleaalto muistuttaa kesän 2018 tapahtumia, jolloin alueella esiintyi samankaltainen pitkittynyt helleaalto. Seitsemässä vuodessa vastaavat jaksot ovat kuitenkin lähes kaksinkertaistuneet todennäköisyydeltään, kun ilmasto on lämmennyt 1,1 asteesta 1,3 asteeseen."
Tuo on aivan hirvittävää nopeutta, että vain 7 vuodessa tuollaisten helleaaltojen todennäköisyys on kaksinkertaistunut.
Vielä niille, jotka arvelivat heinäkuun helteiden olevan jotain aivan järkyttävää, lukekaapa tämä:
"Jos maapallon keskilämpötila nousee 2,6 asteeseen vuoteen 2100 mennessä, mikä on odotettavaa nykyisellä päästökehityksellä, vastaavia hellejaksoja esiintyy viisi kertaa nykyistä useammin ja ne ovat keskimäärin vielä 1,4 C kuumempia."
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka hetki jossain päín maapalloa on normaalia kuumempaa/kylmempää/kuivempaa/tuulisempaa/sateisempaa
Maastopalot ovat yleistyneet hurjasti viime vuosina (myös Suomessa) ja se että sääolosuhteet on samaa pidempään eli vähemmän vaihteluita. Nykyisin on myös tuulisempaa. Eipä se ihme kyllä ole kun tämä maailma ei kestä ihmismäärää ja sen kasvua, raivataan maastot karjan tieltä jotta saadaan lisää päästöjä ja kaikki monimuotoisuus ja eläinlajit katoaa meristä ja maalta, Amazon hakataan ja tilalle laitetaan palmuja ja karjaa.
Ihmiset tuhoaa ihan itse tämän pallon ja oman lajinsa aikanaan. Jokainen voisi jatkuvasti tehdä ilmastotekoja jos yhtään kiinnostaisi, mutta kun ei kun on kivempaa olla itsekäs aivan kaikessa. Moni voisi syödä vähemmän lihaa, ajella enemmän pyörällä auton sijaan, kierrättää ja jättää Kiinaromut tilaamatta jnejne... kaikilla pienil
Ilmaston muuttumiseen voi vain sopeutua, mutta ei vaikuttaa. Ilmastoteot ovat yhtä tyhjän kanssa. Antamasi esimerkit erityisesti...
Liikakalastukseen, sademetsien tuhoamiseen, jätteiden kippaamiseen jokiin, saasteisiin, jne. jne, puolestaan ihminen voi vaikuttaa 100%, sillä ne kaikki ovat ihmisen tekemää tuhoa luonnolle.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä pitäisi muka uskoa? Vastaavia helleaaltoja on ollut aiemminkin.
No millon viimeks?
Vierailija kirjoitti:
Mutta moninverroin pidempi kylmä kevät ja alkukesä ei tietty ollut todiste päinvastaisesta?
Just sama muuten jokunen vuosi sitten, oli pitkä kylmä kevät ja alkukesä ja kun lopulta lämpeni niin taas oltiin ilmastonmuutoksessa sen yhden lämpimän kuukauden perusteella.
Itse asiassa ennusti juuri tämänkaltaista uutisointia. Olisihan se ollut ilmu-uskovaisille melkoinen pettymys, jos ei edes yhtä lämmintä päivää olisi tullut.
Nytkin tosiaan keskitytään vain siihen kolmeen viikkoon, mitä tämä kesä kesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä pitäisi muka uskoa? Vastaavia helleaaltoja on ollut aiemminkin.
No millon viimeks?
1930-luvulla nyt ainakin. Tämä kuva kertoo kuinka kuumaa silloin todella oli:
Sittenhän on vielä väitetty säämanipulaatio.