Miten mies suhtautui synnytykseen? Kerro lyhyesti

Suhtautui? Missä suhteessa :)



Molemmissa hän on ollut mukana " tukena ja turvana" omasta tahdostaan. Pelottava, mutta positiivinen kokemus on kuulemma ollut.

Koki osallistumisensa synnytykseen luonnollisena asiana, halusi olla tukemassa minua. Ekassa synnytyksessä oli vähän hukassa välillä, mutta toisella kerralla oli jo " ammattilainen" ja sanoi jälkikäteen, että jäi tosi hyvä fiilis kun osasi omasta mielestään (ja toki minukin mielestäni) olla oikealla tavalla tukemassa ja auttamassa. Vaikka minusta siis mies toimi ekallakin kerralla juuri niin kuin piti, niin häenlle itselleen jäi siitä kerrasta epävarmemmat muistot.

Jälkeenpäin on sanonut, että on hänen elämänsä hienoin kokemus ja että arvostus minua ja naisia kohtaan yleensä kohosi todella paljon.

ei vouhkannut eikä hermoillut. Hän on ihminen (sekä luonteenoaisesti että koulutuksen puolesta), joka hallitsee itsensä kriisitilanteissa, eikä hämmenny mistään.

Rankinta kuulemma oli oma avuttomuus itselle tosi rakkaan ihmisen kipujen keskellä. Mutta en mä osannut pitää miestä avuttomana, päinvastoin! Oli ihanaa, kun toinen jaksoi pitää kädestä ja katsoa silmiin ja kannustaa oikealla hetkellä. Ja mies myös osasi vaatia epiduraalia ponnekkaammin kuin minä, onneksi.



Elämässä ei ole mitään suurempaa ihmettä kuin uuden elämän syntyminen. Se kuulemma herkistää ihan eri tavalla, kun saa olla läsnä syntymähetkessä :)

Pelottaa kuulemma nähdä.

Ap

Ei tosin ollut minullekaan. Me emme syystä tai toisesta kokeneet synnytystä niin suurena ja mullistavana asiana kuin moni kokee. Lapseenkin taisimme molemmat todenteolla rakastua vasta synnytystä seuranneina viikkoina ja kuukausina, ei siinä hetkessä.

1) " liikutus, mieletön fiilis molemmilla kerroilla syntymän jälkeen"

2) " olit uskomattoman urhea, kunnioitan sua vieläkin enemmän sen kokemuksen jälkeen"

3) " en missaisi mistään hinnasta, vaikka välillä olikin vähän avuton olo, kun suhun sattui enkä mä voinut tehdä sille paljon mitään"

-10

Mies lähtee mukaan, mutta voi koska tahansa lähteä pois jos alkaa tuntua pahalta.



Tämän sopimuksen myötä meidän tilanteemme rauhoittui; miehen kauhupaniikki synnytyksestä ja minun raivo " lähenkö minä nyt yksin synnyttämään vai tuutko mukaan ...tana!" .



Loppujen lopuksi mies oli koko synnytyksen mukana. Tilanne vei niin mennessään, ettei käynyt vissiin lopulta mielessäkään poistua paikalta;)



Suosittelen!

Kuten luonteensa on muutenkin. Tuki, auttoi ja oli paikalla.



Mutta selvästi oli vaikuttunut tapahtumasta, ja erityisesti siitä, miten valmis lapsi on heti (kuulostaa hassulta, mutta kai se jotain " elämän ihmettä" on). Ja vaikkei minua mitenkäään kehunut suoraan, oli laittanut tutuille vauvaviestiin, että " aikamoisen homman J teki" ... Ja olihan se tietysti aika intesiivinen reilu vuorokausi.

Miestä ei voi sinne pakottaa ellei hän sitä halua. Meillä ennen ekaa synnytystä mies empi tuleeko mukaan vai ei. Eka kerta meni tosi hienosti, liikuttunut oli jne. Tokalla kerralla pyörtyi :), mutta kuulemma hyvät muistot siitäkin reissusta.

kun tunsi, ettei pystynyt auttamaan minua kivuissani. Piti käsistä ja kaikissa synnytyksissä on myös auttanut ponnistusvaiheessa tukemalla minua toisesta jalasta, samalaa pitäen minua tavallaan kainalossa. Minulla kun ponnistusvaiheissa jalat on aina huitoneet minne sattuu (en siis todellakaan ole pystynyt pitelemään sukista kiinni). Ihan konkreettisesti siis on ollut apuna ja sanoikin, että oli hienoa olla ihan " fyysisesti" mukana ponnistelussa.

Hän kehui myös minua synnyttäjänä, miten olin ollut voimakas ja urhea kaikesta kivusta huolimatta.

Minun mieheni ei normaalisti ole mikään kukkien kantaja tai aina todistele rakkauttaan, mutta synnytyksissä on aina halunnut olla mukana. Suosittelen! Ja kuten joku jo mainitsikin, ainahan salista voi poistua, jos tekee pahaa, mutta ei meillä ainakaan ole koskaan veri ja suolenpätkät salissa lennelleet.