Työttömyysturvan neljän viikon maksuaika tehty ihmisten kiusaksi
Joo, joo, Tiedän, että pitää olla kiitollinen siitä, että näin työttömänä saa yhteiskunnalta edes jotain tukea elämiseen. Ja kyllä, töihin menen heti, kun sellaisen asian kuin työpaikan saan jostain.
Mutta silti. Tympii tuo ihmeellinen neljän viikon maksurytmi silti. Kun ihmisillä yleensä kuitenkin on kaikki pakolliset maksut -vuokrat ja muut tällaiset- maksettavana kuun alussa. Niin mitä järkeä siinä sitten on, että juuri se raha, jolla työttömän nämä olisi tarkoitus maksaa maksetaan aina jonain satunnaisena päivänä, välillä kuun alussa, välillä lopussa ja välillä jossain puolessa välissä, eikä säännöllisesti kalenterikuukausittain joko kuun alussa tai edellisen kuun lopussa. Ja koskaan ei pysty etukäteen tietämään, että minä päivänä ne rahat on tilillä.
Tuntuu, että tuollainen maksukäytäntö on tehty vaan hankaloittamaan työttömien ja vähävaraisten ihmisten elämää ja taloutta.
(Tiedossani on myös, että Kelalta voi pyytää siirtymistä kuukauden maksuväleihin, mutta olen ymmärtänyt, että yleensä siellä ei tällaiseen suostuta ja että silloin aika hakemuksen/ilmoituksen ja maksun välillä pitenee reilusti)